United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nuorukaisena hänen oli tapana samoin kuin Rousseaun kuljeksia ja haaveilla päivät päästään kedoilla. »Suljen kirjani», kertoo hän päiväkirjassaan, »puen ylleni vanhat vaatteet, painan päähäni vanhan lakin ja hiivittyäni pois asumattomien merenlahtien viidakkoihin minä vaellan tyytyväisenä pientä karjapolkua sinne, missä tiedän olevani kätkössä kaikkien katseilta.
Annettiin hänen ymmärtää, että runoilija kylläkin oli kiinnittänyt häneen erikoista huomiota, mutta että tämä oli osoittanut sellaista huomiota myös muille, ja sillä aikaa, kun hän oli ollut poissa, niin ! Aluksi ei mikään voinut järkyttää Emilien vuorenlujaa uskoa runoilijan tunteisiin, hänhän tiesi! Mutta mainittiin nimiä. Ensimmäisen kerran näemme sanan »mustasukkaisuus» hänen päiväkirjassaan.
Huolimatta tämän sangen vähän hienostuneesta käytöksestä oli Emiliellä vieläkin kerran hyvin hauskaa hänen seurassaan Runebergeilla. Emilien kirjassa »Några minnen» on kertomus tästä illasta, mutta kun tämä kirja luultavastikin on sangen vähän luettu, saattaa olla syytä katsoa, mitä hän päiväkirjassaan 30 p:nä maaliskuuta kertoo tästä improvisoidusta tilaisuudesta.
Tammikuun 20. päivän kohdalla amiraali huomauttaa päiväkirjassaan: »Ilma on niin leuto ja miellyttävä kuin Sevillassa huhti- ja toukokuussa.
Kun Emilie Björkstén tuli Porvooseen marraskuussa 1852, oli Runeberg muuttanut asumaan uuteen kotiinsa. Emilien kaipaus entiseen on niin voimakas, että hän eräänä päivänä lähtee tuohon vanhaan huoneistoon, jossa nyt asui muita. Päiväkirjassaan hän puhuu tästä »voyage sentimental'ista». Näissä samoissa huoneissa asui nyt muita, tuttaviani, joita myös kävin tervehtimässä verestääkseni muistojani.
Kun runoilija seuraavana päivänä jälleen tapasi hänet, sanoi hän soimaavasti: »Mitä varten sinä eilen kartoit minua?» Emilie selitti asian »totuuden mukaisesti», ettei hän voinut erota toisista. »Minkätähden sinä et tullut meille, kun minä pyysin sinua?» jatkaa toinen. »Sinä et välitä minusta.» »Mutta mitä kannatti vastata sellaiseen», huudahtaa hän päiväkirjassaan.
Eräässä kohden päiväkirjassaan kertoo kirjailijatar Runebergin sanoneen tästä runosta: »On merkillistä, kuinka se on ihastuttanut kaikkia.» Kun kirjailijatar muistutti hänen mieleensä, että juuri hän itse siitä kiittäessään oli sitä ylistänyt, vastasi hän: »Niin, niin tein todellakin.
Lopuksi Kolumbus huomauttaa tässä päiväkirjassaan, ettei yhtään ainoata köydenpätkää, ei lautaa eikä naulaa menisi hukkaan, koska alus muutoin oli yhä vielä yhtä hyvässä kunnossa kuin matkalle lähdettäessä, paitsi että siihen oli täytynyt tehdä muutamia aukkoja vesitynnyreiden ja tavaroiden poistamiseksi; mutta kaikki oli hyvin säilynyt.
Valittaahan hän päiväkirjassaan itsekin sitä, ettei hän tunne kasveja sivumennen sanoen muuten piirre, joka puhuu hänen puolestaan, koska se todistaa, ettei Kolumbus ainakaan ollut tyhmä, sillä sellaisethan tavallisesti eivät tunnusta tietämättömyyttään. Meikäläisen käsityksen mukaan Kolumbus ei myöskään ollut erikoisen loistava kynämies.
Nyt tunsi hän ruumiinsa voimain olevan lopussa, vaan kuitenkaan hän ei kadottanut rohkeuttaan eikä kestävyyttään. "Minä olen kärsinyt kauheasti", kirjoitti hän päiväkirjassaan, "joskohta enemmän ruumiin kuin sielun puolesta, ja usein toivoo mieleni saavani panna maata ja nukkua koskaan enää heräämättä. Vaan minä tahdon taisteluni taistella loppuun, jos se vaan on minulle mahdollista."