United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kylvö tää on kansanhenki, Joss' on vankka varustus; Siin' on toivo, siinä turva Siihen mull' on luottamus. Suomen kansa katajainen Kesti myrskyt, tyynet sous, Käytti vuoroin kuokkoansa Vuoroin taistoon tuimaan nous. Suomen kansan kirves kaasi Lakkalatvat hongat nuot, Suomen kansan aura käänsi Nurin nurmet, korpisuot.
Oli kuin ois aallot mulle säälitellen laulelleet, rukoelleet hongat, raidat, rannan paadet heltyneet. Mut viikon päästä mä taattokullan jo saatoin oudolle retkelleen ja silloin saatoin ma alle mullan myös lapsenuskoni toiveineen. Näin sitten mä haihtuvan siskosein kuin kuplaset maailmalle, näin sortuvan viljon veljyein niin nuorina taakan alle.
Pirtin peräseinämältä honka myöskin kaadettiin: uutistorppaan notkon päässä saatiin seinähirsi niin. Honka oli turvanamme tuiskiessa tuulispään, sepä pohjan jäiset viimat aina väisti lehvillään. Uusi aika lehdot murti, kuuset kumos, hongat kaas, mutta kodin kaunisteeksi noussee uudet taimet taas. KES
Kullan-kirjaeltuja suurempia ja pienempiä, itse pää-rakennuksen katosta alenevia, kattoholveja oli siinä myöskin, joissa siintävällä taivahalla kultaisia tähtiä kimelteli; patsaita sitä paitsi suuria, vahvoja, paljoa vahvempia, kuin hongat salon sydämmessä. Tätä kaikkea kun kukkanen tähysteli, yht'äkkiä helähti läpi holvien kautta ilman väräjävä soitto. Hämmästyneenä kukkanen sulki silmänsä.
Oli se kamala laulukiista: Kuin olis koskea kaksi Vaahdonnehet vastatusten. Minä kun päästelin sanoja, Hyppi hongatkin ilosta, Suossa sammalkin sakosi Muuramiksi, maaramiksi. Mutta kun veteli Väinö, Hongat sortuivat surusta, Marjat vaihtuivat muraksi, Sorruinpa minäkin sorja Pahan vallan vainotessa Suun tasalta suomutahan.
Suotta mustat korpit kauhun, Kavaluuden kantaa saa, Koska käet suoran laulun Lempi-äänin ilmoittaa. Näyttää kuin tää kallis kansa Orjuutehen poljettais, Näyttää kuin ei kunniaansa Suuremmaksi arvattais. Ei niin kuulkaa korven hongat! Isäin lahjaa tuhlata! Vielä seisoo seinät, tolpat, Käsivarret kahleitta!
On munkin rinnassani hongat huojuneet ja soinut soitto siell' on latvain lautuvain, on munkin aatteheni nuorna nuojuneet ja kerkät kertoneet on munkin tunnettain. On munkin lehvilläni lempi istunut ja onni laulanut on munkin oksillain, on munkin latvassani käkönen kukkunut ja vanamot viihtyneet on minunkin varjossain.
Niin on paimenen elämä, Kuin on lähtehen lirinä Läikkyväisen lehdikossa: Kuuset sulle kunniaksi, Rannan kukkaset ratoksi Rengastavat reunojasi, Hongat huolias puhuvi, Koko metsä murheitasi; Lehtolintujen lirinä Tunnot syämesi sanovi; Kuun kuvat ja päivän paiston Kalvosi kimaltelevi; Tähdet tuikkavan tulensa Yö-sydännä sylkyttävi Pintasi pimentehelle.
Vuorimaille nousta tahdon, Missä majat pienet tapaat, Missä rintas kohoo suuri, Ilman tuulet viuhuu vapaat. Vuorimaille nousta tahdon, Missä huojuu jylhät hongat, Roiskii vuot, ja linnut laulaa, Sekä lonkuu pilvenlongat. Hyvästi, te salit liukkaat, Hellät herrat, nainen hellä! Vuorimaille nousta tahdon, Mailmaa sieltä hymyellä. Vuori-idylli.
HANNU. Se lähtö-laulu mulle kyll' on tuttu, Jost' ennenkin jo parkui vaimot, lapset, Kun hyvästäissään urhot lauloivat, Se kuuluu näin, se kuulkaa kyyneleittä. Lausuu. Ei korpikarhuin seurassa Voi loistaa maine sankarin, Kun hongat ei voi haastella Ja ihmiskieltä puuttuu linnutkin.