United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Olipa aikoa vähäinen. Rauta tahteli tavata vanhempata veikkoansa, käyä tulta tuntemahan. "Tuli tuhmaksi rupesi, kasvoi aivan kauheaksi: oli polttoa poloisen, rauta raukan, veikkosensa. "Rauta pääsi piilemähän, piilemähän, säilymähän tuon tuiman tulen käsistä, suusta valkean vihaisen.
Maan päälle jätin moisen muiston, että pahatkin kiittää sitä, vaan ei seuraa mun töitäni, joist' aikakirjat kertoo.» Kuin lämpöä vain yhtä hiilet monet uhoovat, yks vain ääni rakkauden kuvasta kuului monen soivan sielun. Ma virkoin: »Oi, te kukat aina kauniit ijäisen ilon, jotka tuntemahan mun saatte tuoksunne kuin yksi tuoksuis!
Enkä tieä tekijätäni, Enkä tarkoin saajoani; Liekö telkkä tielle tehnyt, Sorsa suolle suorittanut, Tavi rannalle takonut, Koskelo kiven kolohon. Iso heitti heikkosena, Matalana maammo jätti, Härän kynnen korkuisena, Pystyn peukalon pituisna; Heitti isoni iltikalle, Emo jätti jäätikälle, Joka tuulen tuntemahan, Arvoamahan ahavan. Kaksi, jotka ei moiti.
Kovin kiiti kautokenkä, huiskin hunnuton samosi, sinisukka suota pitkin, punapaula puunsolia, hulmuten heleän helman, tukan tuulehen hajoten, kuuli jo läheltä huudon riemahtavan, raikahtavan: "Armas, päätä jo pakosi, taikka suulle suutelenkin!" Heitti impi helmastansa tertun tuoksuvan polulle. Poika tuota tuntemahan.
Koti korkia näkyvi, Aitta kaunis kaljottavi, Jossa veikkoni viruvat, Siskoni sirottelevat Veikot vierahat minulle, Sivukulkijat sisaret, Emo vielä vierahampi, Ouompi oma emoni. Emoni minun erotti, Kantajani karkotutti, Poies muista lapsistansa, Kauas kantamaisistansa, Tuulipuolelle tuhoa, Pohjaispuolelle kotia, Pohjan tuulta tuntemahan,
niin oli mieleni mun katsellessa sen rakkautta, joka rauhan moisen täss' sai jo maailmassa miettein pyhin. »Sa armon laps», hän alkoi, »tuntemahan autuutta tätä tule et, jos katsees vain alaspäin sa pidät suunnattuna. Ei, katso kehään etäisimpään, kunnes sen näet Kuningattaren, min mieltä tää valtakunta tottelee ja kuulee.»
Hän mulle: »Tuskaa tuimempaa ei liene kuin kurjuudessa aikaa onnen muistaa; sen Opettajas hyvin tietää. Mutta jos halus suuri niin on rakkautemme ens alkujuuri tulla tuntemahan, niin teen kuin se, mi kyynelöi ja puhuu. Luimme kerran huviksemme kirjaa, mi kertoi Lancelotin lemmentarun; olimme yksin, vailla epäilyä.
Mut virka: aikaan huokausten helläin miten ja mistä salli Rakkaus teidän havaita sydänhaaveet sanattomat?» Hän mulle: »Tuskaa tuimempaa ei liene kuin kurjuudessa aikaa onnen muistaa; sen Opettajas hyvin tietää. Mutta jos halus suuri niin on rakkautemme ens alkujuuri tulla tuntemahan, niin teen kuin se, mi kyynelöi ja puhuu.
Ann' olla katti karvoinensa, Että tullee tuntemahan, Mik' on pantu Paltamossa, Koottu kuorien sisähän, Taherrettu taikinahan». Isäntä ihasteleepi, Lie'en vierehen lipuupi, Pani kissan paistumahan, Katin karvat kärtymähän. Sitte kuin kuori päälle kuivi, Taikina tuli kovaksi, Katin päälle kankiaksi, Ulos uunista nykäisi, Paneepi säkin sisähän.
Minä lausun lapsilleni, Puhun kohta puolestani: Sinä poikani paremmin Tulet tästä tuntemahan Vakahisen Herran voiman, Jaksoa jalon Jumalan; Koska tutkit Luojan töitä Kauniissa käsialoissa, Niin sä tuntenet tekiän, Näitten haltian hyvimmän.