United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heti tulikin sisään orja, jonka piirteet ja puku ilmaisivat suurempaa sivistystä. Hän sanoi olevansa kreikkalainen lääkäri. Ruhtinatar kertoi hänelle viime hetkien kauheat tapaukset ja kuumehoureet. Lääkäri selitti, että nämä olivat johtuneet mielenliikutuksesta tai kenties vilustumisesta matkan varrella, määräsi hänelle lämpimän kylvyn ja riensi sitä valmistamaan.
Hän oli keskipäivän aikana saapunut sinne, mennyt majailemaan muutamaan hiljaiseen ravintolaan ja ryhtynyt heti toimittelemaan kauppa- ja pankki-asioitansa. Nämä suoriutuivat niin hyvin, että hän jo muutamien hetkien kuluttua oli valmis lähtemään kotiin päin, ja sen hän teki sangen mielellään, markkina-ilo kun ei ensinkään häntä viehättänyt.
Vapahtajan viime hetkien tapahtumia koetetaan siis tässä tehdä ilminäkyviksi katsojille. Kaikki tämä, johon huomiota käännetään, kuitenkin enemmän vain seoittaa mieltä, kuin siinä herättää juhlallisia tunteita.
Kuten huomaat silmin sa huikaistuin, olen sorjempi Sophrosyne; olen aistien hurma ja armaus. elon pimeän valtoja vastaan, kun painavi päivien harmaus, yö, kuolema liioin lastaan. Olen vaistojen virta ja välke veen, olen viettien vienous hellä; mitä haavoitti taisto, sen terveeks teen ma hetkien hempeydellä.
Hetken aikaa hänestä tuntui, kuin hän olisi itkuun puhkeamaisillaan, mutta hänen silmäluomensa jäivät kuumiksi ja kuiviksi. Aavistus siitä, mitä hänellä oli edessään, painoi liian raskaasti hänen mieltään. Hän ajatteli, kuinka kolkkona ja tärveltynä hän muutamain hetkien kuluttua näkisi jälleen sen, joka kerran oli levännyt hänen edessään uiden valoisan lapsuuden päiväpaisteessa.
Yhtäkkiä sattuivat hänen silmänsä pöytäkelloon, jossa pieni mehiläinen yhä liikkui oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle, yhtä nopeasti lakkaamatta tuota kukkakenttää pitkin. Silloin valtasi Jeannen hellyyden puuska ja hän puhkesi itkemään katsellessaan tuota pientä koneen liikuttamaa eläintä, joka hänestä tuntui elävältä, joka hänelle lauloi hetkien kulun ja sykki kuin sydän.
Edellisten hetkien jännitys väsytti Haukansilmää niin että muutamassa minuutissa vastoin tahtoansa vaipui makeaan uneen, josta vasta aamun koitteessa heräsi. Yön kuluessa hän oli lähestynyt vuoren juurta, joka kohosi jyrkkänä järven itäisellä rannalla, niin lähelle, että selvään voi kuulla lintujen laulavan.
Noiden muutamien hetkien kestäessä hän matkaväsymyksen tuudittamana eli entisen unelmansa uudeksi todeksi. Hän heräsi siitä kuin unesta, jossa on luullut lentävänsä. Häntä ei kirvellyt, hänen päätänsä vain hiukan huimasi, ja hän olisi halunnut nukkua uudelleen. Kun hän hetken kuluttua lepäsi vuoteessaan yliskamarissa, ei hän enää niinkuin matkalla katunut, että oli tullut tänne.
Kotiin tullessaan sanoi hän Esterille vain Svenin terveiset, mutta ei puhunut kirjeestä eikä Svenin muistakaan oloista; hän tahtoi säästää Esteriltä levottomuuden, joka häntä itseään vaivasi, ja jonkunlaisella katkeruudella hän ajatteli: "Kun Sven kerran vaikeitten hetkien tullen kaipaa apua, niin hän joka tapauksessa kääntyy Esterin puoleen eikä minun..."
Sellaisten hetkien tunne-elämän vivahduksia, niitä ei ymmärrä kukaan, joka ei kerran itse ole laulanut mukana. Se oli huoletonta, ihanaa aikaa... Mutta nyt se on mennyttä kaikki, haihtunut unelmaksi ja koko laulukuntakin hajonnut.