United States or Heard Island and McDonald Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei onnen vaski kulje kultana. katsoo kiinteästi häneen. Lausunto muuan ehkä mieleen painuu, totuuden-jänön jälkiä mi vainuu: Sormeaan kohottaen. Käy halki elon vallat, jotka kostaa; ei kenkään vapaaks itseään voi ostaa! Menee rakennusta kohti. tulee ulos silmälasit nokallaan ja avoin kirja kädessään. Rovasti, rientäkää kuin tuulispää! Käy itku ovella. Isä! Rouva odottaa!
Ilolla Vellamon neitonen Sen vastahan uida täyttää: "Se Vilho tuo on! Mut toinen ken, Jok' immeltä silmään' näyttää? Voi, voi mua, Vellamon neitonen, Sill' ompi jo kultana ihminen!" Jo päättää Vellamon neitonen Nyt toivonsa turhan kostaa, Ja kosken pohjasta paatosen Hän äkkiä pintaan nostaa, Johon vene Vilhelmin loukahtaa, Ja hän kera kultansa kuolon saa.
Kuohuva aalto vihaisesti ulvoo, Myrskyvä tuuli väsymättä valvoo, Aurinko armas pilven alta paistaa. Kultana säde kimeltävä loistaa, Aallossa hetken kirmaellen, kirkas, Kunnes jo sammui pilvi päivän peitti. Samaten elonmeryt kuohahdellen, Alati uutta esiin ammennellen Ainetta hengen työksi, taisteluksi.
Se öinen on taivas, min korkea kansi kultana säihkyvi outoja tulia, se rusko on uusien päiväin, mi uinuu helmassa taivasta kantavain vuorten, se synkin on pilvi, min kahleissa säihkyy tuhansia vasamia ylpeän vaivan, se suurin on salama, se mustin on yö, mi raivosta nauraen tultansa lyö.
Niin Vilhon venhe nyt kiiruhtaa, Kuin Pohjolan vankin myrsky, Se kons' on aaltojen harjalla, Kons' yltäkin käypi hyrsky; Mut itse perässä hän pelvott' on, Vaan Annasen poski on ruusuton. Ilolla Vellamon neitonen Sen vastahan uida täyttää: »Se Vilho tuo on! Mut toinen ken, Jok' immeltä silmään' näyttää? Voi, voi mua, Vellamon neitonen, Sill' ompi jo kultana ihminen!»
Kuohahti äkkiä synkimmät aineet, väkevänä jylisten pauhasi myrsky, hälveni pimeys ja tuhansissa liekeissä hehkuen hulmusi tulipuna tähti keskellä avaruuden ääretöntä kantta. Syvyyden kultana keinuvaa pintaa Elämä kulki.
Mutta vielä hän haltijan aarteen kaksinkertaisena takaisin kiskoo. Ja olihan sitä ennenkin lainattu, esi-isäin aikana. Kasken hän ensi keväänä polttaa ja sillä maksaa, jos ei muuten voi. Siihen mennessä hän tinaa ja vaskea hopeana ja kultana haltijan eteen vuolee. Ei se sitä huomaa. Mutta jos se sen huomaa, jos saa tietää, että typö tyhjä on maljansa?
Tie on tehty tuhman mennä. Mistä tiesit tervahiiri, Ojamykrä tien osasit, Luovon lohta ampumahan, Siikoa ihoamahan; Mistä tiesit, kusta tunsit, Kusta kuitenki älysit, Täällä neien kasvavaksi, Impyen yleneväksi? Kuulu isoni, kuulu emoni, Minä vielä kuulusampi, Kuulun kultana merelle, Hopiana maille muille.
Laulu kaukaa soi: kumpusi kultana pois yli värjyväin vetten vyön. Valot, soitto ja gondolit hämyn helmahan kaikki ui juopuen pois... Kädet oudot sieluni soittimeen kävi silloin, gondolilaulun ma salaperäisen lauloin ja vapisin hämykirjavaa autuutta. Mua kuuliko kenkään, oi?... Sydän polttava, ei kauan sun janota tarvitse enää!
"Voi; arvoisa veli kuinka te säikäytitte minut! Kuinka te olette hirmuinen kuitenkin! Olisitte toki edes tukka kultana kammanneet, muutoin ne, taivas varjelkoon, kuivavat eikä niitä sitten liottamallakaan saa selväksi."