Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Kypäränsä hän raskahan otti, painaen kiireelleen; kuin kirkas tähti se kiilsi, jouhet kultaiset kuvun ympäri hulmusi, huiskui, joist' oli tuuhean sille Hefaistos laatinut töyhdön. Koitteli koht' asuansa Akhilleus aimo, se oisko varrenmyötäinen, kevyt käyttää kättä ja jalkaa; siivilt' yll' asu tuntui tuo, ja se urhoa nosti.
Kohti Akhilleus syöksyi myös, sydän kiihkoa tuimaa tulvillaan; poven eess' oli suojana kiiltävä kilpi, kaunis, taitehikas; kypär' otsallaan neliharja välkkyen nyökkyi; kultaiset kuvun ympäri jouhet hulmusi, joista Hefaistos ol' uljaan laatinut töyhdön.
Viluko minua puistattaa? Vedetkö tippuvat silmistäni? Sääli on häntä, äärettömän sääli! Mikäs nyt kajahtelee kaukaa? Kuules tarkemmin, kuuluuhan tuolta koiran haukuntaa, hevosten hirnuntaa ja sarvien helinää. Tuolla ratsastaa metsästäjäparvi uljaasti yli sillan linnaa kohti. Päiväpaisteessa välkkyvät keihäät ja miekat, liput ja jouhet ne tuulessa häilyvät, ja torvet heleästi soivat.
Kun oli soitto suorittuna, valmihina vaskikieli, käski nuoret, käski vanhat, käski keskinkertaisetki soittamahan soitintansa, tuota ruotaista romua. Soitti siinä nuoret, vanhat, soitti pii'at, soitti poi'at, vaan ei soitto sointununna, laulu laululle tehonnut: kielet kierohon kävivät, jouhet parkuivat pahasti, ääni kaikui karkeasti, soitto julmasti sorisi.
Mutta eipä käy soitto häneltä itseltäänkään paremmin. Laitettiin kannel vielä Pohjolaankin koetteeksi; mutta sieltä vasta kuului oikein ilkeä räminä: Kielet kierohon kävivät, Jouhet parkuivat pahasti, Soitto julmasti sorisi. Tällä tavoin kuvattuansa kaikkein muitten kykenemättömyyden, runotar vasta antaa kanteleen itse keksijälle käsiin.
Ne muassa kulki hän kylästä kylään, talosta taloon, kehräten köysiksi jouhet, sian-villat ja tappurat niissä taloissa, joissa niitä sattui olemaan. Sillä tavalla elätteli nyt viimeiseltä henkeään tuo ennen niin loistava, rikas ja mainehikas Kanniaisen lautamies joi kun sai, ja söi, kun sai, mutta usein oli liian pitkät välit kumpaisellekin tarpeelle.
Kun oli soitto suorittuna, Valmihina vaskikieli, Käski nuoret, käski vanhat, Käski keskinkertaisetkin Soittamahan soitintansa, Tuota rautaista romua. Soitti siinä nuoret, vanhat, Soitti piiat, soitti poiat, Vaan ei soitto sointununna, Laulu laululle tehonnut; Kielet kierohon kävivät, Jouhet parkuivat pahasti,
Kehumatta se oli kaunis hevonen, tuo Liinaharja: rinta leveä ja kaula pysty, melkein kuin oriilla; karva vaalean punerva, hieno ja kiiltävä; kaikkein kauniimmat kuitenkin olivat jouhet: harja pitkä ja tuuhea, puhtaan valkoinen, ja häntä samanlainen, lähes maata viistävä. Soma oli ollut nähdä sen juoksua kilpa-ajoradalla. Sivakat jalat, kuin sorvatut. Kuinka notkeasti ne nousivat.
Jos tämä tepsii, pidän sitä enemmän mielessäni soittoanne; jos ei se tepsi, niin on vika hänen korvissaan, joita ei hevosen jouhet eikä vasikan suolet eikä edes leikatun salvikon ääni voi parantaa. 2 YLIMYS. Tuossa tulee kuningas. CLOTEN. Olipa hyvä, että olin niin myöhään jalkeilla, sillä siitä syystä olen nyt näin varhain jalkeilla.
Päivän Sana
Muut Etsivät