Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. toukokuuta 2025
Jos olet sa viisas aviomies, veres jäähdytä, ota niskaas ies, täys vapaus rakastajalle suo. Hän salaa sinulle sarvet antaa, mutta tuskin itse huomaa tuo, että aasinkorvat hän itse kantaa, kun haltioissaan hän maljastas juo, jost' itsesi joit sa kylläiseksi. Kuka koskaan rakkaudessa keksi sitä suurta, josta runoillaan? Lyö oveen vaan, ja rakastajat ovest', ikkunoista pakenevat.
Matalast' ovest' astuu mökkiin Mies röyhkeä liikkeiltään. Pukimestaan hohtavi kulta Ja irstaus silmistään. »Hyv' ilta!» »Herran rauha! Mikä mökkihin kreivin toi?» »Olet köyhä, ma tuon avun sulle, Joka puuttehes poistaa voi.» Ja kultia hän pivon täyden Nyt pöydällen levittää, Ja ne valkean hohtehessa Niin ihmeesti välähtää.
Taas häll' entinen on pää, ovest' ulos tirkistää, katse karski taas kuin rauta, luimistaikse silmälauta. Maistoi taskumatistaan, noitui nuorta veikkoaan, joell' antoi puustin heti, Perhossa jo sauhut veti. Kuinka liekin kaikkiaan: sodass' ase tarvitaan, vaan ei puoliansa vailla sota Fieandtinkaan lailla.
Jälleen virkkoi mustalaisen vaimo: "Rukoile, ettei käy tähti pilveen, Ettei vapaus kahlehisin sorru, Ettei veljen uskollisuus petä!" Tuskin lausuttu ol' viime sana, Hälinään kun harva lato saartui, Sekä pimeest' ovest' ääni huusi: "Onko täällä ihmisiä ja keitä? Vastatkaa!" Ei ääntä jälleen huus' se: "Miehet, pankaa tulta ladon alle, Mustalaiskuninkaan tääll' on hovi!"
Mitä silloin mietti hän, Sit' ei tiennyt yksikään, Neuvotella yksin mahtoi, Joukko kulki kuin se tahtoi. Lintulahteen päästyään, Olkikuvon pyytää hän, Tahtoo unta vaivastansa, Syö ei yhtään ruuastansa. Niin hän päätti päivän tään; Aamullapa varhain hän, Kello kolme noustuansa, Jo olj toinen luonnoltansa. Oli niinkuin ennenki, Ovest' ulos tirkisti, Yht' olj jyrkkä kasvoiltansa Rypisteli otsoansa.
Näin hän päätti päivän tän. Aamullapa varhain hän, saatuansa unta vähän, jo on toinen mieleltähän; taas häll' entinen on pää, ovest' ulos tirkistää, vanhan tuiman muodon saapi, kulmiansa julmistaapi. Maistoi taskumatistaan, tiuski nuorta veikkoaan, joell' antoi puustin heti, Perhossa jo sauhun veti. Oli, miten olikaan, sodass' ase tarvitaan, mut ei sukkeluutta vailla sota Fieandtinkaan lailla.
Ovellen nyt syöksi Aatu rosvo, Veistä käissään välkytellen huusi: "Täss' on mies; ei kukaan vaimon saama Rankaisutta hoviin pääse ennen, Kuin hän suostuu ehtoon: vannokaatte, Että Antto viejä saapi turvan! Sitten perheenein oon teidän vanki." Mutta mentyään jo ovest' ulos Haastoi Antto viejä miesten kesken: "Hoida itses, mustalainen! Antto Viejä ei sun suojaas enää kaipaa."
Monasti menin ukon luo ilveilemään suotta, Mik' iloni, kun suuttui tuo, la hältä ratkes nuotta, kun kädest' ukon kävyn vein, ja paikoin väärän silmän tein! Hän silloin ylös kavahtaa, mun ovest' ulos työntää; sananen, hitu vaakunaa, ja taas hän rauhan myöntää. Ma tulin taas kuin ennenkin ja samoin taaskin ilveilin.
Petäjistössä kankahalla Vaivainen on hökkeli vain, Ja vieläkin vaivaisempi Sen hökkelin on asujain. Kyll' on rikas ollut hänkin, Nuor' ollut on aikoinaan, Rujo nyt on, pettua syöpi, Tytär ainoa riemunaan. Syys-ilt' oli myöhä kerran, Pesävalkea leimuaa. "Mikä liike ulkona tuolla? Ken yöksi nyt tänne saa?" Matalast' ovest' astuu mökkiin Mies röyhkeä liikkeiltään.
Tuost' iski Brutus, hänen lemmikkinsä, Ja kun murharaudan kiskoi maalle, Niin, nähkääs, veri Caesarin se seuras Ja ovest' ulos ryntäs, nähdäksensä Noin tylystikö Brutus kolkutti; Caesarin enkel' oli, nähkääs, Brutus. Jumalat, tuomitkaa, kuink' oli rakas Hän Caesarille! Isku tuo se kaikist' Ol' armottomin: hänen jalo Caesar Kun lyövän näki, kiittämättömyys hänt' Enemmän musersi kuin murha-ase.
Päivän Sana
Muut Etsivät