United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Bartholdus taas askeleitani väijymässä! (
Eikö paikkaa muualla, eikö muualla puita? Eikö mahdu rinnan elämään hyvät haltijat yhden niinkuin toisenkin? Väinön tiedän, Tapion tunnen, heitä hyvittelen, heille uhrini kannan ja Väinön viisauden askeleitani johtaa annan. Ei ole minulle hänen Kiesuksestaan, mutta paremmaksi hänetkin arvaan kuin Panun puujumalan, jonka kuvatoksen pyhälle vuorelle pystytti.
Tähti katosi, ja hän sanoi nyt: "Ne eivät ole mieleeni jotka katoavat." Kuu nousi ja Abrahami sanoi: "Katso, minun herrani!" Mutta sen mentyä alas huusi hän: "Ellei minun Herrani olis johdattanut askeleitani, olisin eksynyt." Hän näki auringon nousevan ja sanoi: "Tämä on minun herrani, tämä on paljoa isompi!"
Minulla ei ole suonissa yhtä veripisaraa, joka lähtisi juoksemaan hispanialaisen elämän mukaan, minulla ei ole halua sommittaa askeleitani tuon uuden, varovaisen hovitahdin mukaan. Elänkö minä vaan ajatellakseni elämää? Pitääkö minun olla nauttimatta nykyistä hetkeä, ollakseni varma seuraavasta, ja tämä taasen haaskata ikävässä ja huolessa?
Eikö sen jymisevä kuohulaulu ollut ensimmäinen ääni, jonka kuulin tässä maailmassa? Ettekö minua pistänyt sen vaahtolainehin, kun kastoitte minut omilla sanoillanne? Enkö ensi askeleitani kävellyt sen rannalla? Missä olin ensi vaaroissa ell'en puissa, jotka riippuivat kaukana rannasta kuohuvan syvyyden päällä?
Hänen kyynärpäänsä lepäsivät käsipuitten raudalla ja hän katseli hyvin tarkasti kanavan synkkään veteen. Hän kantoi viehättävää keltaista hattua ja somaa mustaa kauhtanaa. "Se on neito ja kaikissa tapauksissa ruskosilmäinen", ajattelin minä. Ei hän näkynyt kuulevan askeleitani eikä liikahtanut astuessani pidätetyllä henkäyksellä ja kovasti tykyttävällä sydämellä hänen ohitsensa.
Minun täytyi tavaroineni kuljeskella kaukana, ja ilta jo läheni, ennenkuin sain asiani onnistumaan, jolloin heti kiiruhdin kotiani. Kova huoli siitä että kotiväki pitkästyisi odotuksesta, oltuaan ruo'atta koko päivän, kiiruhti askeleitani; juoksujalassa kuljetin jokseenkin painavaa jauhosäkkiä kotia.
Kuka olet, ihana voima, olemukseni haltiahengetär? kysyi masentunut Himo. Olen prinsessa Jalotar, olen taivaallisen kuninkaan tytär, jonka isäni lähetti sinua kukistamaan ja orjiasi pelastamaan. Ihmiset, seuratkaa askeleitani, niin olette vapaat! Isäni laivoja lähtee kaikista maailman satamista. Astukaamme niihin!
Sillä vaikka askeleitani on sinne ohjannut kiitollisuus siitä ystävyydestä ja hyvyydestä, jota he minulle ovat osoittaneet, tunnustan mielelläni, että edeskinpäin olen varsin mieltynyt tuon yhtä viisaan kuin kauniinkin tytön puheluun, ja että Aake Berg'in talossa tunnen itseni mieleltäni rauhallisemmaksi ja tyytyväisemmäksi kuin missään muualla.
Tästä lähin minä en koeta kantaa kuormaani, niinkuin se ei olisi niin mitään. Minä tahdon tunnustaa itseni ja Jumalan edessä, että se rasittaa ja painaa, ja sitten nöyrästi rukoilla häntä lievittämään taikka parantamaan, kuinka hän itse katsoo parhaaksi minulle. Mutta toivo on askeleitani keventävä, enemmän kuin ylpeys milloinkaan. Sillä ken tietää, kuinka pian alkaa elämän puuna kukkia?