United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä hymyillen katselee tuota riemua, joka muutamina onnellisina päivinä virtaili Kaarlo kornetin suonissa. Lato hänelle tarjosi oikein taivaallisen olopaikan. Luonnon kevät kuvasti hänen sydämensä kevättä. Metsä, kukat, aallot, tuulet, linnut, kaikki lauloivat ne hänelle "iloa, iloa!" Iloako? ah, Rinaldo, Rinaldo! Kuule! Torvet soivat kutsuen sinua Armidasi luota ja ilostasi täytyy sinun erota.
Vanhan yliskamarini ikkunasta näkyy lumen peittämä niitty ja niityllä lato huurteisten koivujen alla: niityn takana järvi ja sen rannassa nuottakota ja venhe kumollaan nietoksen peitossa; järven halki viitoitettu tie, ja sen perillä matalakukkulainen, metsäinen maa.
Mihin ikänä hän katsoi, seisoi ylhäällä korkeudessa jok'ainoassa rotkossa kummituksia, jotka viittailivat ja liehuttelivat hänelle ja purojen suhinaa kuului ylt'ympäri, laulun tapaista kohinaa se oli ... mutta ei hän pelännyt. Tuolla oli kirkko, tuo vanha, ruskea kirkko, vino ja ruma kuin lato. Hänelle juohtui samassa mieleen koko entinen onni ja ilo, joka nyt oli mennyt.
Ja he lähtivät ottamaan selkoa siitä, mikä aituus se oli ja eikö aidassa ehkä olisi jotakin aukinaista veräjää, sillä härillä ja lehmillä on synnynnäinen kunnioitus suljetuita veräjiä kohtaan erämaassakin. Pian tulivat he nurkkaukseen, jossa aita kääntyi. Siinä näkyi vasta tehty niitty ja niityn reunassa oli lato ja aidattu pieles.
Tuli niittymaita, joissa toisissa oli jo heinä tehty, toisissa paksu angerva ja tuuhea saraheinä vielä hurotti altain täyteisenä ja pyrki niiden raoistakin ulos. Eikö istuta tähän ladon kynnykselle? ehdotti Olavi. Istutaan vain, matka alkaakin olla jo puolessa. Lato oli heiniä puolillaan, tuoreita, hyvänhajuisia, vasta korjatuita.
Pientä nokkanuotiota täytyi meidän pitää sentään aina permannolla, joka oli savesta; ei tässä auttanut peljätä josko lato oli vakuutettu taikka ei, kylmän tähden täytyi koettaa kaikkia keinoja. Niillä pikku nuotioillamme sitte keitimme teetä ja ohrakahvia sekä lämmittelimme käsiämme ja jalkojamme.
Jälleen virkkoi mustalaisen vaimo: "Rukoile, ettei käy tähti pilveen, Ettei vapaus kahlehisin sorru, Ettei veljen uskollisuus petä!" Tuskin lausuttu ol' viime sana, Hälinään kun harva lato saartui, Sekä pimeest' ovest' ääni huusi: "Onko täällä ihmisiä ja keitä? Vastatkaa!" Ei ääntä jälleen huus' se: "Miehet, pankaa tulta ladon alle, Mustalaiskuninkaan tääll' on hovi!"
Siinä oli lato metsän reunassa kuivemmalla maalla. Miksei hän voisi viettää yötään tässä yhtä hyvin kuin jossain muualla! Se on tyhjä, tähän ei voi yöpyä, mutta hän istuutui kuitenkin sen kynnykselle. Siinä hän selvisi, mielenkuohu laskeutui, vaahto painui ja sen viimeiset kuplat vain mielessä sihisivät. Tähän oli siis tämä taival päättynyt.
Mutta jos närkästyksen ja tyytymättömyyden okaat pistävät sydämmessä, niin silloin varmaankin lato sekä sen korsivuode vielä lisäävät kiviä kuormaan. Kornetti tästä kaikesta teki muistoluettelon. Suuri muutos tapahtui vähitellen metsätalossa. Sinne tuli yllin kyllin ruokavaroja, viinejä ja monen-moista tavaraa, sinne otettiin myöskin useampia palvelioita.
Hän tunsi jotain miellyttävää sen johdosta, että lumituiskun tähden saattoi lyhentää niiden työpäivää. Käskyä ei tarvinnut uusia. Työkentän vieressä oli vanha lato, johon työkapineet korjattiin. Lähdettiin kylään, missä kirkonvartijan talossa jaettiin päiväpalkat.