Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Ja olen minä niin mustalainen kuin olenkin, mutta sen vaan sanon: minua nuo ihmiset inhottavat. HAGERT.
Kyllä minä rakastin, kyllä minä rakastin, toisti hän moneen kertaan. Muuta hän ei puhunut koko iltana. Rouva Hagert teki kohta senjälkeen lähtöä. Hän oli kovin väsynyt. Kotiin tultuaan ei hän jaksanut kuunnella edes kertomuksia pikku Viljosta, jonka luona Kaisa oli ollut toisten käydessä haudalla. Hän meni omaan huoneeseensa, pani lepäämään ja lepäsi pitkään.
HELKA. Kerttu? Kuuletko, Hagert, hänen nimensä on Kerttu. Entä sukunimesi, sukunimesi, lapsi? HOMSANTUU. Väänänen. HELKA. Tuusniemeltä? HOMSANTUU. Sieltä oli isäni. HELKA. Ja äitisi, lapsi, kuka oli äitisi? HOMSANTUU. Sanotaan hänen olleen teidän heimoanne, sanotaan hänen jättäneen isäni, kun olin vielä pieni, vain kapalolapsi. Eikä hänestä sittemmin ole mitään kuultu.
HELKA. Tule tänne sieltä puun varjosta, lapsi, tänne kuutamoon, että näen silmäsi. Ooh, taivaan taatto, olethan sinä oma Ailini, ihka elävänä. Hagert, katso noita silmiä, tuota otsaa, noita hiuksia. Totta totisesti sinä olet minun lihaani ja vertani. Tule syliini, lapsi, tule mummosi syliin. HAGERT. Terve, Kerttu, tässä näet enosi. ILONA. Ja tässä hänen naisensa.
Jos minä sanoisin hänelle: täti, anna minun oppia, edistyä ja joutua oikealle paikalleni elämässä, katsoisi hän minuun pitkään, ja katkerana nousisi hänen huulilleen kysymys: olinko minä sitte oikealla paikallani, ajatteliko kukaan minun kehitystäni, minun elämäni mahdollisuuksia? Täti on ollut ja on yhä rikashenkinen ja tarmokas nainen. Mutta eno Hagert oli hänen elämänsä halla.
Hänen olisi ollut mahdotonta selitellä mitään ja yhtä mahdotonta ottaa vastaan kiitoksia. Vanha tohtorinna yritti kerran uudelleen. Hän lähestyi rouva Hagertia. Tyttärenne oli niin hyvä Eerolle. Ei hän ole tyttäreni, oikaisi rouva Hagert. Tyttären sijainen kuitenkin, eikö niin? Tavallaan. Minä olen niin kiitollinen . Vanha harmaa pää tutisi ankarasti. Mutta minä kadehdin myöskin.
HELKA. Totta, lapseni, totta! HOMSANTUU. Tästä lähtien en enää menekään ihmisten ilmoille, sillä heidän pariinsa en kumminkaan sovi. Yksin on hyvä olla. Ei ole kenenkään tiellä, ei kenenkään pilkattavana, eikä turmele silmiä keltään. ILONA. Voi, Hagert, minun käy niin sääli tuota onnetonta. HAGERT. Anna nyt, kun äiti häntä puhuttelee. HELKA. Mikä sinun on nimesi, tyttö raiska? HOMSANTUU. Kerttu.
On niin katkeraa vasta kuoleman jälkeen huomata miten olisi voinut olla. Mitä te sanoitte, kysyi rouva Hagert melkein tuimasti. Hän oli käynyt vähän huonokuuloiseksi. Sanon vain Me emme ole toisillemme niinkuin pitäisi ja se on sitte niin katkeraa. Rouva Hagert vavahti, mutta sitä ei tohtorinna huomannut. Kyllä minä kuitenkin häntä rakastin, mumisi hän, huojutellen harmaata päätään.
Mikä ihmeellinen sattuma meitä lieneekin yhteen johdattanut. Sinä tietysti tästä lähtien seuraat meitä, vai kuinka, lapseni? HAGERT. Totta vissiin, Kerttu.
Onko turvattomalla tupaa, onko onnettomalla katosta? Sorsalla on sijansa, Allilla tyynet asunnot, mutta kovaosaisella on vaan korpi kotona, salo saunana ja aidan soppi suojana. Kuuletko, Hagert, hänen puhettaan? Ei hänellä ole kotoa enempää kuin meilläkään. HAGERT. Ole hiljaa. Luuletko hänen sittenkään tahtovan tulla meidän seuraamme.
Päivän Sana
Muut Etsivät