Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025


Ankaralla poudalla. Jo kedot, kummut kellastuu, Jo ruohot ratki raukeaa, Ei laula lintujenkaan suu, Pois kukat kuihtuu, laukeaa. Jo lehmät, lampaat suojihin Pois laitumilta rientävät; Mut toiset metsämaillekin Jo taudin uhriks nääntyvät. Ja murhemielin peltomies Nyt vainioitaan katsahtaa, Kun katovuoden, kukaties, Jo lähestyvän aavistaa. Jo koko luonto surkastuu, Voi, mistä moinen lemmettyys?

A. Oksanen. Syksytoiveita. Poispäin, pois vaan siirtyvi päivä, ja yhä karttuu, lehto jo kellastuu, syys hopeoitsevi maan; talvea ennustaa tavienki ja telkkien lähtö, miekkoset pääsevät pois pakkasen alta ja yön!

Maailma on realistinen ja raaka, siihen on tartuttava kovakouraisesti niinkuin viholaiseen, joka polttaa rakoille sen käden, joka sitä hellävaroen ja nivelien koskettaa. Alkaa koittaa aamu. Hän on jo nukkunut aikoja sitten ja tällä kertaa rauhallisesti. Kynttilän tuli kellastuu ja vaalenee, ja päivän valo tunkee uutimien läpi.

Niin pian kuin voimansa hiukankaan väsähtyvät, niin pian kuin tarmonsa tuokioksikaan pettää, irti heidät raastetaan, maahan sirotetaan. Lopuksi lehti uupuu, kalpenee, kellastuu. Silloin on aika syysmyrskyn tulla, tuon suuren telottajan, joka laumoittain lehdiltä kauloja katkoo. Sitä haaskauksen riemua, sitä nujerruksen nautintoa!

Varhaistumma iki-ilta, varjot mailta kaukaisilta seuraa mua, ja ma heitä, heitä ennen eläneitä. Yöstä kurkoittaa ne mulle avutonta lapsenkättään, ja ne huokaa: »Tulee turmaan tahtomattaan, tietämättään! Olet, lapsi, taattos kuva, hiillos yössä tummentuva, olet maammos orpo muisto, karreks jääpä uhripuistoSyyskultiin kellastuu jo raskain heelmin puu, ja tähdet syttyy lakastuksen yli.

Pois pääskykin on muuttanna, Ja koivu kellastuu. Sen lehdistä viel' altisna On toiset liehumaan, Vaan toiset vartoo, valmisna Jo mullaks muuttumaan. Yks viuhka vaan, jon tuuli tuo, Ne puusta irroittaa. Ei kastetta ne enään juo, Vaan haudan maassa saa. Ja mullaksikin muuttuen Nuo eivät siksi jää. Ne luontoa vaan vaihtaen Taas henkiin heräjää. Ma muistan, tuota tarkastain, Myös ihmiselämää.

Mutta kun joskus illalla yksin istumme lehdossa vierellä vuon, lainehet virran vienosti laulaa rantaman ulpuja tuudittain, silloinpa meilläi pohjasta rinnan nousevi huokaus kaipauksen... Onneksi silloin tietänyt ei oo luoksemme hiipiä poikanen maanJo pilvihin taivas peittyy ja paljas on rannan puu, tuul' laineita ärjyen nostaa, keto kukkiva kellastuu.

Katso, kuinka talvisen pakkasaamun kirkastuessa, kun öinen taivaanranta jo kellastuu ja näkymätön koitar viskaa valkoset säteensä korkealle taivaan laelle, Tapion sinipiiat ja ilman immet, jätettyään metsät ja pilvien pihat, sen kaupunkilaisen talon ympärillä leikkiä lyövät!

Vaan laulustani kuiten en huoli vai'eta, kun ääni lintuin muitten ei kuulu talvella. Paremmat laulu-äänet keväällä ehtinee, niin kuunnellessaan noita jo varpu vaikenee! Syksytoiveita. Poispäin, pois vaan siirtyvi päivä, ja yhä karttuu, lehto jo kellastuu, syys hopeoitsevi maan; talvea ennustaa tavienki ja telkkien lähtö, miekkoset pääsevät pois pakkasen alta ja yön!

Päivän Sana

alankolaisherroja

Muut Etsivät