Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Niin suommepa pelkureille Nyt uutimet ikkunaan, Me lähdemme rantateille, Oli tyyni jo vaivaks vaan! Se oman rintamme puhkaa, Tuon ahtahan, kiusauneen, On tuuli, mi riehuen uhkaa Kivikattoja räystäineen. Se kiertävi kadut soukat, Sorapilviä lakaisten, Ja märkinä kaikki houkat Jo rientävät huoneesen; Mut rannassa hyrsky höyryy Ja riemuiten pärskyää, Se ukkosen lailla möyryy Sen tasaista möyrinää.
Luonnonrakastaja, kun Pohjan äärimmäisillä perillä, sitä myöten kuin lumi sallii, huomaa matalan vaivaiskoivun, tai meren luodoillakin, sitä myöten kuin aaltoin hyrsky rauhaa suopi, näkee sammalia ja karpeita kallioin peitteenä, ihmettelee näissä heikoissa kasvullisuuden aluissa luonnon uupumatonta voimaa, joka, huolimatta kaikista vastuksista, koettaa saada aikaan niin paljon kuin siinä paikassa ja tilassa on mahdollista.
Tulla Tuonen kartanoihin, virran poikki, virren polvi, piillä kuoleman pihoille. Kussa aatos, siellä askel. Suru sankarin sitovi, murhe mielen kahlehtivi. Tänne jalkani vetävät luokse aallon ähkyrinnan. Tuossa lehto, tässä paasi! Hietikolla Ainon askel! Ranta raisu, hyrsky hyinen, meri suurien surujen! Missä lienet? Kussa kuljet? Kaikkialla sun näen ma, enin alta aallon synkän.
Näätpä haamun sentään vielä Kalliolla vaahtoisalla, Nuorukainen viipyy siellä Yksin kolkoll' iltamalla. Syksypilven myrsky vinkuu, Tuot' ei ollenkaan hän säiky, Hiuksihin jo hyrsky sinkuu, Vaan ei paikaltaan hän väiky. Valkotyrsky rantaa ruhtoo, Ryntää hänen rinnoillensa, Oi, vaan haamuaan se huhtoo Itse läks' hän haaveinensa. Kun on sointu sydämissä, Oi kuin kaks' on yhdenmoista!
"Silloinpa olit reipas, Jaakko!" huudahti Randulf; oli kauan aikaa siitä kun hän oli tuon jutun kuullut. He joivat menneitten päivien muistoksi ja vaipuivat mietteisin kumpikin kohdaltansa. Molempien kasvot punoittivat ja Worse näytti tavattoman terveeltä ja reippaalta sinä iltana. Kellahtavat kasvot olivat kadonneet, mutta myrsky-aallot korvien edessä olivat valkoiset kuin hyrsky.
Tutkimattomain tunteitten hyrsky syöksyi hänen sielunsa läpi, entisyyden muistot, onnellinen lapsuus, nuoruus tuttavallisine seurusteluineen ja vienoine sisarrakkauksineen kuohahtivat hänen ylitsensä, hän mieli hyökätä esille, sulkea sisarensa syliinsä ja sanoa hänelle, että hän vastoin kaikkea sittenkin rakasti häntä...
Ei ole kuitenkaan aikaa ajatella siinä muuta kuin matkan suuntaa, sillä nopeasti suljahtelevat aallot ja veden hyrsky pois aluksen alta, ja ulvova myrsky rientää vielä niistäkin edelle. Veden kohina alhaalla on kuin vuolaan ja palavan kosken, mutta myrskyn torvet ilmassa soittavat vieläkin valtavammin ja äänekkäämmin.
Ei miettimällä milloinkaan Nää pyhät merkit ilmi saa: Vaan, henget, teiltä selvon saan; Jos kuuletten, oi vastatkaa! Oi riemastusta, minkä näkö tuo Yht'aikaa luopi joka aistimeeni! Jo tunnen: pyhä raikas elon vuo Suonissa virtaa, läpi hermojeni. Nää merkit piirtänytkö Jumala, Joist' asettuu mun hyrsky hurja Ja riemastuupi sydän kurja, Ja taika-vietin vallassa Syvimmät syyt tuop' ilmi luonto nurja?
Nyt oli leikki loppunut. Kuninkaansaarella paloivat pian ilmiliekissä kasarmit ja muut puurakennukset, savussa ja tulessa oli kaikki, ilmain ulistessa kaksitoistatuumaisten hirmu-uhkaa, suurten hietavallien hajotessa niinkuin aaltojen viskaama hyrsky, pommien ja kranaattien räjähdellessä kaikilla tantereilla, murhaavaa rautaromua levitellen.
Niin Vilhon venhe nyt kiiruhtaa, Kuin Pohjolan vankin myrsky, Se kons' on aaltojen harjalla, Kons' yltäkin käypi hyrsky; Mut itse perässä hän pelvott' on, Vaan Annasen poski on ruusuton. Ilolla Vellamon neitonen Sen vastahan uida täyttää: »Se Vilho tuo on! Mut toinen ken, Jok' immeltä silmään' näyttää? Voi, voi mua, Vellamon neitonen, Sill' ompi jo kultana ihminen!»
Päivän Sana
Muut Etsivät