Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. toukokuuta 2025
Viikon päivät kesti tätä luonnon vapautuksen riemullista kevätjuhlaa, ja silloin jo vihoitti maassa pitkä tuore nurmenoras, puut olivat saaneet ikäänkuin taikavoiman avulla vihannat kesäpuvut, tuore, keväinen tuoksu täytti ilman. On kesä. Ja nyt eivät ihmiset enää olleet laiskoina.
Suuremp' ei viel' ollut mikään noita, Kuin se Kevät pienoinen: Minne lensi, sinne silmikoita Puhkes oksiin pensasten, Kukat kasvoi ihanat, Niityt tuoksui vihannat. Suuremp' ei viel' ollut mikään noita, Kuin se Kevät pienoinen. Metsän peikot katselivat kateen Silmin Kevään ihmeitä. Laittoivatpa ukonilman, sateen Kurittamaan Kevättä. Vaan kun sade vihmaili, Pikku Kevät riemuitsi.
Ne olivat voimakkaasti raivanneet itsellensä tien ja etenivät hiljaisen vakavina, siinä turvallisessa tiedossa, etteivät mitkään esteet enään voi sulkea niiden syvää uomaa. Väriskää te vihannat harjut, kääntäkää pois katseenne, te humisevat hongat, verhotkaa paitanne te kukoistavat pensaat ja ruohot, epätoivo saapuu. Mutta se ehkä ei häiritse rauhaanne, sillä se on syvä ja äänetön kuin kuolema.
Hänestä tuntui helle vähän lauhkeammalta kuin Surinamissa, jossa se usein oli häntä rasittanut; puut eivät olleet vähemmän vihannat, eikä niiden siimekset vähemmän viileät kuin sielläkään, jotta hän ei suuresti kartanoansa ikävöinyt.
Sanalla sanoen, kaikki täällä hengittää rauhaa, rikkautta ja onnea. Tämän kaiken lisäksi tulee ihana ilmanala, jossa samalla tuntuu meri-, vuori- ja metsäilmaa. Siellä kesä harvoin käy tuskallisen helteiseksi, talvi harvoin jäädyttävän kylmäksi, ja sentähden saavatkin nuo lukemattomat aina vihannat kasvit ja puut, jotka eivät meillä kestäisi joulujuhlaa taivasalla, pitää kaunihimman hohteensa.
Teissä mieleni menevi, Teitä hakevi haluni, Laaksot lauluparvinenne, Keot kaunihit, vihannat, Joilla kukkaset koreat Lemun lempeän levitti, Perhonen punapukuinen, Riemuhunsa rauvenneena, Lepäsi kukan lehellä, Simasiipi mehiläinen Imi huulin hunajata Kukan kultaisen kupista.
Kädet olivat ristissä rinnalla, ja pienellä rahilla sängyn vieressä oli vähän kuusen oksia ja koivunlehtiä, jotka vielä olivat vihannat ja tuoksuvat. Pappi kääntyi nuorukaiseen, joka ei vielä ollut liikahtanut eikä luonut silmiään maasta. "Tule tänne, Niilo Pladsen," käski hän lempeästi, "sinä et saanut sopia elävän kanssa, sovi nyt kuolleen kanssa.
Näen sen ulottuvan kauas, niin kauas kuin silmä kantaa, eikä enää niin ahtaasti rajoittuvan kuin vankilan pienestä ikkunasta katsoessani. Minä näen vapaan maan, jossa ahkeran maanmiehen aatra kyntää vakoja, näen nuoret laihot, jotka levittävät vihannat vaipat vainioille.
Mutta totinen mielen ylevyys ja sydämmen nöyryys ovat aina yhdistettyinä." Nyt sen ymmärrän. Jos rupeisimme ylpeydessä, koreudessa ja turhassa kunnian himossa isottelemaan, niin maamme sanoisi meille: "katsokaa! minä olen nöyrä ja siviä; vihannat metsäni ovat kaikessa kauneudessaan niin totiset kuin olisivat sarkaan puettuina. Vuoreni ovat päältä harmaita ja sisältävät rautaa.
Meri aaltoili sinisempänä kuin koskaan, vihannat laaksot näyttivät märiltä ja raittiilta, ja valkeat pikkutalot pitkin rannikkoa katselivat tyytyväisinä toisiaan kaikilla ikkunoillaan. Kaikkialla, merellä, tuntureilla, taloilla, näytti olevan miljoonittain kipinöitä, jotka alituisesti sammuivat ja taas syttyivät. Tuntui siltä, kuin kaikki olisi juhlinut, kuin sumuaika oli ohi.
Päivän Sana
Muut Etsivät