United States or Bahrain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Neiti Reginalla oli sen verran rohkeutta, että hän kerran vielä uskalsi katsahtaa silmästä silmään tuota mahtavaa ja kauheata. Minulla ei ole enää mitään sanottavaa. Ottakaa henkeni, herra! Kuningas katsoi häntä tuimasti mustiin silmiin, ja tuo tuskin voitettu viha kuohui vielä hänen rinnassaan.
Kun Peggotty puhui siitä, mitä hän nimitti minun huoneekseni, ja että se oli valmis minua varten yöksi sekä että hän toivoi minun muuttavan siihen, käsitti Steerforth koko asian, ennenkuin ehdin edes katsahtaa häneen. "Tietysti", hän sanoi. "Sinä makaat täällä niin kauan kuin viivymme Yarmouth'issa, ja minä makaan hotellissa".
Lähestyyhän tuolta Leoni; ja nyt, koska muistelen tuon jukuripään kertomuksia, niin arvelen, että Lempo on riivannut sinun, poika. Mutta jos niin on laita, niin hyvin olet kätkenyt kaikki, koska ei kotka-silmäni ole vainunnut vaaraa. Mutta nyt minä huomaan, että juuri niin täällä katsahtaa suloisesti, onnettomasti rakastava mies. Mutta ettäs halaat nyt täältä pois?
Minä suutelin äitiäni ja olisin hänen rinnoillaan tahtonut ikäni riippua, unohtaa kaikki ja tietää vaan, että äiti on olemassa; mutta hän sanoi: mene lapseni, mene! Ma läksin... Mutta ovella käännyin ja tahdoin vielä kerran katsahtaa äitiin... Häntä ei enää ollut, eikä ollut päiväkään nyt, vaan pimeä oli.
Vähän ajan perästä tulla tumppasee sisältä toinen olento, katsahtaa eteensä, heihin päin, ja alkaa nopeasti laskeutua kuistin rappusia. Se on mamma, huudahtavat Henrik ja Uuno.
Synnyintalon kohdalla vasta uskalsi hän katsahtaa ylös: musta Maranna tervehti ikkunasta, punainen kukko lauloi puupinon päällä, ja pihlajapuu nuokkueli: "Onnea matkalle!" Nyt ajettiin laakson kautta, jossa Manu kiviä kalkutteli, nyt Selja-ahon poikki, jossa eräs vanha eukko oli hanhia paimentamassa. Avojalka nyykäytti hänelle ystävällisesti päätään.
Eikä kellään koskaan ollut niin huonoa aistia, että olisi sanonut hänelle: "Antakaa anteeksi, hyvä neiti! ettekö tahtoisi tulla toiselle puolelle ja katsahtaa hetkisen asiaa, sieltäkin päin." Ajatelkaas, jos tuo kaikki ei olisikaan muuta kuin paperista tehtyjä koristuksia? Nyt oli Sörenin nuorella vaimolla kylliksi aikaa tutkia korukuvan nureaa puolta.
ROUVA LINDH. En ole kuullut, että hänet olisi vangittu, ainakaan vielä. HANNA. Vielä? Siitä on siis ollut kysymys? POLIISIMESTARI tulee. Hän on nousukastyyppi, esiintyy teeskennellyn upseerimaisesti. POLIISIMESTARI. Oo, todellakin! Mikä sattuma! Te täällä, arvoisa rouva? Minua ilahuttaa suuresti nähdä teitä. HANNA. Katsahtaa olkansa yli. Kääntyy lähteäkseen.
Hän katsahti tuohon sivistymättömään huutajaan ja nyt hänen hengettärensä oli jättänyt hänen; pahempi vielä: hän ei enää muistanut rooliansa. Hän toivoi kumminkin Sylvesterin kuiskaavan hänelle hänen sanottavansa, mutta pitkään aikaan ei kuulunut kojusta mitään. Situationi oli tuskallinen. Viimein päätti Alfons katsahtaa suflöörin kojuun, silmän-iskulla käskeäksensä Sylvesteriä kuiskuttamaan.
«Mutta taiteilija? Taiteilijaa ei koti voi muodostaa! Maailman teatterissa tulee hänen koettaa voimiansa. Onko hänen kutsumuksensa ainoastaan harhakuva, isäni? Ja nuo mainiot henkilöt, jotka luonnonlahjoillaan tuottavat maailmalle mitä suurinta nautintoa, joihin suuri yleisö katsahtaa ihaillen ja kunnioittaen, joiden ympärille kaikki mikä on ihanata, suurta ja jaloa kokoutuu ovatko he houkkioita, sokeita onnenonkijoita? Oi! mikä kohtalo onkaan ihanampi kuin heidän? Oi isäni! Olen nuori, sydämmeni sykkii ikävöiden vapaampaa, ihanampaa elämää!