Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Maan päälle jätin moisen muiston, että pahatkin kiittää sitä, vaan ei seuraa mun töitäni, joist' aikakirjat kertoo.» Kuin lämpöä vain yhtä hiilet monet uhoovat, yks vain ääni rakkauden kuvasta kuului monen soivan sielun. Ma virkoin: »Oi, te kukat aina kauniit ijäisen ilon, jotka tuntemahan mun saatte tuoksunne kuin yksi tuoksuis!
Hän myötä vaaroiss' ollut on, on nähnyt veripäivät, on voitot, iskut tappion, joist' ikiarvet jäivät; häll' on niin paljon muistissaan, maailma mit' ei muistakaan, Ma hiiskumatta kuuntelin, ei sanaa hukkaan lennä, jo puoliyössä oltihin, kun vihdoin muistin mennä; hän saatellen viel' ovellaan puristi kättä iloissaan.
Ei muut kuin kaleeriorjat, jotka läähöttää lähekkäin kytkettyinä samaan penkkiin; ne tuntee toisensa, joist' yksikään ei voi mitään vaatia, ei menettää; joist' itsekukin veijarista käy ja vertaisensa veijariksi arvaa. Sensijaan kohteliaina toisiamme me väärin arvioimme, jotta myös he puolestaan meit' arvioisi väärin.
Kypäränsä hän raskahan otti, painaen kiireelleen; kuin kirkas tähti se kiilsi, jouhet kultaiset kuvun ympäri hulmusi, huiskui, joist' oli tuuhean sille Hefaistos laatinut töyhdön. Koitteli koht' asuansa Akhilleus aimo, se oisko varrenmyötäinen, kevyt käyttää kättä ja jalkaa; siivilt' yll' asu tuntui tuo, ja se urhoa nosti.
Sen henki kansakunnat valtaa, Maanpiirin yli nostaa valtikkansa, Sen henki ihmissuvut uudistaa, Kuin Eufrattulva viljavoittaa maan, Kuin Niilin aallot höystää Egyptin. Siks' ylenee kuin Taabor Israel, Tuo vuorten helmi viinitarhoineen. Sen viini hurmeuttaa kansoja, Sen henki sankareita synnyttää. Hän ajan syvyydestä sukeltaa Ne helmet, joist' on riemuitseva maa. Hälinää ja levottomuutta kansassa.
Levittele huuto, Ett' Anna, vaimoni, on pahoin sairas: Ma laitan niin, ett' alallaan hän pysyy. Ja etsi köyhä aatelinen, jolle Clarencen tyttären voin heti naittaa; On poika typerä, en häntä pelkää. Mit' uneksit? Levitä, että sairas On Anna, kuningatar, kuolemallaan; No, joutuun! Poistaa täytyy kaikki toiveet, Joist' olla voisi vaaraa, jos ne kasvaa.
Nuo seitsemän, joist' olet sinä yksi, Seitsemän saman pyhän veren maljaa, Seitsemän saman juuren kaunist' oksaa, Niist' osan luonto itse kuivetti, Ja toiset katkoi sallimus; mut Thomas, Mieheni, elämäni, Glosterini, Edwardin pyhää verta malja täysi, Kuninkaan juurta kukoistava oksa Säretty on ja kallis neste maassa, Kaadettu on, ja lehdet hävittänyt Kateuden käsi, murhan verikirves.
Näät alustansa asti, kussa vuoret, joist' irti on Pelorus, vesirikkaat niin ovat, muuall' että tuskin missään, ain siihen saakka, vedellänsä kussa merelle korvaa se, min pilvet imee, ja joilta taas sen joet, virrat saavat, hyvettä vihataan niin kaikkialla kuin käärmettä, lie sitten syynä seudun tään onnettuus tai kansan paha tapa.
ja joka katsomahan kääntyy, totta puhuiko lasi, ja ne näkee yhteen niin sointuvan kuin sävel poljentohon: niin mulle muisti kertoo tapahtuneen, kun katsoin silmihin ma kaunihisin, joist' Amor oli mulle ansan tehnyt. Ja kun ma käännyin ja kun katseheni tapasi näkyväistä taivaan tämän, mi sattuu silmään, kun sen kierron huomaa,
MENENIUS. Kerranpa kaikki ruumiin-osat nousit Kapinaan vatsaa vastaan, tehden kanteen, Ett' tämä yksin keskiruumiin valtas. Kuin kuilu laiskana ja toimetonna, Ja, toisten haltuun jättäin työt ja vaivat. Vaan ruuan ahmi; muut kun sitä vastoin Näit, kuulit, kävit, aattelit ja tunsit. Jakaen keskenään kaikk' askareet, Joist' oli koko ruumihille ilo Ja yhteishyöty. Siihen vatsa vastas,
Päivän Sana
Muut Etsivät