United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sinä tulet vuosi vuodelta vanhemmaksi, lapseni; se aika on jo aikoja ollut, jolloin sinun olisi tarvinnut tehdä mies onnelliseksi ja juuri nyt, juuri kuin sinä olit voittamisillasi ... juuri kuin nuot kaikki notkistivat polviansa sinun triumfivaunujesi ympärillä juuri silloin saimme me perhekalleuden kotiin ... tuon Liina raukan.
Jumalain lahja, mahtava luomisvoima, pysyi hänellä senhän me kaikki tiedämme vähentymättömässä loistossa, niinkuin ei kellään muulla kuolevaisella, aina viimmeiseen hengenvetoon asti: sävelaaltoja syntyi hänen käskystänsä, ja leikiten laski hän niitä käsistänsä vierielemään, huolimatta siitä, josko ihmiset notkistivat polvensa hartaudellisessa ihailemisessa vaiko ihastuksesta itkivät ja riemuitsivat.
Ne olivat uskaltaneet lähteä juonikkaalle Korpikoskelle silloinkin, kun koski oli pahimmillaan. Eikä muistanut tämä polvi, että entisten isäntäin lauttoja ohjatessa olisi sattunut onnettomuuksia. Raskaat tukkilautat viilsivät hyrskyissä, vilahtivat vaarallisten kallioiden ohi ja notkistivat kankeita kylkiään perämiesten tahdon mukaan äkkimutkissakin.
Nämät sanat saattoivat kaikki päänsä paljastamaan. Manliuskin teki samaten, tietämättäkään, mitä hän teki. Muut notkistivat polvensa, myös hänkin vaipui polvilleen. "Väärin teitä vainotaan", sopersi hän, rintaansa paljastaen. "Kostakaat minulle." "Rakkauden Jumala saarnaa anteeksi-antamista vainoojille.
Paul, poikani, lupaatko minulle, ettet ikinä kiellä, et koskaan hylkää Jumalaasi? Lupaan, sanoi lapsi. Niinpä notkista sitten polvesi tällä viheriöivällä kunnaalla ja kiitä Jumalaasi hänen äärettömästä armostaan, sanoi äiti. Ja he notkistivat kumpikin polvensa ja kun Paul heräsi kummallisesta unestaan, olivat hänen poskensa kosteat kyynelistä.
Sittenkin notkistivat pakolaiset sydämellisellä hartaudella polvensa autiossa temppelissä; heistä tuntui niinkuin he jälleen seisoisivat lähempänä Jumalaansa, kun saivat palvella häntä omassa kirkossaan, vaikka se olikin rappeutunut. Kirkosta lähtivät pakolaiset hakemaan kyläänsä ja taloansa. He hieroivat silmiään ja katselivat hämmästyneinä ympärilleen.
Keskellä salia, selin Kristiinaan seisoi tukeva pariskunta, herra ja rouva vieretysten, valkeissa, sangen keveissä aamutamineissa kädet kupeella. Korkealla äänellä ja pitkäveteisesti lausui herra pari käsittämätöntä sanaa, jonka jälkeen molemmat aivan verkalleen notkistivat polvensa ulospäin ja melkein vaipuivat maahan.
Tuuli puhalsi vielä kovasti; useat pienemmät puut notkistivat latvojaan, ikäänkuin olisivat olleet valmiit kumartumaan maahan asti, ja tuulen vinkuminen oksien välissä kuului kaukana pyöriväin ratasten kuminalta. Ilma oli täynnä lehtiä, jotka tällä myöhäisellä vuodenajalla karisivat oksistaan ja kuin lintulaumat lentelivät saaresta saareen. Tähän katsomatta vallitsi kaikkialla kuoleman hiljaisuus.
Kun virsi oli veisattu, luki Katariina rouva ääneen luvun raamatusta. Lopuksi laskeuivat nuoret tytöt polvilleen äitinsä tuolin viereen; samaten notkistivat kaikki palkollisetkin polvensa, ja Katariina rouva luki korkealla äänellä "Isä meidän" rukouksen ja Herran siunauksen. Sitten lähtivät kaikki läsnäolijat hiljaa pois ensin illalliselle ja sitten levolle.
Hän oli Persian kuninkaan poika, joka ilakoitsi isänsä puistossa. Joutsenet uiskentelivat edestakaisin siinä kuvastin kirkkaalla järvellä ja notkistivat pulskia kaulojansa kuninkaan pojalle; mutta häneltä ne eivät kysyneet miten hän jaksoi, sillä mahtavat voivat aina hyvin. Vaan köyhän pojan nuori joutsen ui lähimmäksi ja räpytteli kauniita siipiänsä, niinkuin hän olisi rukoillut jotain.