Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Laulamme elävät kuoleman rauhaan, sokeat veljemme valoon uuteen, etsivät sydämet lepoon lauhaan, kotihin, kotihin, jumaluuteen! Oi Lothos, unhon antaja, sa neitsyt Nirvanan, sa hiljaisuuden lupaus oot kesken pauhinan, sa pyhän virran kasvatti, sa kaiho maailmain, sua halaan huulin janoisin, sua yksin uskon vain.
Sitä ei voi tietää niin tarkalleen, myönsi Musti. Sitten olisi tämä vain unta. Mutta silloin olet sinäkin aivan varmasti kuollut ja meidän on parasta lyödä kättä toisillemme. Teimme sen tukevasti. Unhon virta vieri menojaan, kuplat kimmelsivät kuutamossa sillan kaarten alta. Sinulla on karhun kämmen, virkahti Musti irvistäen. Oikea Nallen kämmen! Voi olla, virkahdin hajamielisesti.
Maan ei liene mahtajille Terhenlinna tehty, tehty vain on tulla niiden, joill' on unhon lahja; joill' on kyky kummastella, ilo ihmetellä, usko aina uudistua, toivo toinen olla.» Kuulivat he virren kumman; käsi kädessä kulkivat kivistä tietä linnunlaulu-laaksoon, siinä lähde läikkyväinen, vesi vailla pohjaa.
Oi sinun luokses, sun rinnoilles minun henkeni kaipaa! Uskoton ollut oon, eksynyt luotasi pois. Juoda sun huulies mettä ja kuulla sun ääntäsi kaihoon, tuntea laulujen vuon täyttävän rintani taas. Maisen pyyteen heikkona orjana kulkenut oon ma, ah, sinut unhoittain, etsinyt riemuja maan, löytänyt kiiltävän valheen ja hetkien leikkivän unhon, mutta en suuruuttas, mutta en riemujas sun.
Jalanjälki jok'ainoa peitä, lumi, vaippahas valkoiseen, iki-yö, syvin varjosi heitä yli kulkijan uupuneen, meri unhon, yllätä salaa joka muisto, mi jää elostain, joka kaiku, mi viestinä palaa taa taivalten lauluttomain;
Annoin siis unhon salaperäiseen vaippaansa kätkeä eronhetkellä ilmitulleet kiitollisuuden ja kaipuun tunteet ja tuon salaisten unelmieni enkelin, ja lähdin taas luikumaan merimieselämän yksitoikkoista ja epätasaista polkua eteenpäin epävakaisilla meren laineilla.
Hetket kiitää, vuos unen lailla vierii, unhon varjoihin sukukunnat vaipuu, päivät ihmisten levotonna lentää hautojen rauhaan. ELIEL ASPELIN-HAAPKYL
Honkien latvoissa humiseva tuuli ja alhaalta kuuluva kosken kohina tuntuvat kuni ivaten ikään huomauttavan ihmistä siitä, samalla kuin ne veisaavat yksitoikkoista unhon virttä menneille ajoille ja muinaisuuden mureneville muistoille. Vielä viime vuosisadan alussa loistivat Tuulivaaran tornilla vahvistettu varustus ja talo täydessä komeudessaan etäälle ympäri harvaan asutun, yksinäisen seudun.
Mut väsymys ja nuoruus tuskankin ne voittivat, ja unen helmoihin hän vaipui hiljaa, huomaamattaan aivan. Hän vuoroin hätkähti ja rauhoittui: hän päivän ottelusta uneksui. Ja uni lepoon viihdytteli vaivan, ja unhon lääkitsevän pisaren se vuodatti jo kalkkiin surujen.
Viimein vaipui tämä surullinen tapaus unhon aaltoihin: kuva nuoresta tytöstä, joka joulukuisena yönä katosi lumimyrskyyn, hälveni yhä suurenevaan etäisyyteen.
Päivän Sana
Muut Etsivät