United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Pappiahan te menette hakemaan?" "Niin menen", vastasi isäntä. "Entä sinä?" "Lääkäriä." Isäntä astui Mikon luokse. "Kiitoksia kunnon mies", sanoi hän. "Tuohon käteen." He puristivat toistensa kättä. Kovin keikkui valjastettaessa uljas hevonen, mutta Mikon luja käsi pakoitti sen tottelemaan. "Kuinka uskallat lähteä, Mikko, tuolla hurjalla oriilla näin yön selkään?" kysäsi isäntä.
Viime yönä minä ajoin vaimoni kanssa oriilla hurjaa vauhtia ja herätessäni ajattelin, että pian tässä tulee kotiin lähtö. Hänen tätä kertoessaan on joukkoomme liittynyt Kemppaisen Jaakko tuuheine ryssänpartoineen. Entäs minä, yhtyy hän juttuun, minä näin viime yönä meidän parisänkymme. Toisessa nukkui vaimoni, ja itse minä, juuri kun aamulla heräsin, olin laittautumassa toiseen. Mainiota! Hurraa!
"Jaa, mutta teillä naisilla on tapa semmoinen, että kaikki asiat, olivatpa kuinka karkeita ja kireitä hyvänsä, pitää tuleman paikalla ratkaistuiksi; vähintäänkin yhdessä päivässä. Mutta minä sanon: se ei luonnistu, sillä kaikki asiat tarvitsevat kypsyä, ja ovat vasta päätettävät tarkan punnitsemisen perästä." "Pappa! eikö saakin täti ajaa oriilla kaupunkiin?" kysyi Antti.
Mutta jo minua alkoi harmittaa tuo tuollainen... Ajatelkaa nyt, Kreeta! jo tuo oli neljäs tai viides kerta tänä aamuna... Niinkuin sillä oriilla nyt joku hätä olisi! On se sentään merkillistä... Mikä häneen on mennyt...? Tuossa vaan kulkee edestakaisin ... puhelee ja vastailee jotain aivan umpimähkään... Mitä te, emäntä, turhia...
Kehumatta se oli kaunis hevonen, tuo Liinaharja: rinta leveä ja kaula pysty, melkein kuin oriilla; karva vaalean punerva, hieno ja kiiltävä; kaikkein kauniimmat kuitenkin olivat jouhet: harja pitkä ja tuuhea, puhtaan valkoinen, ja häntä samanlainen, lähes maata viistävä. Soma oli ollut nähdä sen juoksua kilpa-ajoradalla. Sivakat jalat, kuin sorvatut. Kuinka notkeasti ne nousivat.
Kirkkotiellä ei ollut ratas- eikä rekikeliä, ja sentähden Nehljudof, joka tätien talossa sai käskeä kuin kotonaan, antoi satuloida Veikoksi sanotun ratsun, ja, maatapanon asemesta, pukeutui loistavaan sotilaspukuun, pingotettuine housuine, heitti sinellin hartioilleen ja ratsasti hyvin syötetyllä, kangistuneella ja alati hirnuvalla, vanhalla oriilla, pimeässä, lätäköiden ja lumisohjon rikkomaa tietä myöten, kirkkoon.
Heitä seuraa suuri joukko ritareita, metsästäjiä ja haukankantajia sekä monta kuormaa metsän antimia, karhuja, hirviä, peuroja ynnä muuta. Vihdoin viimeisenä ratsastaa alakuloisena nuori ritari vaikolla oriilla. Hän on nähtävästi oman maan miehiä. Kaunis on hän, vaan kalpea kuin kuolleista noussut. Ensimäiset joutuivat jo linnan portaille.
Mies on olevinaan hevosmies, vaikka ei hänen opettamillaan hevosilla ole yhtään ensimmäistä palkintoa vielä saatu; eikä ole itse ohjaksissa ollessaan jaksanut edes toistakaan irti ottaa. Pekka siihen sijaan oli ajanut ensimmäiset palkinnot jo kolmella opettamallaan oriilla: pappilan "Tuimalla", Sadeniemen "Hurjalla" ja Kiprun "Piijulla."
Luulin minäkin hevosmies olevani, mutta taidat sinä olla parempi. Tule kyytiin sitten, jos samalla tahdot sanoa viimeiset jäähyväiset entiselle emännällesi. Taka-Möyrylä kiittää kunniasta. Siitä onkin kauan kuin hän on herroja kyydinnyt ja talon parhaalla oriilla ajanut.
"Täti ei mene vielä! Olkaa nyt vielä vähän aikaa. Minä sanon papalle, että se antaa teille hevosen. Oriilla saatte ajaa. Se laukkaa niin että, voi kun se on hauskaa! Se hyppii ihan pystyyn välistä, kun se on oikein innossaan. Pappakin pelkää, kun se oikein panee sieramensa suuriksi.