Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Hänestä se tuntui halpamaiselta ja inhoittavalta, sillä hänet oli kasvatettu perheessä, jossa rahalla ei ollut mitään arvoa. Ennen oli hän usein kuullut sanottavan: "käytettäväksi raha on tehtykin." Oli kuitenkin päiviä, jolloin Jeanne jälleen alkoi haaveilla.
Hänen purkauksensa oli juuri sitä, minkä täytyy purkautua sen rinnasta, joka on täydellisesti pettynyt. Ja hyvä, että petytään. Tätä maailmaa ei saa haaveilla paremmaksi, kuin se on. Saakaamme silmämme auki ja oppikaamme näkemään todellisuus semmoisena, kuin se on. Oppi on ihana ja oikea, mutta ihmiset eivät ole sitä koskaan omaksuneet. Se ei ole toteutunut eikä ole toteutettavissa.
Elää ja haaveilla ja uskoa ja innostua täällä erämaassa ilman ymmärtävää ystävää ja lisäksi tuollaisen painon alla! Saada lämpöä ja voimaa ainoastaan oman sielunsa hankien alaisesta kydöstä! Kuinka syvällä mahtaakaan hengen tuli palaa tuommoisessa rinnassa? Ja minun henkeni liekki läähättelee sammuakseen kohta, kun pieninkin henkäys vastaani puhaltaa!
Miksei se toteutuisi! Miksei maailmanrauha oikeastaan olisi mahdollinen? tarttui heti toinen siihen kiinni. Ihmehän se olisi, mutta onhan nykyaika ihmeitä täynnä. Onhan aika aatteellisillakin aloilla mennyt niin satumaisen huimaavaa vauhtia eteenpäin, tehnyt saavutuksia, joita tuonnoin ei edes oltu voitu haaveilla, että voi olettaa mahdolliseksi melkein mitä tahansa, mikä ennen ohi pelkkää satua.
Ja senkö tähden närekin, raskasmielisen kuusen tytär, lienee tuossa iloisempiensa seurassa käynyt avomielisemmäksi ja onnellisemmaksi, ja näyttää siinä koivahaisen morsianna tyytyväisenä ahopyörylän ympärillä tepastelevan. Lehto aina näkyjä näkee ja niitä muillekin näyttää, katselee aurinkoisilta rinteiltä yli muun metsän ulos muihin maailmoihin, ja antaa haaveilla herkän mielensä.
Nuorukaisena hänen oli tapana samoin kuin Rousseaun kuljeksia ja haaveilla päivät päästään kedoilla. »Suljen kirjani», kertoo hän päiväkirjassaan, »puen ylleni vanhat vaatteet, painan päähäni vanhan lakin ja hiivittyäni pois asumattomien merenlahtien viidakkoihin minä vaellan tyytyväisenä pientä karjapolkua sinne, missä tiedän olevani kätkössä kaikkien katseilta.
Mutta nyt hän ajatteli sen niin, ettei tätä ikävää todellisuutta koskaan ole ollut olemassa, vaan että hän on täällä itsekseen elänyt koko tämän ajan ja että Antero on nyt tullut tänne ja ottanut hänet luokseen hoitamaan pappilataan. Niin, minä palvelisin teitä Ketä meitä? Sinua ja häntä, ja hoitaisin teidän lapsianne ... naura vain sinä, mutta miksei sitä saisi haaveilla, vaikkei voikaan toivoa.
Sinä olet haaveilija, joka et koskaan näe asioita niiden oikeassa reaalisessa valossa, sanoi Risto ja pani hiukan pettyneenä Anteron välinpitämättömyydestä pois piippunsa. Enkä tahdokaan nähdä! puhui Antero toisesta päästä tupaa, heitellen vaatteitaan sinne tänne ja niitä sitten taas keräten. Tahdon aina haaveilla, aina nähdä kaunista ja ihanaa, tahdon aina ! Aina minä sen Laurin laudalta lyön!
Ainakin vakavimpina hetkinään hän tahtoi nimittäin käsittää heidän suhteensa mitä ihanteellisimmin ja haaveilla sille myös jotakin pyhää, elämän-kestävää tarkoitusta. Mutta annas kun hän itse oli sillä tuulella! Silloin vaikutti tuo kaikki häneen varsin miellyttävästi. Nyt oli Johannes otollisessa mielialassa. Liisakin näytti tuntevan tuon ja siitä ikäänkuin vertyvän ja virkistyvän.
Sairas puhui kuluneista, puhui tulevista ajoista; ja kuluneista ajoista kun hän puhui, puhuipa hän silloin enimmiten Amandasta, suloisesta vaimostaan, mutta kun hänen ajatuksensa juoksu sai hänet tulevaisuuteen silmäämään, näkipä hän enimmiten vaan Kaarlea, pientä iloista poikaansa. Konrad antoi hänen haaveilla. Eipä ollut varmaa, että hän kuuntelikaan mitä sairas puhui.
Päivän Sana
Muut Etsivät