United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mit' annoit heille? Jos mieli kirota, niin kiroo taattos, Tuo kurja raukka, joka kerjuunaisen Uhalla makasi ja sinut siitti, Jo perinnältä vaivaisen. Pois täältä! Jos syntynyt et ihmishyljyks oisi, Niin konna olisit ja imartaja. APEMANTUS. Viel' ylväs? TIMON. Niin, siit', etten ole sinä. APEMANTUS. Siit' ylväs minä, etten tuhlar' ollut. TIMON. Ja minä siitä, että yhä olen.
Kun sa naurat, nauraa sydämeni, kun sa itket, hyytyy hurmeheni, tunnen tuskaa, avutonta aivan, kun en arvaa aina syytä vaivan. Vaan kun silmäs, miettivät ja hyvät, minuun katsoo niinkuin kaivot syvät, silloin kasvonsa pois kääntää taattos, itkee kuin jo näkis kuolinsaattos. Tunnen katseen, kysymyksen tunnen. Kysyt: Mikä? Kuka? Mistä? Kunne?
Varhaistumma iki-ilta, varjot mailta kaukaisilta seuraa mua, ja ma heitä, heitä ennen eläneitä. Yöstä kurkoittaa ne mulle avutonta lapsenkättään, ja ne huokaa: »Tulee turmaan tahtomattaan, tietämättään! Olet, lapsi, taattos kuva, hiillos yössä tummentuva, olet maammos orpo muisto, karreks jääpä uhripuisto!» Syyskultiin kellastuu jo raskain heelmin puu, ja tähdet syttyy lakastuksen yli.
Huokaseiksi hiilen impi: »Sinä valkee, minä musta, on mun piillä kaunihimpi liki pirtin öisen usta; jos ma taattos saliin saisin, pimentäisin pihtipielen, lautsat uudet nokeaisin, vihoittaisin taaton mielen.» Sammuu hiljaa viime hiilu.
Takeeksi turvan taattos perustivat nää muurit, pyhäköksi arvolleen ne asettivat, viisaasti tään rauhan lain kurill' ankaralla säilyttivät; maanpakoon, vankilaan tai kuoloon kävi, ken rikkoi; arvoa ei katsottu, ei sääli oikeutta sitonut; pelästys ilkiönkin valtasi. Nyt näämme pitkän, kauniin rauhan jälkeen taas hyväin tapain paikkaan raa'an raivon ja kiihkon palaavan. Jo päätä, herra, ja rankaise!
Vaan joki pyörtehikäs jo Apolloa kutsuen virkkoi: "Voi, Zeun poika sa hohtavajous, et mielt' ole taattos noutanut, sun joka suojelemaan kovin pyysi ja käski iliolaisia, heit' yhä auttaen, kunnes on vihdoin ehtinyt himmeä ilta, mi viljavat vainiot varjoo!"
Mut on taattos urho oiva, välttyy surman suu... Tyynnä laps on unelmoiva, tuuti, tuulan tuu! Jätät kerran äitis vaisun, kuljet taistotein; hyppäät selkään ratsun raisun piikein, kiväärein. Satulas, min kirjon sulle, silkkiin kutoutuu... Uinu, lapsi, rakkain mulle, tuuti tuulan tuu! Pystypäin käyt urhon innoin riviin kasakkain; hyvästelen kaihorinnoin, käsin viittaat vain!