Sinä tulet vuosi vuodelta vanhemmaksi, lapseni; se aika on jo aikoja ollut, jolloin sinun olisi tarvinnut tehdä mies onnelliseksi ja juuri nyt, juuri kuin sinä olit voittamisillasi ... juuri kuin nuot kaikki notkistivat polviansa sinun triumfivaunujesi ympärillä juuri silloin saimme me perhekalleuden kotiin ... tuon Liina raukan.

Vilho raukan kohtalo oli kovin; sillä hänen täytyi aina olla enonsa seurassa ja kärsiä häneltä haukkuma-sanoja, herjauksia ja lyöntiäkin. Ei kukaan olisi moittinut näin kiusattua Vilhoa, jos hän olisi koettanut hankkia itselleen toista isäntää, ja tosiaankin oli vaan kolme seikkaa, jotka estivät hänen tätä tekemästä.

Jos hän sitte sai kiinni jonkun tuollaisen kurjan raukan, oli hän oikein iloinen ja hyvällä tuulella, ja kertoi että justitineuvos, se oli pormestari, kutsui häntä oikeaksi kädekseen.

"Heikki Seppä", lausui hän, "kunnon porvari ja ammattimies, minun minun" "Mieheni", arveli hän sanoa mutta se sana juuttuikin raukan kurkkuun; hänen täytyi sanoa sanottavansa toisella tavalla. "Poismennyt rakasti ja kunnioitti sinua yli kaikkein muiden miesten; oikeus ja kohtuus on siis, että sinä menet taisteluun hänen leskensä ja orpoinsa puolesta".

Historiassa on hänellä omat ajatuksensa ja hän väittelee minun kanssani niin ett'en kestä sitä." Herra Lehtonen hymyili surkutellen isä raukan huolia, ajatellen oman etevyytensä tekevän vaikutuksen. Katekismoläksyt olivat todellakin papukaijan tavoin opitut, mutta historiaa oli nuori herra suvainnut tutkien lukea.

Ohuilta siltaoljilta Jo lapsiparvi riemuisa Käv' atrialle niukallen; Jäip' yksin vieras takallen, Niin äiti otti hänenkin, Ja saattoi raukan esihin. Ja hartaasti rukoiltuaan Nyt käytiin leipää osimaan. "Siunattu hyvän lahja on", Niin lausui lapsi turvaton, Ja kyynelsilmin hymyillen Hän tarjotun söi viipaleen.

Se liikutti häntä syvästi. Mutta kun hän käski minun vastaukseksi lausua monta hellyyden ja kaipauksen sanaa noille kuuroille korville, liikutti hän minua vielä enemmän. Aika oli tullut. Minä syleilin häntä, otin itkevän hoitajattareni kainalooni ja kiirehdin pois. Kannella jätin Mrs. Micawber raukan hyvästi.

"Oma Richardini", hän sanoi, "miksi et tuonut tuota viisasta minun luokseni, että Englannin kuninkaatar olisi saanut näyttää, kuinka suuressa arvossa hän piti sitä, joka oli pelastanut ritariston valon, Englannin kunnian sekä Berengaria raukan hengen ja toivon sammumasta".

Vaan ei liiku enää jalka kylmä, Umpeen painuu myös jo tumma silmä Nietokseen hän tuuskahtikin vasta, Kylm' ei säästä kerjäläistä lasta. Tuskat tyyntyy, näljän vaiva haihtuu, Kuvituksen leikiks järki vaihtuu, Onnen maailmoita hälle näyttää, Köyhän raukan toivehet jo täyttää.

Mitä meillä on toisillemme sanottavaa, sen voi kuulla kuka tahansa. v. Te täällä? Mitä te täältä etsitte, armollinen neiti? En etsi mitään enää. v. Te etsitte onnellista, teidän rakkautenne arvoista miestä, ja löydätte kurjan raukan. Siispä ette rakasta minua enää? ja rakastatte jotakuta toista? v.