United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen kaulansa ympäri oli ripustettu jonkun äsken teurastetun eläimen sisälmykset, joita oli vereen kastettu, niin että tämä hiljakseen valui pitkin akan koko ruumista. Kiemuroina ne riippuivat hänen rinnoillaan, ympäröivät hänen kupeitaan, takertuivat polviin kiinni ja valuivat suurina röykkyinä hänen verisille nilkoilleen.
Tosin usein unohdan nuo hänen heikkoutensa ja voin vielä tuntea hänen rinnoillaan entistä onnellisuutta, mutta koetan sitäkin välttää. Olen niin suuresti muuttunut. Hän on liian nöyrä, taipuu aina äitini tahdon alle. Minä tarvitsisin miehen, joka tempaisi minut sylissään avaraan maailmaan. Sellaista minä oikein rakastaa voisin. Mutta sellaista ei kohtalo ole minulle määrännyt.
»Mahtaa olla reipas vaimo», kiitteli Jakob. »Onpa, väsymätön hän on, ei voi muuta sanoa. Ja koko ajan hän on kulkenut lapsi rinnoillaan, toinen toisensa jälkeen.» Alette soitti äkkiä pöytäkelloa. »Karen on hyvä ja vaihtaa lautasia.» Hän istui hämillään ja posket hehkuvina.
Oi! maannut olen hänen rinnoillaan. Ah! Ken se on? Kuin tulit tänne? Hiljaa, Kuin murheen huokaus iloseuraan, salaa Kuin valtiasten joukkoon ylenkatse. Pois kauhistus! Pois sinne, mistä tulit! Takaisin liian pitk' on Pohjanmaalle. Sen haudoilt', erämailta terveisiä! Sua tervehtii sun puolisosi työt. Viidestoista kohtaus. Tuo karkoittakaa!
Vaikka vanha isä, joka oli pakana, häntä rukoili säästämään itseänsä, ja vaikka pieni lapsi, jota hän rinnoillaan kantoi, hellitti hänen kyyneliään, niin ei voinut hän kuitenkaan kieltää, vaan tunnusti rohkeasti. "En voi muuta sanoa, kuin että olen kristitty". Kolkkoon vankeuteen pantiin hän nyt, vaan sielläkin oli hän tyytyväinen ja iloinen siitä, että pieni lapsi hänelle jätettiin.
Ettekö enää tunnekaan minua, isä kulta? kuiskasi hän nyyhkien hänen rinnoillaan. Minähän olen teidän oma pikku Marianne, joka vielä olin lapsi, kun lähetitte meidät Ruotsiin, ja sentähden en heti tuntenut teitä isäkseni. Voi, kuinka olen teitä etsinyt, isä parka! Mutta nyt ette saakaan enää lähteä luotamme, nyt tulette meille asumaan; nyt tulette taas uskomaan, että on Jumala!
Oli kuin korviin kuuluisi Liljan herttainen puhelu ja hänen rinnoillaan näkyisivät häikäisevän säteilevillä jalokivillä koristetut kellon vitjat letkahtelemassa, mutta kohta katosi kaikki. Jäsenet valahtivat hervottomiksi, ainoastaan peite liikkui huokumisen mukaan. Oli jo päivä kallistumassa illaksi, eikä vieläkään kuulunut tuvasta mitään liikettä.
Hänen silmänsä olivat käännetyt taivasta kohti, hänen kätensä olivat ristissä hänen rinnoillaan, kun hän astui tämän suuren pylvässalin poikki ja sitten hitain askelin lähestyi erästä pienempää ja alempaa huonetta, jonka äärimmäisessä, synkän-pimeässä taustassa raskaasta, kallisarvoisesta kankaasta tehty esirippu peitti kaikkeinpyhimmän vaski-oven.
Se oli sama tyttö, jonka iloisen äänen oli kuultu niin moneen kertaan toistavan: »ihania leikkejä tulossa!» »Oi Diomedes!» hän huudahti, »Anna minulle suojaa! Katso», hän näytti rinnoillaan lepäävää lasta »katso tätä pienokaista! Se on minun se on häpeän lapsi! En ole sitä koskaan ennen omakseni tunnustanut. Mutta nyt muistan, että olen hänen äitinsä!
Andréen huuto sai kuitenkin Valentinen kauhistuen hyppäämään ylös. Jos tuo pieni olentoparka oli niin heikko ja voimaton sentähden, että häntä ei ollut ruokittu oman äitinsä maidolla, niin uhkasi turmelus ja lankeemus äitiäkin siitä syystä, että hän kieltäytyi imettämästä ja pitämästä lasta rinnoillaan kuin varmasti suojelevaa kilpeä.