Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Lauhan tulet ovat sammuneet, mutta pohjonen palaa ja valkoisella lumella hohtaa taivaan loiste. Mikä varjo tuolla lentää aukealla keitaalla? Se lähenee. Se on Lyyli, Pohjan neiti, hirveä ajamassa. Hän tulee lennossa Lauhasta tappotanterelle; ja juoksijan sorkat tuskin koskevat maata. Kankaan harjulle päästyänsä hirvi kompastuu ja kaatuu; se on viimeisen juoksunsa juossut.
Hyvästi siis hirvet, maisto maljan, naisten naurut, soitto, terve, sota, terve, taisto, terve, kuolo taikka voitto! Luutnantti! Tää askar rauhan teitä veltostuttaa varmaan; joskus teille tenhon lauhan vei ne myöskin miehen harmaan. Aikaa kolme päivää saatte: ensin lähtömaljat juotte, sitten lähtösuukot jaatte, sitten lähtölaulut luotte.»
Mut kun tuo tappelija Boreas Saa lauhan Thetiin suuttumaan, niin, katso, Tukeva haaksi halkoo vesivuoret Ja kahden marjan elementin kesken Niin hyppelee kuin Perseuksen ratsu. Miss' on nyt korska venho, jonka heikot Ja ohukaiset laidat voiman kanssa Tek' äsken kilpaa? Satamaan on mennyt, Jos sit' ei ole hörpännyt Neptunus.
Kova on Kolfrosta-äiti; katsomassa käypi neittä kammiossa hän, kun ilta hämärtäypi. Tuli tuima silmässään ja huuli ohut, kapee. Noin hän neittä nuhtelee, min miel' on ange, apee: »Perman pentu vienosuu, sun vikinääs en siedä, säkkiin sinut ompelen ja heitän virran viedä.» Toki toisti povellensa immen pään hän painaa, kutria sen silittää ja lauhan äänen lainaa: »Lapsi lienet tyttäreni.
Hänen korviinsa soi uudesta Totkin ulina ja kauhulla hän katsoi taaksensa. "Hornan haukkuja, enkö saa suutasi tukituksi", hän jupisteli, "malta, malta!" Miekan terät leimahtelivat ja rauta-renkaat sotapaidoissa helisivät. Taistelu oli alkanut. Mutta Lauhan kukkulassa syttyi äkkiä kirkas tuli joka paistoi Kurjen ukon silmiin. Ja liekin loisteessa seisoi vaimoinen haahmo, miekka kädessä.
Arvellessaan, mitä tämä Lappalaisten pako tiesi, hän antoi silmänsä heitä seurata pitkin lumista aukeata. Sitten tarkasteli taivaan ranteita. Tuolla luotehessa oli Lauhan kukkula, niinkuin mahtava pieli Kyrön-kankaan kannasten raja-pylvääksi. Mutta mitä kummia? Jo senkin huipussa kirkas valo leimahtelee. Ja kauempanakin kaukaisella Pyhävuorella kohta yhtäläinen loiste syttyy.
Ja Lyylikin, Pohjan neiti, on kohta täällä; hän ainoastaan poikkesi Lauhan kukkulalle, katsomaan hää-valkeitansa". "Sen hää-valkeat viritetään toisella puolen Tuonen jokea", ärjähti Matti Kurki vastaan. "Sinne tekin kurjat, pääsette häitä juomaan.
Yksin tuuliviiri yksinäinen valvoo iäisesti ikävöiden, â- ¦< valvoo niinkuin valvot sydämeni tähystellen mennehesen aikaan: < kuinka paljon iäks unhoon meni, kuinka vähän koskaan todeks saikaan! Omaa kirkkauttansa kummeksuin kesäyöhyt maille laskeuupi. Syviin aatoksiinsa unehtuin puiset ristit yössä uneksuupi. Elon onni, lempi, ystävyys tänne soi kuin kaiku laulun lauhan.
PUUTARHURI. Vait, vaiti siitä! Ken tämän laaduttoman kevään salli, Nyt itse näki lehden lähtevän; Tuon lauhan, jota laajat lehvät kaihti, Ja joka uurti, tukevan kun näytti, Sen Bolingbroke pois kitki juurineen, Tarkoitan: Bushyn, Wiltshiren ja Greenin. RENKI. Ne onko kuolleet? PUUTARHURI. On, ja Bolingbroke Kuninkaan aulin vallannut.
Ja päätään pudistaen tiedemies arolla aatoksiinsa hiljaa vaipuu: »Mik' ihanin on ihmiskunnan kaipuu, sen kaiken kansa tuo jo tuns ja ties. Miks elää enää polven nykyisen? Jo kerran täyttyi haave parhaiden. Tääll' yhtyi suuri taito, suuri tieto ja suuri rakkaus, niiden lähde lieto; on ollut maa ja kansa onnen lauhan, mi muilta sai ja muille antoi rauhan.»
Päivän Sana
Muut Etsivät