Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Hän kaatui; mutta kuolemaa oi suloista, kun kuolla saa noin loistehessa maineen! Ei vaivu unhon järveen hän, vaan lailla luodon vehreän hän kohoo alta laineen; ei kuolemassa kuole hän. Nyt kukkasissa loista, maa, kesäisten vetten keinuttaa suo lehtirantaa, saarta, sa kultiin kukkulasi luo ja välkkyyn virtojesi vuo, kuvastaa taivaan kaarta heleän Saimaa-silmäs suo,
Alkaen Oksasesta tämä sävel saa kiihkeimmän kaikunsa 1870-luvun lopulla ja 1880-luvun alussa, tietysti silloisten tulisten ylioppilastaistelujen vaikutuksesta, mutta jatkuu kauas vielä nykyisempiinkin aikoihin, hälveten hiljakseen kesäisten nuorisojuhlien laululavoille ja toverikuntien käsinkirjoitettuun sanomalehdistöön.
Muhkean palmupuun alla, jonka tuuhea lehvistö kaartui heidän ylleen, eloisa suihkukaivo heidän edessään, vihreä nurmikko heidän allaan; iloiset heinäsirkat, joita muinoin Atenassa niin rakastettiin, hyppelivät sinne tänne ruohikossa; perhonen, ihana, Psykelle pyhitetty auringon vertauskuva, joka monesti on antanut laulunaiheen kristilliselle laulajalle, hehkui kaikessa sisilialaisessa väriloistossaan liihotellen kesäisten kukkien parissa itsekin siivekkään kukkasen kaltaisena tällaisella näyttämöllä veli ja sisar istuivat viimeistä kertaa yhdessä tässä maailmassa.
Helmasta meren sinisen kaukotornit kangastuvat paisteessa suvisen päivän; virkahti tulija vieras: »Lienevät tupia tuulen, pilvilinnan liepehiä.» Lausahti tulija tuttu: »Varro, vierimme lähemmä!» Helmasta meren sinisen päädyt korkeat kohosi keskeltä kesäisten puiden; outo tuota tuumimahan: »Ken pani palatsit tänne maille pohjan pakkasien?» Kotiin-saapuja sanovi: »Laskemmepa laiturihin!»
Oli jo tullut hämärä. Keväinen kuu hienosti leikki päivän valon mukana koivujen täpläisillä vartaloilla, ja vesi lirisi jossain viime kesäisten maatuneiden lehtien alla. Vai niin, vai niin, alotteli sosialisti. Se tahtoo sanoa, neidin on tarkoitus myöskin kannattaa meidän lehteämme? Tietysti.
Hiljalleen kasvoi hänen kylvönsä ja versoilivat vaaran rinteet hänen ympärillään hiiskumattoman hiljaisuuden vallitessa; kasvoi puu vaaksan vuosisadassa, tuuhistui tuhannen kuluttua, kutistui talvisten tuiskujen alla, mutta oikaisi aina vartensa tuuman entistään ylemmä kesäisten päivien paisteessa.
Kun Liisa, joka itsekseen itki hänkin peloissaan, että Elsa kaatuu hautaan seisovilta jaloiltaan, puhui kuitenkin toivoen kesästä, joka virkistää Elsan, sanoi Viion leski tyynesti: »Elsa on kuin istukaspuu, joka imee juuri sen verran nestettä, että oksat ovat vielä notkeat. Vaan lehden silmuakaan ei näy, kun toiset ovat jo täydessä lehdessä, ja se kuivettuu kesken kesäisten sateitten.»
Sen kautta hän paremmin tuntisi itsensä seuraan kuuluvaksi. Ja Väinö ja Ester sitte! Täällä he nyt saivat olla yhdessä vanhalla tutulla tavallaan, Ester tuntui paljo luonnollisemmalta ja yksinkertaisemmalta, ollessaan kesäisten toveriensa seurassa. Ja nuo heidän muutkin toverit saivat tässä olla osallisena heidän yhteisistä hauskoista hetkistään, joista Leeni usein oli heille kertonut.
Ja lehmien parsiin on riputettu kuivia olkia, haudevesi keitetty huolellisesti ja annettu kuin kesäisten muistojen virkistämiseksi kourallinen suoloja kullekin. Lapset ovat olleet mäessä koko päivän, koiranpentu mukanaan, eikä kukaan ole nyt tullut heitä sieltä pois huutaneeksi.
Välistä tuntui, kuin olisi hän seisonut vastalöydetyn, uuden madonnakuvan, ihmeteltävän taideteoksen edessä; välistä tuli nainen esiin, lämmin, elävä nuori nainen, väreillen ihanana kevät-unelmain ja kesäisten satujen tunnelmana; välistä väistyivät nuo ihanat näyt, ja epämääräisestä, sumuisesta etäisyydestä ilmestyi ihminen, Ester Hermanson, ja levottomina, uteliaina ajoivat kysymykset toisiaan takaa: kuka hän on ... minkälainen hän on ... kuinka voisin häntä tavata?...
Päivän Sana
Muut Etsivät