United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt yhtaikaa teitä tervehdin ja hyvästi jätän, sillä kohta tieni jatkan ja teistä kiirehdin kaukamatkoilleni ja ei pidä teille enään ehtimän Kullervosta sanomata linnunkaan Viivyn vielä, mutta kohta lähden.
Se liikutti häntä syvästi. Mutta kun hän käski minun vastaukseksi lausua monta hellyyden ja kaipauksen sanaa noille kuuroille korville, liikutti hän minua vielä enemmän. Aika oli tullut. Minä syleilin häntä, otin itkevän hoitajattareni kainalooni ja kiirehdin pois. Kannella jätin Mrs. Micawber raukan hyvästi.
Tapani ei kuitenkaan kauan katsellut ukkoa, vaan yhä jalkojaan lykkäillen sanoi: "Minulla on jaloissa kiviset kengät. Olen ihan onneton, jos en löydä riisujaa." "Onhan tuota jo tehty kummempiakin", arveli ukko varmalla painolla. "On sulettu suuremmatkin, jalommatkin jaksettuna... Luulin pahemmaksikin ja sentähden kiirehdin päästäkseni ennen puolta päivää paikalle."
Senjälkeen olenkin itkenyt tänään koko päivän.» Pari viikkoa myöhemmin näkee Emilie Björkstén hänet uudestaan ja kirjoittaa siitä 8 p:nä lokakuuta: »Menin eräänä päivänä ulos kaupungille tilatakseni itselleni kukkia Virginian ja Mauritzin häihin. Pian keksin hänet kintereilläni. Minä kiirehdin askeleitani, mutta hän tavoitti minut.
Olkaat kirottu! Menkäät!" Huoneesta astuttuani kiirehdin takaisin soittamaan kelloa, sitä pikemmin saadakseni palvelioita liikkeelle. Miss Dartle oli silloin ottanut tunnottoman ruumiin syliinsä ja yhä polvillansa itki sen vieressä, huusi sitä nimeltä, tuuditti sitä edestakaisin povellansa, niinkuin lasta, ja koetti kaikkia helliä keinoja, toinnuttaaksensa nukkuvia aisteja.
Siihen menee hyvin paljon aikaa. Hyvin paljon aikaa. Kiirehdi nyt. Kyllä. Kyllä minä kiirehdin äiti. Oletko sinä niin hermostunut tuosta lapsen kuolemasta, että aivan vapiset ja puristat kaulaani, niin että tekee kipeää.
Minä kiirehdin omalle aitauksellemme, nopeasti huuhdoin itseni vedessä hiekasta ja menin kammiooni vaihtaakseni uimapuvun tavalliseen vaatetukseen. Olin pian kadulla, jota myöten rannalla liikkuva yleisö kulki, odottamassa ketä? Nähtävästi tovereitani, mutta ajatuksissa kulki toivomus, että saisin nähdä tuon nuoren neidon. Kävelin siinä hermostuneena. Ei toverinikaan vielä tulleet.
Taas nimeni mainittiin, ja nyt minä lausuin hiljaa 'Herra, tässä minä olen, mitä sinä tahdot? Ei mitään vastattu, ja pian suuri kauhu valloitti minun ja minä kiirehdin ulos ja huusin sinua, opettajani."
"Minä olen täydellä järjellä", vastasi hän, "ja minä sanon sinulle, että minun täytyy. Nouda minulle vaunut!" Vaikka kyllä kummastelin, ymmärsin, ettei minun ollut oikeus jättää niin lujaa käskyä tottelematta. Minä kiirehdin pois muutamia askelia ja huusin puolikatteisia vaunuja, jotka ajoivat tyhjinä ohitse. Tuskin sain astuimen alas lasketuksi, kuin tätini jo riensi sisään, en tiedä, kuinka.
Ajatelkaapa minun kauhistustani: äkkiä minä aivan odottamatta saan talonhoitajalta kirjeen, jossa hän ilmoittaa isäni makaavan kuoliuvuoteellaan, ja rukoilee minua tulemaan kotiin niin pian kuin mahdollista, jos vielä tahtoisin ottaa häneltä jäähyväiset. Minä kiirehdin täyttä vauhtia kotiin ja tapasin hänet vielä hengissä, mutta viimeisillään.