Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Oli yksi, joka itki näissä häissä, ja se oli Toren äiti; sillä häntä aavisti ett'ei tästä avioliitosta mitään hyvää tulisi. Vaan hän ei puhunut siitä kellekään, kaikista vähemmin Torelle. Jo se lyhyt aika, kun Marit oli ollut talossa ennen häitä, oli osoittanut että Marit'in mieli oli kova ja vastahakoinen, eikä suinkaan taipuisa. Vielä pahemmaksi kävi se myöhemmin. Marit vaati kohta avaimet aittaan ja kellariin: ei äiti saanut ottaa pienintäkään tekemättä tiliä Marit'ille. Hän kärsi kuitenkin kaikki poikansa tähden ja sitä paitsi oli hän nöyrä ja hyvä luonnoltaan, eikä tahtonut elää epäsovussa kenenkään kanssa. Mutta kun vanhus peloissansa istui tuvan nurkassa rukin ääressä ja Marit askaroi piisin luona tai huoneessa mielensä mukaan, silloin äidin katsannossa oli jotain, joka ilmoitti ett'ei mielestänsä hänellä enään ollut mitään virkaa maailmassa. Erittäin oli häntä loukannut se, että vanha Gunhild oli saanut talossa asunnon ja että hän joka päivä atrioi heidän oman pöytänsä ääressä. Marit oli järjestänyt niin, että rengit ja piiat söivät eriksensä suuressa tuvassa, mutta Gunhild heidän omassa huoneessaan. Hän oikein hyväili tuota vanhaa ilkeätä akkaa, sill'aikaa kuin hän tuskin oli äitiä näkevinänsä.
Muutamia päiviä myöhemmin, kun Liisa askaroi taiteellisen kirjo-ompelunsa ääressä, huomasi hän erään leveäharteisen herran kulkevan useampia kertoja ikkunan ohitse. Hän ei kiinnittänyt siihen erikoisemmin huomiotaan, mutta vähää myöhemmin aukeni ovi ja mainittu herra astui sisään. Liisa nousi työnsä äärestä ja meni tavallisella auliilla tavallaan tuota, kuten hän luuli, uutta ostajaa palvelemaan.
Samalla kertaa kun Risto askaroi mainitussa toimituksessansa, seisoi pöydän toisella puolella, vastapäätä pappia eräs rippikoulutyttö, jonka kanssa pappi paraikaa piti tutkintoa "ymmärrys kysymyksillä". Pappi oli kysynyt tytöltä: "Miksikä me kutsumme sitä paikkaa johon hurskaiden sielut joutuvat kuoleman jälkeen?"
Koton' äiti askaroi, Sisko istuu ommellen, Veikko riistaa ajelee, Itse, käsi poskellain, Istun täällä, haaveksin. Oi, miss' oot sa, armahin, Jot' en nähnyt, tunne en, Jota kaipaan, varron vaan? Muisto.
Vihollinen tyrmistyi tästä kohtauksesta niin ettei yrittänytkään vastarintaan, vaan pötki pakoon hurjimmassa epäjärjestyksessä kohti kotikontujansa, ja siihen päättyi se kahakka sillä kertaa. Risto oli huomannut, silloin kun hän askaroi tykkinsä kanssa ahon reunalla, että yksi vihollisen miehistä oli eronnut joukosta aholla ja juossut metsään.
Viel' honkien humina laajalla käy Mun Suomeni suurilla mailla. Ei kirvestä kirkasta korvessa näy, Ei metsissä, kotkien mailla. Toki tiedän, ett' aika se tuleva on, Kun pelloksi muuttunut linnani on Ja lankuiksi metsäni uljaat. Mut Tapio, metsien haltija, voi Ei peikkojen valtahan joutaa. Hän, mahtava, yhäkin askaroi Ja honkien sarkoja hoitaa.
Hämmästyneinä suojelivat lapset kinttujaan ja työntyivät itkien ovesta ulos. Kukkonen tupakoi rauhallisena ja talon väki askaroi töillänsä. Pitkän ajan kuluttua kysyi jo emäntä Kukkoselta: »Missä sinä sitä Vataselta kuulit?» »Itsehän se Jussi sitä kertoi, kun sattui vastaan tulemaan. Ameriikkaan sanoi menevänsä, kun ovat niin suuret verot ja karut viljelysmaat täällä Liperissä», selitti Kukkonen.
Me läksimme molemmat niiden perästä ja jouduimme jo ennen niitä pirttiin. »Isä, isä! Vieraita tulee!» huusin minä isälle, joka makasi peräpenkillä pöydän takana. Isä hyppäsi pystyyn ja ryntäsi lattialle, mutta samassa miehet astuivat sisään. »Päivää taloon!» sanoi pitempi mies. »Jumal' antakoon!» vastasi äiti sängystä. Mataran muori liikutti kiivaasti kätkyttä ja kummi askaroi liedellä.
Kauan askaroi hänen isänsä vielä alhaalla taikoja tehden, loihtuja hymisten ja täytellen taikakaluilla pienoisia pusseja, samanlaisia kuin se, jonka oli Joukolle antanut. Mutta Jouko ummisti silmänsä, veti kauhtanansa korvilleen, ettei tulisi tuhoa, jos näkisi eikä muistaisi, ja siihen nukkui, kun kuuli aikainsa päästä isänsäkin lauteille nousevan.
"Olli! minä tunnen itseni nyt niin onnelliselta että pelkään tämän olevan unennäköä", kuiskasi Risto. "Lähdemme sisälle, niin heräät unestasi". Matkustajat astuivat sisälle väen pirttiin, jossa kukin askaroi takassa palavan roihun ympärillä. Vieraat istuivat oven pieleen penkille. Talon väki ei ensiksi tuntenut vieraita, kysyttiin vaan kun tavallista. "Mitä kuuluu vieraille, onko rauha?"
Päivän Sana
Muut Etsivät