Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Kukkanen pieni ja kaino Maast' ylös silmänsä luo: Lempeä, kiitosta nöyrää Täynn' oli katsaus tuo. Henkii puhtaus, Onni ja armaus: Kasvia kauneus kirkastaa. Mistä on kaunehes, kukka? Mist' elononni on tuo, Maahan mi sidotun kasvin Auvosta loistaa suo? Loistetta kullan Ruostetta mullan Et etsi. Ken sinut kaunistaa?
Vaan virsi varttuu, se soi kuin värttinä suuri vääntyis, se kasvaa, karttuu, kuin langat harmajat laulain ääntyis; jo hyytää harmaus Olympon kukkivan onnen kummut, maan tummuu armaus, inehmoin kuolevat unten ummut.
Mä lemmin sua, koska on Sun sielus syvä, ikinuori, Ja koska kirkkait' aarteita Se täynnä on kuin kultavuori. Mä lemmin sua, koska soi Sun sielussasi soinnut jalot, Ja silmäis sinitaivosta Kun loistavi niin lempeet valot. Mä lemmin sua, impeni, Kosk' olet itse armaus, hyvyys. Mä lemmin, koska hurmajaa Mua silmäis sini, sielus syvyys. SEK
Useasti lammen rantaan kalvas herra astelee. Astuu kerrankin, niin näkee kuinka Silja uiskelee, Kuinka viitahan hän juoksee eikä huomaakaan, Että herra viidakossa väijyy piilossaan. Hovinherr' on paljon nähnyt, matkustaja monen maan, Vaan naiskuvaa viel' ei moista, neitsyeinnään, puhtainnaan. Niinkuin ihmiseksi luotu salon kauneus, Josta puuttuu himon liekki, vaan ei armaus.
Siis välky, onnenkuva kultainen, sua vaikka koskaan omaks saane en, kuin päivä vaikka menit merehen, jäi jälkees ilmain ihanuus ja pyhyys, jäi rinnan kumma, kuulas riutumus, kuin kesä-yössä kuun on kumotus, tai ajatusten outo armaus, kun niissä hehkuu elonhetkein lyhyys.
Hänet saavansa jos ivasaaliikseen oli luullut Hornan väki, heti huomas he herransa erehtyneen: runoniekan he hänessä näki, mi soittanut, laulanut lailla ei sian, vaan kasvoi ja korkeni keskeltä lian. Hän lauloi, kuink' elon armaus kuin virta vierivä haipuu, jää jälkeen vaan kukan kuihtumus ja murhe ja muisto ja kaipuu, mut sentään on elänyt, laulanut iki, ketä kerran Khimaira on liikkunut liki.
Mull' lieden eessä hauskint' on Nyt muistot entiset, Kun hiipuessa hiilikon Loppuupi askaret. Kevätlaulu. Jo ehtivi ehtii Taas lentävä joukkio tuo Aholle, mi lehtii, Jo lämpenevän meren luo. Miss' myrskyjä vinkui, Suloisena laulu nyt soi, Jää-sirpaleet sinkui, Siell' armaus nyt vihannoi. Ei muu kuni lempi Saa jäämähän karkelevaa, Ylhäisiä hempi Saa maissamme vierailemaan.
Kuten huomaat silmin sa huikaistuin, olen sorjempi Sophrosyne; olen aistien hurma ja armaus. elon pimeän valtoja vastaan, kun painavi päivien harmaus, yö, kuolema liioin lastaan. Olen vaistojen virta ja välke veen, olen viettien vienous hellä; mitä haavoitti taisto, sen terveeks teen ma hetkien hempeydellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät