United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Perillä laajan Karjalan, Vesistä Saimaan pohjoiseen, Näit Höytiäisen kirkkahan Sataisin saarineen. Rannoilla koivut, pihlajat Ja tummat hongat nuokkuivat Katsellen järven syvyyteen, Ja niitty, kumpu vihannoi, Lehdossa karjan kellot soi, Ja töllin savu verkalleen Kohosi kohden pilviä Metsikön rinteessä. Koetti kerran ihminen Vedeltä alaa anastaa Ja etuansa etsien Laineita laskettaa.
Suomen lasten suusta ihanainen Mahtilaulu taas kerran soi: Ken jo mursi ikeen muukalaisen, Jotain muutakin tehdä voi; Ken nyt veisi meiltä ruunun kirkkahan, Peitsen, tapparan ja kilven hohtoisan! Kansa osti ne verellään Ja kirkasteli kärsimyksillään.
Pylväs maailman kaatunut, ihanin, suurin ihminen sortunut, säihkyvin helmi sammunut luomisen kirkkahan kruunun, sammunut, heittänyt purppurahehkun viimeisen, hellän maailman ylle, mi värjyen vaipuu mustien varjojen outohon yöhön. Imperaattori surmattu!
Loi loitos silmän hän toisahanne: nous siellä siintävä Helikon, ja niinkuin Pallahan kultavanne sen palteill' yhdeksän neittä on; ne toinen toistansa hiljaa kaulaa, ne katsoo äärihin kaukaisiin, ne laulun kirkkahan hälle laulaa, kuink' kohoo ihminen jumaliin.
On nyt miestä miekan alla. Sykysyllä seikka syntyi, Talven tullen työ tapahtui, Kesällä etehen kierti, Vasten meitä vaivaisia, Kohti koitopäiväisiä; Saivat miehet miekan alle, Terän kirkkahan kisahan, Rauan valkian varahan. Saivat miehet miekan teille, Sulhoset sotakeoille, Varsat vainovaljahisin, Surman suitsihin hevoset.
Kun juhlakulkue näyttämöltä poistuu, taukoaa soitto, ja Ester syöksyy temppelistä valkoinen huntu pään yli, kaula ja ranteet helmillä koristeltuna. Ah elämääni! Kurjaa kangastusta! Vain valhekuva turhan unelman! Niin arvaamatta yöhyt synkkä, musta Pimitti multa päivän kirkkahan; Nyt lopun näen onnenhaaveilusta, Näen särkyneenä kauniin maailman.
Herra mulle myöskin osoittaapi Toivon kulta kirkkahan sen päivän, Jolloin Messias on vuoriloilla Juudan astuva ja Samarian Kaupungeissa sanan kaikuu saarna: Totuus kylvää kulta siementänsä, Jota kastaa siunauksen kaste.
Nyt alabaster-astian Kallihin, jalon, kirkkahan Hän käsillänsä nosti Voidetta hyvän hajavaa, Kallista ylen, vuotavaa Sen täyden eilen osti. Kas, äkisti hän särki sen, Vuodatti jalon voitehen Herramme päälle kaikki: Kuin suloisena sauhuna Mirhami-tuoksu ihana Nyt huonehesen laski. Marian aatett' ylevää Ei Juudas voinut käsittää, Vaan moitti nurkumielin.
Katso, niinkuin pilvi kaartaa taivaan kannen kirkkahan, hältä murhe mielen saartaa, tuntee kaipuun katkeran, vaipuu aatos, äsken lieto, silmä sumuun kyyneltyy, tuima pyrkii ilmi tieto, syvä niinkuin rinnan syy: »Kesät kulkee, talvet vaihtuu. syksyt seuraa toisiaan, kerran viime hanget haihtuu, astut itse alle maan. Kukkii pääsi päällä kunnas, kulkee ihmisheimo uus.
Oi, verta nuoruuden innokkaan, Jok' uhrasi elämänsä Ja kaikki turvaksi isänmaan Ja jättävi jälkehensä Tuon muiston murheisen, kirkkahan Ja tunnuksen jalomielen Sen satavuosihin kaikuvan, Kuin kautta kaatuvan kielen: »Edespäin! uskollisesti vain Te täyttäkää velvollisuus!» Tää olkohon, Suomeni kallis, ain' Sun poikasi uskollisuus Sun suuren kunnias perintö, Jonk' isä lapselle antaa, Ja sukupolvien pyrintö Se kilpi kirkasna kantaa.