United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sellaisten hetkien tunne-elämän vivahduksia, niitä ei ymmärrä kukaan, joka ei kerran itse ole laulanut mukana. Se oli huoletonta, ihanaa aikaa... Mutta nyt se on mennyttä kaikki, haihtunut unelmaksi ja koko laulukuntakin hajonnut.
Sillä on oma tapansa kuvailla tunne-elämän asioita ja arvostella niitä, se kallistuu ihailussaan järjen toiminnan ja viisauden puolelle, mutta se tietää, että tunne itsessään on suurin maagillinen voima ja ihmissielun uudestisynnyttäjä.
Syventymällä yksityiskohtiin voimme nähdä Lemminkäisen elämässä kolme suurta jaksoa, jotka selvästi kuvaavat kolme kehityskautta inhimillisen tunne-elämän historiassa: 1. Tunne-elämän lapsuudentila, jolloin tunne on huikenteleva, ajattelematon, pintapuolinen, liehuen kiintymyksessään esineestä toiseen. 2.
Pisti vain päähäni jutella tuossa tavatessani sinut, jonka kanssa me tällaisista tunne-elämän ilmiöistä ennenkin keskusteltiin, mistä ne kummalliset mielenjohteet aina tullevatkin!
Minä niinkuin sinäkin olen soittanut läpi kaikki tunne-elämän monimutkaiset melodiat ja luulen, että nyt tyydyn siihen yksinkertaiseen säveleen, jonka ynisyttämistä loppuelämäni tulee olemaan 'kotoisen lieden ääressä'. Minä kaipaan rauhaa, häiritsemätöntä ja hermoja viihdyttävää. Oblomoff! sanot sinä. Niin juuri, tavallaan Oblomoff. Siihen suuntaan minä olen kehittynyt.»
Tehän tuomitsette kuolemaan kaiken kauniin ja runollisen.» »En», sanoi hän, ja silmiin tuli omituinen, kirkas ilme, »etsiköön kukin sitä itse elämästä. Jos nyt teille sanon suoraan mitä ajattelen», jatkoi hän sitten, »katson kaunokirjallisuutta melkein yksinomaan tunne-elämän tuotteena ja kehittäjänä. Sentähden kai naiset sitä yleensä suosivat.
Romantiikaksi me nimitämme sitä kirjallista suuntaa, joka pyrkien pois olevista oloista ja lähimmästä ympäröivästä todellisuudesta menee takaisin luontoon, kauas kansojen entisyyteen tai yksilön oman sisäisen tunne-elämän hämärille, itsetiedottomille alkulähteille.
Pienempiä tuntuu hän hallitsevan vielä täydellisemmin ja sisältävät hänen lyhyet kertomuksensa usein niin paljon subjektivisen tunne-elämän kyllästämää ijäisyyden heijastelua, niin paljon läpikuultoista, merenkultaista pohjattomuuden päilyntää, ettei hänellä siinä suhteessa ole vertaistaan suomalaisessa eikä tietääkseni koko pohjoismaisessa kirjallisuudessa.
Mutta nuori innokas kansan-ylikoulun opettaja naapuripitäjästä, tukka vaaleanpunaisena kukonhelttuna otsalla ja kaksi pientä untuvatöyhtöä leuan nenässä, tarttui heti tähän korkeamman tunne-elämän asiaan ja selitteli pienessä esitelmässä toivonsa, että kansallinen herätys oli tälläkin alalla jalostuttavasti vaikuttava Tanskan talonpoikaan.