United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin jotenkin korkeakasvuisen haamun viitan tapaisessa nutussa käyvän edelläni, aloin aavistaa ja kiirehdin askeleitani niin, että ennen häntä ennätin kadun päähän, jolloin käännyin ja, aivan oikein, tunsin nuo omituiset kasvot. Haamu oli Ahasverus.
HESSU. Joutuin, joutuin kun Kiiskis vainaan rampa hevonen! Kyllä kiirehdin, siksi kun se kahvikin joutuu mokomalla laholaudalla. Hei nyt mentiin! ELVIRA. Nyt hänen vielä piti jäädä siihen istumaan mokomakin kahvinvaivanen! Saappas nyt tulta palamaan siinä, ei ole sytykkettä ei muuta! On tämä nyt oikea kestinaika, tämä! Ihan jo päätä huimaa!
Olin harmista haleta. Hän olisi vieläkin puhunut, mutta nyt minä jo ehätin halveksivasti: "Mhyh!... Semmoista vanhoillisuutta!" Taas aikoi Elli jotain sanoa, mutta ei ehtinyt saada suun vuoroa kun minä kiirehdin, ilmottaen jyrkästi, nenääni nostaen: "Idealismi on nyt jo voitettu kanta... Kaikki suuret ja modernit ihmiset ovat nyt jo realisteja!"
Minä kiirehdin Asjan luo ja näin hänen täysissä vaatteissa makaavan kuumetaudissa, kyynelten vallassa; hänen päänsä oli hehkuvan kuuma, ja hänen hampaansa kalisivat. "Mikä sinun on, kysyin minä: oletko kipeä?"
Sydämmeni alkoi tykkiä ja kyyneleitä alkoi taas, vaikka toisesta syystä kuin äskettäin, juosta silmistäni: saan nähdä häntä jälleen. Ikävä joudutti askeleitani sille polulle, joka vei nopeimmin perille. Sivuutin muutamia kaupungista palaavia talonpoikia, heidän näkemättä. He puhuivat minusta, Raskalista ja fortmestarista; en halunnut kuulla heidän puhetta, kiirehdin sivu.
Heikosti ja surkeasti vingahti joku pikku eläin kivien välissä. Minä kiirehdin takaisin mäelle. Hamaan tähän asti olin vielä toivonut löytäväni tien kotia; mutta nyt minä selvästi tiesin eksyneeni kokonaan. Yrittelemättäkään enää tunnustella ympäristöjä, melkein täydellisesti jo yön pimeyteen vajonneita, läksin kulkemaan suoraan eteenpäin tähtien johdolla umpimähkään.
Kirja pantiin kokoon ja annettiin takaisin Poutulle, joka virkkoi: "Muutoin en tiedä, mitä näillä miehillä on riitana, eikä tuo asia minuun koskekkaan. Poikkesin vain Turusta tullessani tänne rukousta pitämään ja satuin kuulemaan Matti Kurjen hourailevan. Toivon nyt hänen päänsä selvenneen ja kiirehdin taas eteenpäin matkalleni.
Ja kun minun täytyy mennä joelle vettä noutamaan, en ymmärrä kuinka uskallan lapseni jättää ... se istuu paitasillaan maassa ja päästelee hiekkaa sormiensa välitse ... noin... Ja minä juoksen joelle sydän kurkussa ja kiirehdin hengästyneenä takaisin: siinä hän istuu, ennallaan. Minä tempaan hänet syliini ja hän pienillä hiekkaisilla käsillään nipistelee minun poskiani ja nauraa veitikka.
Luuliko tätini sinä hetkenä, että Uriah Heep piti hänen omaisuuttansa kaulahuivissaan, sitä en suinkaan tiedä; mutta varma on, että hän rytki siitä, niinkuin hänellä todella olisi ollut semmoinen luulo. Minä kiirehdin asettumaan heidän väliinsä ja vakuuttamaan tädilleni, että yhdessä pitäisimme huolta, että Uriah toimittaisi takaisin kaikki, mitä hän oli vääryydellä ottanut.
Nyt itkeä tahtoisin helmani täyteen, mutta tämä murhe ei lievii eikä kyynel juokse, ei juokse, vaan lähteesensä jäätyy, ei jäädy, ei jäädy, vaan polttaa, povessani polttaa, kuin vihainen liekki, ja parempi eloa kuolo nyt on. Kätköä niin syvää ei löydy täällä, joka peittäisi immen kurjan ja sentähden kiirehdin verhoisin pimeyden maan.