Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Kai pohjahan nielussansa Veet venhon ja laivurin vei, Ja sen tenholaulullansa On tehnyt Lorelei. On sydän, sydän synkkä, Sees ilma on toukokuun; Ma vanhan patterin päällä Olen varjossa lehmuspuun. Tuoss' alla kaivanto kirkas On kaupungin hiljaisen; Siin' ohjaa ruhtaan poika Ja onkii viheltäen.
Tosi miesi ei myrskyä pelkää, Mut laittavi kuntohon venhon vaan Ja köyttävi köysiä tarkempaan, Vihatuuli kun vellovi selkää! Tosi miesi hän uhrata kyllä voi, Mitä kohtalo kallista konsaan soi, Kun vaativi synnyinmaa.
Vaan ajan tullen kuntoni mä tunnen karttuvaksi, Ja aava, uljas ulappa käy houkuttavammaksi. Käy tuuli milloin mistäkin, vie venhon tänne sinne, En tiedä vielä itsekään se vihdoin vie mun minne, Vaan seljemmäksi sentään mun tuo virta vievän näyttää, Kun tässä ristituulessa vain voisin melaa käyttää.
Vait on metsä. Niityt, pellot vartoo yötä valkeaa, kilkattavat karjankellot suven aikaa suloisaa, saunan savu rannan alta kertoo raatajista työn, hattara vain taivahalta haavehista pohjan yön. Silloin, katso: pursi outo puikoo kohti valkamaa, vaan on kumma venhon souto, siivet sitä kuljettaa, ei, ne joikuu joutsenina, kaartuu kaulat korkeat, päilyy lahden lumpehina linnut päivän-paistavat.
Näin mietin nuorra mielessäin ja kiihko tuosta karttuu, Mä vanhenen ja voimistun ja vartaloni varttuu; Niin työnnän venhon vesillen ja ruoriin muka astun, Vaan virran pyörre valtaa mun kuin pienen pilkelastun.
Viime venhon vieriessä ilman aavoille selille noinp' on virkki nuorempaiset: "Ethän jääne jäätymähän tänne, kuuluisa kuningas, tykö tyhjän luomakunnan, saarehen sanattomahan, pakkasehen paukkuvahan, äyrähälle yön ikuisen?" Tuop' on Kuun ukko urahti: "Tänne jäänen, tänne kuollen, tääll' on syntyni syvimmät."
Hän suori ne kultaisin kammoin, Vain laulua laulellen; Sen sävel on unhottu ammoin, Ja on valtavan tenhoinen. Rein-laivurin nuoren mieltä Saa hurjahan kaihoon tuo; Hän ei näe kallionkieltä, Vain ylös hän silmänsä luo. Kai pohjahan nielussansa Veet venhon ja laivurin vei; Ja sen lumolaulullansa On tehnyt Lorelei. MA LAULUN SIIVILL
Heti asettuivatkin tuulet ja aallot, taivas kirkastui, ja sill'aikaa kuin norjalaisten laiva etääntyi ja katosi kaukaiselle taivaanrannalle, kantoivat tyyntyneet ja hymyilevät laineet Tristanin venhon rannan hietikolle. Suurella vaivalla hän kiipesi äyränteelle ja näki edessään autiona kumpuilevan nummiseudun ja sen takana metsää silmänkantamattomiin.
"Mitä sinä nyt teet, Miranda?" kysyi Taavi, kun tyttö vielä otti syötit muista koukuista ja nakkasi ne järveen. "Emme viikkoon tarvitse taimenta, kun tämän saimme", impi selitti. "Tämä kun on niin iso ja kaunis." Ja hän käänsi venhon keulan kohti niemen varjoa ja omaa rantaa. Riistapaisti.
Rein-laivurin nuoren mieltä saa hurjahan kaihoon tuo; hän ei näe kallionkieltä, vain ylös hän silmänsä luo. Kai pohjahan nielussansa veet venhon ja laivurin vei, ja sen tenholaulullansa on tehnyt Lorelei. Vankan laivan, mustan aivan, verkkaan purjehtivan näät. Valoss' soihtuin näät kuin loihtuin ruumiinvartioiden päät. Kuolinsija!
Päivän Sana
Muut Etsivät