Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
"Pohjantuuli lemmin huokuu, Riemuin vanhat hongat nuokkuu, Koivut hymyilee; Virrat välkkyin leikitseepi, Kosket kauniit tanssaileepi, Väinö soittelee." "Päilyy täällä kukkamanner, Järvi, luoto, saari, tanner Kukkaloistossaan. Suomen kallis ruusu kanssa Pilkistää jo nupustansa, Koristaapi maan." Lystiksensä lehdoissamme, Riemuellen Suomestamme, Niin hän laulaa tais. Kuules, kuules veikko kulta!
Päivä hongat jo punasi, tuli tuska impyelle: "Suo mulle sulkani takaisin, tahi taattoni toruvi!" "Milloin oot minun oman?" "Koska päivä koittanevi." Päivä päätänsä kohotti. Sai pukunsa peilikylki, antoi suuta sulhoselle linnunluisella nokalla, veen suulla verettömällä: hymy hyytyi, silmä sammui, pois kulki kultainen elämä, muuttui mieli miehen nuoren.
KULLERVO (vanhukselle). Etsi saalisten seasta, Kanna tänne kaunihinta, Mit' olen ryöstänyt Lapista. Hippo menee noutamaan. Miksi noin vapiset, vieno? Miehesi minusta löysit, Etkä huonointa tavannut. Tässä linnani upea, Kaaritaivas kattonamme, Paksut hongat patsahina, Päivin aurinko ilona,
Jos olisi minulla nyt mandoliini ja sitä soittaa taitaisin, silkkiseen nauhaan sen kaulalleni sitaisisin, kietoisin käteni ystäväni ympäri, astelisin kuusikossa ja sen sypressilehdoksi laulaisin, hiipisin harjutietä hongikossa ja hongat pinjoiksi haastaisin.
Ei vilkkunut ikkunan valo. Oli ympäri huojuvat hongat vaan ja synkkä, synkk' oli salo. Kävi yksin kulkea raskahaks. Hän löysi ystävän, löysi kaks ja löysi maantien mahtavan, tien kullan ja kunnian. Oli kylmät ne mieron nuotiot. Ei vilkkunut ikkunan valo. Oli ympäri korvet autiot ja synkkänä huokasi salo.
Mutta Pöllyvaaran peikot lyövät yössä kättä kahta, vastaa tervehdykseen veikot tuolta puolen Turjan lahta, humahtavat kuuset Kuhmon, Paltatörmän hongat kuiskaa, mutta Kivesvaaran ruhmon päällä Hiiden neiet huiskaa. Kosken rannalla on talo, tulet tuikkaa virran vyöhön, vilkkuu kapakasta valo, kaikuu telme talvi-yöhön.
Huomaatko rintani nousun, huomaatko silmäni iskun, Kuuletko kahlehen kalskeen? haa, onko unta se vaan? Onko se unta? Ei, ei se on luonnon ja Jumalan kieltä, Rintani kieltä se on, kieltä on vapauden. Sen mulle neuvoi koskien kuohut ja harmajat hongat, Neuvoi kukkaset maan, neuvoi taivahan kuu.
Ja laulun tenhosta tammet nousi, ja tammet nousi ja hongat hyötyi ja elämännestehen hetteet hersyi vihrytvaippahan luonnon verhoin; nousp' on nurmihin nuoret heinät, kasvoi kukkia kangashiekat, norot marjoja maasta työnsi, solkikoivuja soiset notkot, lehdot leppien aaluvoita, laaksot lintujen laulupuita.
Kauan ei äiti laulanut, ennenkuin Junnokin vaipui uneen. Nuori vaimo nousi istualta ja läksi taas ulos, jättäen lapsensa rauhassa lepäämään. Tultuansa portaille hän istui nytkin odottamaan miestänsä. Hän katseli metsää, jossa ei muuta näkynyt kuun valossa, kuin pitkät hongat varjoinensa. Yksin hän oli siinä, mutta kuitenkin onnellisempi kuin moni, joka aina seurassa elää.
Ne olivat voimakkaasti raivanneet itsellensä tien ja etenivät hiljaisen vakavina, siinä turvallisessa tiedossa, etteivät mitkään esteet enään voi sulkea niiden syvää uomaa. Väriskää te vihannat harjut, kääntäkää pois katseenne, te humisevat hongat, verhotkaa paitanne te kukoistavat pensaat ja ruohot, epätoivo saapuu. Mutta se ehkä ei häiritse rauhaanne, sillä se on syvä ja äänetön kuin kuolema.
Päivän Sana
Muut Etsivät