Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Tula luttula lei, minä laulelen, hei, niin palmun kuin honkien alla! Mut tule, oi tyttö, mun tupahain, min laitan ma metsähän kerran, niin luovun ma palmuista, linnoistain, ja mulla vain yksi on herra. Tula luttula lei, minä laulelen, hei, ja mulla vain yksi on herra! Minä rakastin metsää ja maailmaa, nyt rakastan häntä mä vain, hän on minun metsäni, maailmain, hän on minun ainoain.
Kun puut metsässä kuulivat lasten rukouksen, vaikenivat he ihmetyksestä ja mielen liikutuksesta; heidän huminansa hiljeni melkein äänettömään kuiskaukseen, ja selvästi saattoi kuulla peipposen liverryksen, kun hän tuossa viserti koivun latvassa: "Kaunis, kaunis on viheriä metsäni ja koko Jumalan luomakunta on kauttaaltaan kaunis.
Rikberg oli aina kohdellut kunnioittavasti isäntäänsä ja täyttänyt empimättä kaikki hänen toivomuksensa, kun hän vain määrätessään oli selvillä päin. Ja nytkin hän vastasi kohteliaasti: Kyllä, kyllä minä lähden. Mitä siellä olisi tehtävää? Tuoda rahoja sataviisikymmentä tuhatta. Nyt myyn metsäni. Ostaja on luvannut käteismaksun. Rikberg kuunteli hänen puhettaan tarkoin.
Mutta totinen mielen ylevyys ja sydämmen nöyryys ovat aina yhdistettyinä." Nyt sen ymmärrän. Jos rupeisimme ylpeydessä, koreudessa ja turhassa kunnian himossa isottelemaan, niin maamme sanoisi meille: "katsokaa! minä olen nöyrä ja siviä; vihannat metsäni ovat kaikessa kauneudessaan niin totiset kuin olisivat sarkaan puettuina. Vuoreni ovat päältä harmaita ja sisältävät rautaa.
Viel' honkien humina laajalla käy Mun Suomeni suurilla mailla. Ei kirvestä kirkasta korvessa näy, Ei metsissä, kotkien mailla. Toki tiedän, ett' aika se tuleva on, Kun pelloksi muuttunut linnani on Ja lankuiksi metsäni uljaat. Mut Tapio, metsien haltija, voi Ei peikkojen valtahan joutaa. Hän, mahtava, yhäkin askaroi Ja honkien sarkoja hoitaa.
Ei se liikuta ketään, ei sinuakaan, koska ja missä ja kenelle minä olen antanut sen lupauksen. Tämä on minun metsäni, täällä olen minä herra, ja jos minä löydän sinua täällä kirves kädessä, taidan minä antaa sitoa sinun ja köyttää sinun, jos koetat karata jos mä tahdon.
On niinkuin ei sitä olisi eikä olisi koskaan ollut; niinkuin ei tämä metsäni siitä olisi tiennyt. Tapaan lampeni iltahämärässä yhtä levollisena kuin aamulla, korpi on yhtä totinen, ja niitty ja lato ovat yhtä salamyhkäiset.
Mut kuolo sun runkoa kalvaa, Syö juuresi hiljalleen, Ja tähtesi häipyy, häipyy Niin varmaan ja vitkalleen. En huoli mä kulkea tuolla Mun vanhassa metsässäin, Eron hetki on tullut meille, Sen tunnen, sen vasta mä näin. On metsäni lempeä vielä, Myös hertas ja hellä se on, Mun ääneni vaan ei soinnu Tuon metsän laulelohon.
Ne tiesivät vielä enemmän kuin me muut. Ne olivat nähneet kummun kaiken sisällisen loisteen, olivat kentiesi juoksennelleet purppurapeitteellekin. Minä kadehdin heitä ja halusin hartaasti saada kerran nähdä ne salaiset ihmeet. Aina siihen hetkeen asti oli suuri hautakumpu ollut minun puutarhani, metsäni ja kieltämätön omaisuuteni. Dierkhof, kotini, oli ypöyksin arolla.
Mitä sitten?" kysyi Ester, ihmettelevästi hymyillen. "Niin, saatpa kuulla. Kun olin eronnut tovereista, tein yksinäni kävelyretken metsän kautta, niinkuin välistä tapani on oman metsäni kautta, oman korkeapilarisen kirkkoni.
Päivän Sana
Muut Etsivät