United States or Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taaskin on talvi edessä ja sama ravitsevan ruuan puute ja kylmä asuinhuone odottamassa kaikkia niitä venäläisiä, jotka eivät kuulu tuon uuden suunnan kätyreihin.
Jo hän muutamana iltana, kun työstä tuli eikä ollut ruuan murua syödäkseen, ärjäisi: niinhän tämä eläminen on kuin olisi yksi suu lisääntynyt, vaikka olisi vähetä pitänyt. Vaikka Vimpari sen syytöksen sanoi silloin vaimolleen, myönsi hän sen mielessään, että Aapon meno ruuan vähyyteen oli vikana, ymmärsi sen heti silloin ja näki sen todeksi joka päivä.
Mutta tahdonpa kanssas leikitellä ja leikitessä voida niinkuin Otaheitissä sekä ruuan että juoman puolesta. Niin; tyhmäpä on muotoni, mutta kas kuin löytyy toki, keltään luulematta, joku mitta vikkelyyttä täällä, luun ja nahaan välissä. »Wenn das die Preussen vüsten, Das sie morgen sterben müsten.» MAURA. No kas, toivos on nyt täyttynyt. Hän makaa makeasti. Mitä tahdot lapsikurjalle?
Isä aina nauraa kuin leikkii nukkien kanssa ja sanoo Kerttuakin Tyyraksi ja nokiaa silmät Kertulta ja Ursaltakin. Ei viitsitä sitte enään leikkiä, eikästään?" "Ei", vastasi Elsa vaan hänestä oli kumma miksikä isä nyt oli semmoinen, eihän se ennen niin tehnyt. "Milloinka se isä tulee?" "Kuin äiti on laittanut ruuan pöydälle." Elsa silmäsi että joko se äiti laittaa ruokaa.
Hän ei tahtonut ruuan einettä maistaa, vaan astui kohta hevosen selkään ja neljästi Falmouth'iin lääkäriä hakemaan. Kun tämä tuli, äitini oli parempi eikä katsonut tautiansa juuri miksikään. Tohtori, joka itse on vahva ja roteva mies, joka ei näytä koskaan olleen kipeä, sanoi, että kaikki olimme pitäneet turhaa pelkoa.
Hänen ei olisi pakko sokeasti uskoa niin ja niin monen sokurikilon, maitolitran ja munatiuvin talon välttämättömäksi menoksi, puhumattakaan maustimista ja viineistä, joita kotityranni päivittäin vaatii laitoksiinsa. Emäntä saa ainoastaan epäillä ja aavistaa, mutta puhua hän ei uskalla. Hän ei voi sanoa: "kyllä minä olen valmistanut tämän ruuan, tiedän tarkoin, mitä aineita se vaatii.
Lapsenkamari oli kaukana koridorin päässä, sieltä lapsen huuto ei voinut kuulua sänkykamariin, vielä vähemmin Margyn hiljainen kirinä ruuan puutteessa, kun imettäjä istui pitkään herkullisessa ruokapöydässä tahi puheli jonkun »pulskan pojan» kanssa kyökissä,
AINA. Sitä en tiedä. ELLI. Etkö? AINA. En. Olin kai silloin jo nukuksissa ja muuten onkin Taavilla tapana, myöhään tultuansa kotia, suoraa tietä mennä luhtiinsa makaamaan. Ani harvoin ja ainoastaan silloin, kun hänellä on kova nälkä, hän öisin tulee tupaan ruuan hankintaan. Vaan miksikä näytät niin levottomalta, niin kummalliselta?
Minä seisoin aivan likellä viikatetta, johon Niilo oli satuttanut jalkansa, ja näin, kun Heikki Sormuinen löysi kultarahan nurmikosta. Siitä asiasta ei puhuttu sen enempää, mutta kun illallinen oli pantu pöytään, siirsi Silja ruuan pöydän toiseen päähän, niin kauaksi kuin mahdollista majurin »noitakalusta». Kultarahaan ei kukaan kajonnut. Seuraavana päivänä Pentti sen korjasi.
Minä söin lujasti, sillä nälkä oli höystänyt ruuan makeaksi. En hirvinnyt oikein niin paljo syödä kuin suu kutsui. Puolessatoista päivässä kun olin 8 peninkulmaa hiihtänyt ja yhden kerran välillä syönyt, niin johan sitä siinä olin onttunut. Sitte lähdettiin pajaan. Paja olikin tavallinen, pale oli hyvä. Siinä pääasia, kun itselläni oli vasarat. Taas kirveitä korjaamaan.