United States or Christmas Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se seikka, ettei maata lainkaan näkynyt, oli hänestä niin ihmeellistä, ettei se näin lyhyessä ajassa voinut ruveta näyttämään kauniilta. Ja aaltojen pauhu se oli niin uutta, vei tunteet ihan vieraihin maailmoihin, sekoitti kaikki entiset, niin että ihailun sijaan rupesi raukasemaan ja nukuttamaan.
Tästä aallottomasta ja uneksivasta umpivedestä, jonka hänen 1870-luvulla julkaisemansa Runoelmat muodostavat, löytyy J.H. Erkolle pian hänen luonteensa mukainen ja samalla hyvin koko suomalaisen kansanluonteen mukainen tie väljempiin maailmoihin: mietiskely.
Niitä löytään semmoisten korkiaoppisten teelmissä ja laitelmissa, jotka vierahia tälle jokapäiväiselle, alahaiselle elämälle, taikka sitä halpana pitäväiset, sihen siitä syystä eivät puutukaan, vaan mielensä lentimillä kohoten päätyvät viimein kunneki omissa luuloissansa löytyvihin parempihin maailmoihin.
Grimm rupesi puhumaan hänen merkityksestään, hän antoi läpileikkauksen koko siitä aikakaudesta, jona Dante eli, sen poliittisesta ja sivistys-elämästä ja luki kappaleita Dantesta. Näin hän vähitellen johdatti meidät niin toisiin maailmoihin, että kun taikalyhty sammutettiin ja huone taas tehtiin valoisaksi, tuntui aivan siltä kuin olisi yhtäkkiä herännyt kauniista unesta todellisuuteen.
Jos hän siihen pääsisi, olisi se epäilemättä jo eräs vapauttava ovi hänelle, sillä traagillinen ajatteleminen on jo keveämpi kuorma yksilölle kuin pelkkä traagillinen tunteminen, siksi että se siirtää yksilön mieskohtaisen elämäntuskan jo ikäänkuin hänen ulkopuolelleen, käytettävien käsitteiden jo paljon yleispätevämpiin maailmoihin, joissa kohtalon paino yhden sijasta monen hartioille jakaantuu.
Hän kohotaikse innostuksen ja ihailun maailmoihin, jonne hänen kuulijansa vain aavistaen voivat häntä seurata. Hän puhuu heille voitosta, joka maailman voittaa, horjumattomasta uskosta, joka ei mitään pahaa pelkää, jalosta rakkaudesta, jota eivät mitkään ulkonaiset tapahtumat voi järkähyttää ja kaikki katsovat häneen hartaina ja ihaillen ja toivovat olevansa hänen laisensa.
Suuret, heille käsittämättömät asiat kiidättivät hänet taas takaisin sinne, mistä hän oli tullutkin, taakse etäisten, siintävien taivaanrantojen, maailmoihin, joita he vain aavistivat, ja myrskyihin, joiden kaukaisen, kammottavan huminan he kuulivat vain joskus oman sydämensä sykkimättömäksi seisahtaessa...
Hän ei ymmärrä, että on ihmissieluja, jotka eivät tyydy pieniin maailmoihin, pieniin hyviintöihin ja jokapäiväisiin ystävyydentunteisiin, jotka janoavat suuria töitä ja suurta rakkautta, kansan rakkautta, koko maailman rakkautta! Semmoinen suuri sielu oli Snellman, ja se juuri erottaa hänet niin paljon korkeammalle kaikkia muita. Eemil ei ole koskaan ymmärtänyt Snellmania eikä innostusta.
Tähän pian väsyisit, mutta kun nostat silmäsi tähtikirkkaaseen, kuun valaisemaan avaruuteen, on siellä näky niin mahtavan kaunis, että väsymys kylläkin pakenee. Ja pian kiitävät ajatuksesi kauas avaruuden maailmoihin, taakse loistavien tähtitarhain. Kaunis ja juhlallinen on silloin Pohjolan talvi. Ei ole tarvis puhuakaan talven huvituksista, ne me nuoret kyllä tunnemme.
Ja ainut muistomme se hurma ois, kun saisi meri, illan-päilyväinen; se kultalangat välillemme lois, kun eri maailmoihin tuutis pois jo meidät hämy, yössä häilyväinen. Elokuun virsi. Ilon rohkeus, sieluni, puuttuisko sulta ? Et ole sa maata, oot auringon tulta. Surus ääreltä nouse, suo kunnia sille: elouhrina uhraa se taivaisille!