Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Katin kanssa hän ei puhunut moneen päivään; hän kyllä näki häntä muutamia kertoja ollessansa mummon luona, mutta tytöllä näytti olevan kova kiire, hän vaan aina muutamalla sanalla riensi ohitse, vieläpä näkyi karttavankin opettajaa; tämä kärsiväisyydellä odotti rauhallisempaa aikaa.
Viimein kohotti hän taaskin itsensä ja sanoi: "Kati, käske Kammosen Anni tänne; hän jääköön minun luokseni; minä en vielä tänä päivänä kuole. Tänään et saa enää koko päivässä tulla minun luo, vaan teidän pitää olla yhdessä ja oikein iloiset, luvatkaa se, että olette oikein iloiset." Opettaja jätti Katin sinne ja nouti Kammosen Annin.
"Sen vainen valehtelitki; Vaan ma nyt sinun opetan, Ettet totta toisen kerran Mua syöttele sanoilla." Siinä kohta kourihinsa, Kääppäsi käpälihinsä, Tappoi hiiren hirviästi, Ja kaotti kauhiasti. Sihen loppui hiiren virsi, Katkesi katin tarina. Hiiren tapaaja.
Kerran näki hän Katin leikkaavan pellolla ja riensi hänen luo, mutta läksi taas heti pois; hänestä tuntui sanomattoman vaikealta olla yksin joutilaana ahkerain keskellä, eikä kuitenkaan ymmärtänyt mitään talon töistä, vaan tiesi kuinka taitamattomasti käyttäisi itseään niissä. Katin jalous ei hänestä näyttänyt alenevan, vaan päin vastoin ylenevän tämän työn kautta.
»Maksatteko kahvinne?» tiuskivat eukot kaikki ympärillä. »Lupaanhan minä... Minä kissa katin poika lupaan ja vannon, että kaikki hiiret ja rotat hengiltä pois otetaan...» Jussi istuutui penkille, pää retkallaan. Kusti jo nukkui. »Herra jesta, siihen ne nyt humaltuvat, eikä saa maksua kahvista», päivitteli eukko.
Koko kylässä ei sinä iltana puhuttu muusta mistään kuin siitä, että opettaja piti tuttavuutta Pekon Katin kanssa. Ystävämme, joka ennen niin kernaasti ja melkein aina oli ollut yksin, ei nyt enää lopetettuaan koulu-tunnit viihtynyt neljännestuntiakaan yksinänsä, ei kotonaan eikä ulkona.
Sitä oli mahdoton käsittää, miten mirri oli aittaan päässyt, kun ei ovessa ollut katin reikää, mutta siellä se vain oli. "Se raukka ei ollenkaan tahdo viihtyä pimeässä", selitteli Reeta muorille, "ja nytkin, kun yöt taas alkavat pimetä, valittelee se jo usein, mitä sitte talvella, joka taas kohta on käsissä."
"Hyvin kernaasti," sanoi opettaja, puristaen ystävänsä kättä jäähyväisiksi. Paitsi sydämen muutosta, tai oikeammin sanoen sydämen onnellista kehkeämistä, oli Katin rakkaus vaikuttanut ystävämme opettajan-toimiinkin; sillä kaikki hänessä pyrki yhteyteen. Hän oli niin suurella ilolla ottanut vastaan Katin suloisia sanoja, että hän melkein mieltyi niiden muotoonkin.
Opettaja heitti pois tämän viimeisen jäännöksen yksinäisestä, ainoastaan sisään päin käännetystä elämästään ja oli iloisena ja yksissä mielin Katin kanssa. Kouluunkin pian levisi tämä opettajassa vasta herännyt uusi henki.
Silloin tuli poika, joka sanoi vanhalle opettajalle, että hänen piti kohta tulla lukkariin ja tuoda viulunsa mukaan: lukkarin Kaapriel oli saanut uuden valssin nuotit; vanhus paikalla nousi, sanoen: "Jääkää terveeksi, täytyy siellä pistäytyä," ja meni tiehensä. Kun opettaja nyt jäi kahden kesken Katin kanssa, sykähti hänen syämensä, eikä hän rohjennut katsoa ylös.
Päivän Sana
Muut Etsivät