Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Siellä sai hän yksinäisyydessä haaveilla. Näin oli alituisessa hommassa päivä kulunut. Vieraat voisivat tulla milloin tahansa. Sali ylikerrassa oli siivottu. Keskellä lattiaa seisoi pöytä juhla-ateriaa varten. Rouva Kornman kulki huoneesta huoneesen. Hän näytti jotenkin levottomalta. Se ei juuri aivan kumma ollut; ensimäiset suurimmat pidothan olivat tänään pidettävät Rytilässä.
JUSSI. Mutta sanomalehden, näetkös, täytyy ottaa ihmiset semmoisina kuin ne ovat, ja olot semmoisina kuin ne ovat, katsoa, mikä on mahdollista toteuttaa, mikä ei, ja myöskin millä tavalla mikin asia voidaan perille ajaa. Lyhyesti: sen täytyy olla käytännöllinen ja viisas, ei haaveilla pilvien tuolla puolen eikä myöskään lyödä päätänsä seinään. Ymmärrätkös nyt?
Toverit olivat samaa mieltä. Kaunokirjallisuuden tuli olla kaunista, ihanteellista, se tuli viedä heitä tosi-elämästä pois uinailujen maailmaan, jossa voisivat haaveilla vapaasti suloisessa hurmauksessa. Eihän runous muuten runoutta ollut! Tällä kertaa Selma sepitti heille romaanin omasta päästään, mutta niin sujuvasti ja varmasti hän sen kertoi, etteivät toverit sitä ollenkaan huomanneet.
Sä laulat kevättä toivoen Taas jälkeen yöllisen hallan. Vaikk' yöt on kylmät ja synkeät, Ja lumen peitossa maamme, Iloiten ilmassa viserrät: "Kevähän kohta me saamme!" On uskos suuri, sä pienoinen! Oi, jospa keskellä jäiden Vois tuloa toivoa riemuiten Keväisten lämpöisten säiden; Unohtain kauhua tyhjyyden Ja hallojen turmioita, Haaveilla paistetta päivyen Ja niittyjä vihannoita! Vanhat tuttavat.
Mutta heittäytyen selälleen maahan, kädet ristissä pään alla ja pään päällä pihlajan tuuhea lehvistö, antoi hän niiden haaveiden kuitenkin ikäänkuin suotta, ikäänkuin leikillä liehakoida ympärillään. Voihan sitä ajatella, haaveilla, uskotella itselleen. Pappilan rannassa oli järventakaisten venhevalkama.
Kuitenkin tuntui silloin aina niin tyhjältä ja onealta jossakin tuolla rinnan alla. Ei, paljoa hauskempi oli haaveilla tässä ja rakennella tuulentupia huvikseen, kuin ajatella, että ne eivät toteutuisikaan koskaan. Tuolla hääri salongissa muutamia hienopukuisia naisia. Mitähän, kun olisi ruveta noita tarkastelemaan, sillä hulluksihan tässä tulee yhä yhtä ja samaa aina ajatellessaan.
Hän kiihtävi lempehen taivaan ja maan, sen viihdä ei haavoja milloinkaan. Tulenliekkeihin toiset hän tuomitsee, taas toiset hän haaveilla huikaisee. Näin liikkuu, kiikkuu hän hurmaten, näin läikkyy hän suudellen, surmaten. Hän, keijutar elämän, kuoleman, hän, vallatar hämärän valkean. Hän, velhotar kauneuden kaipauksen. Sua seuraan, vaan sua usko en.
Ja joku sivistymätön 'piika' voi olla kuin notkea koivunvirpi sekä sisältä että ulkoa ja hän voi haaveilla tuntikausia kuvin ja tauluin, joita ei tapaa missään kirjassa ja sitä hän on luonnon armosta! Ja aivan sama on meidän miestenkin laita.» Nuori mies puhui yhä hillityllä äänellä, mutta se ääni oli kiinteä ja sen pohjalla virtasi tulta ja sen lomitse välähteli salamoita.
He saattavat kirjoissaan haaveilla yhtä toista mahdotonta, vaikka hyvin tietävät, että hukka olisi käsissä, jos heidän aatteitaan seurattaisiin: Tolstoi itse myöntää, että hänen oppinsa veisi ihmiskunnan häviöön, ja Ibsenin Rosmer niin, hän, ukko paha, on kuin puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt. Ei käsitä tämän maailman meininkiä ollenkaan. HANNA. Pelkään, etten minäkään käsitä.
Sillä kun luonto uutta juurirotua ryhtyy luomaan, elähyttää se ensin monen vanhaan rotuun kuuluvan yksilön sieluelämää uusilla haaveilla ja kaipauksilla, niin että nämä yksilöt tavoissaan ja käsityksissään poikkeavat toisista.
Päivän Sana
Muut Etsivät