United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Koittava päivä, aurinko aamun usvasta, yöstä kirkasna kohoo, taivahan Herran suosikki suuri. Teljetyt portit, sydämet, mielet aukeevat hälle. Voiman ja raivon talven ja tuskan suistaa hän voittain." Kuninkaan viittauksesta syntyi hiljaisuus. Mutta tätä hetkeä Cethegus käyttikin hyväkseen. Hän ajoi ratsunsa eteenpäin aivan väkijoukkoon ja huusi: "Mitä asiaa sinulla, gootti, on minun kaupunkiini?"
Ja sitten nuot ihastuttavat päivät, kun hän vähitellen taas toipui entisillensä! Kuinka suloista oli päivästä päivään ottaa vaari jokaisesta pienestä edistyksestä toipumisen tiellä! Se oli kuin olisi ottanut vaarin lehdistä, kun keväällä puhkeevat, taikka kukkasten kuvuista, kun vähitellen aukeevat auringon säteille ja levittävät tuoksuansa.
Mutta kun sinä painat pääsi vasten poveani, silloin aukeevat kaikki vanhat haavat siellä, silloin astuvat ajat armaat esille muistostani ja minä värisen nautinnosta ja kärsimyksestä kiireestä kantapäähän. Kärsimyksestä? Miksi? Siksi että minä elän! Siksi että minä tunnen itseni jälleen ihmiseksi, ymmärrätkö?
Nyt tanhu ynnä liekkein laulu-ilo ja riemu leimahdella vastatuksin sätehin hilpein sekä valoin vienoin vapaasti loppui, saman-aikaisesti, kuin silmät aukeevat ja sulkeutuvat yhdessä liikuttajan mielen mukaan. Valoista uusista yks alkoi haastaa nyt sisältään, ja ääni sen mua veti kuin pohjoiseen magneettineula kääntyy.
Nyt tanhu ynnä liekkein laulu-ilo ja riemu leimahdella vastatuksin sätehin hilpein sekä valoin vienoin vapaasti loppui, saman-aikaisesti, kuin silmät aukeevat ja sulkeutuvat yhdessä liikuttajan mielen mukaan. Valoista uusista yks alkoi haastaa nyt sisältään, ja ääni sen mua veti kuin pohjoiseen magneettineula kääntyy.
Mull' lohdutus on viimeinen: He mua vielä rakastavi, Ja vahdit ehkä taivuttavi Rukous pienten orpojen... Aukeevat rautakahleheni, Taas vaimon, lapset, taivahan, Ja metsät, vuoret kotimaan Saan uudestansa nähdäkseni... Se mikä?... Kahle kalisi; Jo haihtuu kuva mieleiseni, Lennähti kultaperhoseni Oi kuule!... Pois jo lensikin! ... Mutta jatkanpa kertomusta.
Pyhä Rooma on herjattu, plebeijilaumat räyhäten kulkee katuja ikuisen kaupungin, joka äänetön sankaritemppeli muinen suurien, ylhäisten henkien oli, nyt alhaisen rahvaan kilpojen, taistojen kiehuva kenttä. Pyhä Rooma on herjattu, curian ovet aukeevat käskystä joukkion joudon, ikuinen istuin lakien, tuomion tahrattu ompi, nöyränä taipuu senaatti tahtohon huutavan heimon.
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin, tää suuri ja outo ja uus? Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut. Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat ja toivot ja tou'ot muut. Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk' on niin hellää ja hyvää. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Kaks lauloi lintua kehdollain ja toinen niist' oli musta.
KAIKKIVALTA: ... Niin, ja kun sen päivä paistaa päälle poloisen ihmislapsen, niin aukeevat kaikki hänen sydämensä kukkaset kuin hopeamaljat vastaan ottamaan elämän pyhää, ylitsevuotavaa evangeliumia. TUOMAS: Mitä outoja opetuksia nuo ovat? Oletko kohdannut ehkä matkoillasi jonkun harhaoppisen suden lammasvaatteissa? Joku fransiskaanimunkki on sinun heikon ymmärryksesi sekoittanut.
Mä teen kuin muutkin, elän, olen vain, Kuin kone käyn ja pelkään aatteitain. Mut vitkaan niinkuin valkee päivän koi Mä toinnun taas; kuin uness' ääni soi: Sun sanas suuret noinko raukeovat? Mä virkoon, virkoon, silmät aukeevat. Mä ihanteitta kuinka olla voi voin? Jos voisinkin, niin onko oikein noin? Näin käynhän kaltaiseks mä eläimen, Ja sit' en saa, en tee: oon ihminen.