Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Ohuet harjat heittivät nopean venhon niitä puhkoessa toinen toisensa jälkeen kylmät tyrskyt vasten Mirandan kasvoja, kastaen hänet ja syytäen kanoottiin suuren sangollisen vettä. "Ohhoh!" hengähti Miranda yllätettynä ja ravisti hiuksiaan hurjasti nauraen. Tämän jälkeen oli satakunta syltä tyynempää vettä ja Taavi laski varovasti rantaan. "Meidän täytyy mennä maihin ja tyhjentää vene", hän sanoi.
Ilma raskas ain on, Henkes ahdas vain on; Kun sa ulos pääset, Luot kuin päältäs painon. Turha rukous oisi! Mitäs uhrit voisi? Ken siis alttarille Kynttilöitä toisi! Halutonna mieli. Saapuu aatteet, saapuu kaihot huolen, Kaukaa, vienoiset, jo hiljaa rusovuollen Purtta liidättäin; Airoin lepään, viihdän venhon juoksun, Liekuttelun tunnen, tunnen kukkain tuoksun, Joista unta näin.
Tosi miesi ei myrskyä pelkää, mut laittavi kuntohon venhon vaan ja köyttävi köysiä tarkempaan, vihatuuli kun vellovi selkää! Tosi miesi hän uhrata kyllä voi, mitä kohtalo kallista konsaan soi, kun vaativi synnyinmaa.
Mä yksin soutelen yössä ja laulelen hiljakseen ja katson, vierellä venhon kuin leikkivät väreet veen. Ja aaltojen laillapa aatteet myös mulla ne karkeloi, ne eelle purteni entää, en seurata niitä voi. Ja tuonne ne aattehet kiitää kodin armahan valkamaan, siell' äitini varmaan valvoo ja vuottavi poiuttaan.
Selän saarettoman tuulet, vettä vellovat vihurit soitteli ulapan virttä, vonkui myrskyistä säveltä Väinön orpo-ontelolla, kaihoisella kantelolla; taikka sitten illan tullen, kun jo maininki maseni, heratyyneksi tyveni, ja kun Väinön venhon jälki vetten kalvossa kuvasti, silloin kuusikon kohusta, liekkui tuuli lauhan lämmin lahden pinnalla karehti sormilla Suvetar-immen, hienoisilla hyppysillä kieltä kantelon hiveli, jotta hiljainen hyminä lailla kaislikon kahinan tahi kukkas-kuiskehena liiteli ulapan vyötä vesiperhojen välillä, kiistaten sulossa soiton luonnon lintusten keralla; soiden tuolla, soiden täällä, soiden rantaheinän päällä, helkki haapojen lehillä, lakkahongan latvuksissa, siitä ilmoihin yleni luonnon lauluna kajaten koko ilman kannen alla.
Kulta Inkeri, keltakassa, totta muistanet vielä mun? Venhon muistatko valkamassa, jolla kauaksi sousin sun? Pienen muistatko Pyssyluodon, missä sai punapursi vuodon, täytyi yöpyä alle puun kuun ja aaltojen kuunteluun? Kulta Inkeri, keltahapsi, miksi vastaa sa mulle et?
Näin mietin nuorra mielessäin ja kiihko tuosta karttuu, mä vanhenen ja voimistun ja vartaloni varttuu; niin työnnän venhon vesillen ja ruoriin muka astun, vaan virran pyörre valtaa mun kuin pienen pilkelastun.
Halki hyrskyin hämärtyväin unipurren merimiehet viiltää merta viitatonta.... Kesken tummaa tietään monta vaipuu alle aaltoin syväin. Hyrsky, usva venhon eessä, humu tuulen yksinäinen, valkamana jänkä jäinen uran uuden uuttajilla. Saatto suuri vanaveessä, laivat, lautat lainehilla, riemulaulu helkkyväinen, kukkaissaaret, päivän manner lempeä ja leutosäinen!
Käy tuuli milloin mistäkin, vie venhon tänne sinne, En tiedä vielä itsekään se vihdoin vie mun minne, vaan seljemmäksi sentään mun tuo virta vievän näyttää, kun tässä ristituulessa vain voisin melaa käyttää.
Ken niitä muuten muisteleis, kun elon aallot pauhaa! sen venhon merten meuru veis vain aallon all' on rauhaa. Mut joulujuhlan tullessa kun taiston aallot vaipuu, niin on kuin rinnan pohjasta taas nousis kaiho, kaipuu. Ja on kuin huone kylmä ois ja jäässä mieron liesi ja on kuin hetken olla vois taas lapsikin kentiesi.
Päivän Sana
Muut Etsivät