Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Ei vierittää rikosta sille saa; ei muut, hän yksin häpeää saa työstään kannattaa. Ken kavaltanut maansa on, on suvuton ja lapseton. Kavala käsi, pantuna tueksi Suomenmaan, häväistys, kammo, kuolema, kirous, patto vaan ne hänen nimens' olkahan, näin säästät korvaa kuulijan.
Kun eessä viel' oli tutkinnot, Hän edut unhotti, suosiot Ja koukoja oppineita, Ja taisteli puolesta totuuden, Ett' oikein jäit ihan ihmeesen; Hän katsoi mailmahan hymyillen, Ei koskaan kursaillut keitä! Vaikk' urhotyön teki nuorena tän, Pian olkahan lyönti jo suotiin, Ja jo paikan sai sekä palkan hän, Ja areopaagiin tuotiin.
Tuolla miehellä on pahat mielessä, jos ei meitä, niin muita kohtaan. Huh! kolkko on kuudanyö ja hiljainen kuin hauta. Nyt kodiss' istuu kulta ja kangasta vain Hän helskyttääpi lientäin kaipaustaan. Ja lähtiessä pyssyn ma taatolta sain, Se aioist on ensimmäisen Kustaan. Se olkahan mua koskee, kuin harras veikkonen, Ja poikani sen saapi taas, kun itse vanhenen, Sen saa hän, jos elän vaan niin kauan.
Karkkosi ensin Peneleos, boioottien päämies. 597 Seissut ol' ottelemassa hän, kunnes olkahan keihäs sattui hiipaisten; toki luuhun saakkapa viilsi Pulydamaan ase; sill' oli heittänyt hän liki astuin. Leitos-urhoa ranteeseen nyt vammasi Hektor, poikaa aimon Alektryonin, hält' estäen taiston. Turvaa vilkuen karkkosi tuo, käden sen näet kuunaan iliolaisia päin ei luullut nostavan peistä.
Niin uupumaton oli hän kuin tuskin yksikään, hän maata polki tömisti ja astui hiessään; mut käännöstä kun käskettiin, hän pettyi ainiaan, tek' "oikeaan" ja "vasempaan" päin vastoin aina vaan. "Jalalle pyssy" oppi hän ja "pyssy olkahan", tanahan laski painetin ja teki kunnian; vaan "kunniaa" kun huudettiin, hän laski painetin, kun pyssyn piti jalalle, se olkaan lensikin.
Ja lähtiessä pyssyn ma taatolta sain, Se aioist' on ensimmäisen Kustaan. Se olkahan mua koskee, kuin harras veikkonen, Ja poikani sen saapi taas, kun itse vanhenen, Sen saa hän, jos elän vain niin kauan. Nyt korjattu on heinä ja ruista niitetään, Oi Herra, sä sato runsas saata! Ja jos en tule jällehen, niin tanterelle jään; On kunnialla kuolleen helppo maata.
Peto on minun armaani, vaan peto hyvä, ei haavoita silmänluontinsa syvä, ei tahdo hän tappaa, kynsiä, purra, vain hiipiä hiljaa ja kauniisti surra, pään painaa olkahan lemmityn miehen, elon siirtää kuin laskevan auringon tiehen; hänet kiertää katseella hyväilevällä, niin kärsimys-kirkkaalla, surun-kipeällä, ja heittää maailman yli yön hunnun ja tuntea kuolon ja rakkauden tunnun.
Hektorin varttapa nuo sopavasket varjeli sorjat, jotka hän kaataissaan Patroklon ol' ottanut saaliiks; siit' iho vilkkui vain, solisluu miss' olkahan kaulan yhdistää ja mik' on arin hengenpaikkoja aivan.
Eikäpä seitsentoistiaskaan noin jaksanut kauan seutuja kylmänä katsoa vain sekä valjulta näyttää, vaan pian mielessään katui, ett' oli niin tyly ollut. Harmi se hellyyteen suli pois, ei silmähän enää verkkaan kasvava kyynel kätkeynyt, ja hän hiljaa immen olkahan nyt nojas kutrista päätähän, lausuin: »Oi, vähemmän kuin luuletkaan mua tunnet, Johanna, tunnet ja ymmärrät, mihin tähtää mieleni haaveet.
Päivän Sana
Muut Etsivät