United States or Jordan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä en voi kuvata, se on se, kuinka oman sydämeni sisimmissä sopukoissa olin mustasukkainen itse kuolemallekin; kuinka tuntui siltä, kuin sen voima sysäisi minut sijaltani Doran ajatuksissa; kuinka minä jollakin nureksivalla tavalla, jota en voi sanoiksi saattaa, kadehdin hänen suruansa; kuinka kävin levottomaksi, kun ajattelin, että hän itki muitten edessä taikka muut lohduttivat häntä; kuinka minulla oli joku kiihkeä halu sulkea pois kaikki hänen yhteydestään, paitsi itseni, ja olla kaikki kaikissa hänelle tähän perin sopimattomaan aikaan.
Mut kadehdin nyt niiden vapautta, Ja kahlehtia tahtoisin ne jälleen, Kun vankina on poika parkani. Ah, isä kardinaali, kuulin teiltä, Ett' ystävämme taivaassa me näemme; Jos totta tuo, niin taas näen poikani, Sill' esikosta Kainist' alkaen Ja aina lapseen eilen syntyneeseen Niin suloista ei luomaa ole nähty.
Sydämessäni olin suuresti äkeissäni siitä, ett'ei vanha Boeri ollut minua valinnut seuraamaan vankkureita, jotka Minna Beidermann'issa sisältivät paljoa mahtavamman kiinnekkeen, kuin kaikki maallinen omaisuuteni; mutta kelpo isäntäni tarkoitti nähtävästi antaa minulle kunniapaikan ja ylpeys esti minua pienintäkään vastenmielisyyttä näyttämästä; mutta salaisesti kadehdin Karel'ilta ja Henrik'iltä heidän asemaansa naisten ritareina.
Nyt kun hän lopetti, katsoi hän silmillä, jotka olivat kirkkaat, niinkuin ne usein keuhkotautisella ovat, veljeänsä. Konrad näytti liikutetulta. Hän yhä vielä piti veljen kuumaa kättä kädessään, ja hän yritti useita kertoja vastaamaan, ennenkuin vihdoin hänen sanansa kuuluivat: "Minä en vihannut sinua ... minä kadehdin sinua; siitä syystä en voinut sinua kärsiä".
Juorutkoot niin paljon kuin tahtovat, minä vaan uhallakin koreilen, sillä se on omassa vallassani, ei liikuta ketään, kävin puettuna niin tai näin. Heidän kukkaronsa ei siitä kulu. Eipä suinkaan. Ei eipä suinkaan. Mutta niiden käy kateeksi. Siinä koko juttu. Kyllä minä ymmärrän. Ethän vaan luule, että minä sinua kadehdin? Maria nyrpisti huuliaan, heilautti päätään eikä virkkanut mitään.
Jorma oli asettanut kanteleensa polvilleen ja virkkoi: Itkekäätte te; en minä itke. En katso kuolemaa kamalaksi, ilo mieleni täyttäisi, kun täältä pääsisin. Kadehdin Annikkia, jonka autuaitten asunnoissa jo vaeltavan tiedän. Näin hänet yöllä unessa, laulan teille uneni. Hän souti heidät maihin, heitti hyvästit äidilleen ja käski mennä kotiin. Minnekä aiot?
Hän ajatteli kaikkea, mitä tuo suloinen naisen ääni oli hänelle äsken kertonut, se oli luonnollisesti kaikki mielikuvittelua, kauniita satuja, vaan kuitenkin Hänen huulensa liikkuivat hiljaa: Minä tiedän, että olen hullu hän mutisi vaan minä kadehdin heidän kotiaan!
Ha, ha!... Vihdoinkin siis makaa ruusu korpin jaloissa, lausui tämä ja antoi pyssynperän vaipua ruohikolle; ei, Anna, yksinään kostosta en ole pyssyäni panostanut ... myös kateudesta olen sen tehnyt... Niin, minä kadehdin häntä vielä sielläkin, missä hän riippuu... Vieläkin tahtoisin olla hänen sijassaan. Mutta hänen kauhea kuolemansa...
Hänen olisi ollut mahdotonta selitellä mitään ja yhtä mahdotonta ottaa vastaan kiitoksia. Vanha tohtorinna yritti kerran uudelleen. Hän lähestyi rouva Hagertia. Tyttärenne oli niin hyvä Eerolle. Ei hän ole tyttäreni, oikaisi rouva Hagert. Tyttären sijainen kuitenkin, eikö niin? Tavallaan. Minä olen niin kiitollinen . Vanha harmaa pää tutisi ankarasti. Mutta minä kadehdin myöskin.
Teidän kysymyksenne herätti minussa sääliä sen itsekkään tunteen sijaan, joka oli esinnä ajatuksissani. Minä kadehdin teidän isäänne, sentähden, että hän luo itsellensä niin monta mieltymyksen esinettä, sentähden, että hän voi arvostella maiseman ja auringon laskun aistillista nautintoa, huomaa mieltä ylentävää nauriinsadossa ja härissä. Käytöllinen mies, Miss Travers, on onnellinen."