United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ylioppilaskunnan albumi Elias Lönnrotin kunniaksi 9/4 1882. Petäjistössä kankahalla Vaivainen on hökkeli vain, Ja vieläkin vaivaisempi Sen hökkelin on asujain. Kyll' on rikas ollut hänkin, Nuor' ollut on aikoinaan, Rujo nyt on, pettua syöpi, Tytär ainoa riemunaan. Syys=ilt' oli myöhä kerran, Pesävalkea leimuaa. »Mikä liike ulkona tuolla? Ken yöksi nyt tänne saa?»
Munkit kapusivat ylös, harhailivat pitkin kapeita käytäviä, joissa kaikissa näkyi kasottain harjattavia kenkiä ja saappaita, korkeakorkoisia, harmaita, punaisenruskeita, muodolta omituisempia, huonoja ja komeita, jotka olisivat tienneet kertoa kaikellaista näiden »asujain» elämäntavoista.
Pispa Maunun aikana seisoi Sampanlinnan kukkulalla metsän keskellä yksinäinen pirtti, jonka ikivanha asujain oli ikäänkuin pakanuuden viimeisiä jäännöksiä näillä paikoin. Häntä nimitettiin Sampanlinnan tietäjäksi, ja hänen apuansa yleensä haettiin sekä taudeissa että muissa puutteissa; sillä kristillisyyden ohuen peiton alla asui vielä yltä-ylitse vankka pakanuus sydänmaissa.
Petäjistössä kankahalla Vaivainen on hökkeli vain, Ja vieläkin vaivaisempi Sen hökkelin on asujain. Kyll' on rikas ollut hänkin, Nuor' ollut on aikoinaan, Rujo nyt on, pettua syöpi, Tytär ainoa riemunaan. Syys-ilt' oli myöhä kerran, Pesävalkea leimuaa. "Mikä liike ulkona tuolla? Ken yöksi nyt tänne saa?" Matalast' ovest' astuu mökkiin Mies röyhkeä liikkeiltään.
Kuin jättää elo ja sen kurjuudet, te tiedätte sen, jalot eläimet. On sille joka tuntee kohtalon, suur hiljaisuus muu heikkoutta on. Sa villi kulkija, sun ymmärsin, jäi sieluuni sun katsees viimeisin. Se sanoi: jos sen voinet, sydämes tee kovaks voimalla sa aatokses, se ylpeyteen nosta, minne vain oon noussut minä, metsäin asujain.
Sä, joka kysellyt Mult' ennen oot kuin nyt, Vuorilla, metsill' asujain, Oi kaiku! kuule vastuutain: En liutaa liitävää Rannalta säikytä; En kuikkaa kulje ajellen, En sorsaa poikki lahtien; Aatostan' ajan mie: Jok' airon-otto vie, Jos kuinka huono heikko vain, Mun likemmäksi aatostain. Miss' sauhu tupruaa Sinervän harjun taa, Ma järven päässä töllin nään, Johon aatos karkas eeltäpäin.
Nouskaa tarkkaamaan tekin; sillä en tunne ma selvään; vaan Aitolian urhoja mies on tuo näköjänsä, ruhtinas Argos-maan asujain, hevonsuistajan Tydeun aaluva, vankkumaton Diomedes, niin minä arvaan." Pilkkasi askelnopsa nyt Aias, Oileun poika: "Idomeneus, hokemaan mitä hoppuat? Kaukana vielä kiitää valjakot vauhdikkaat yli tanteren aavan.
"Herra tohtori, sallitteko tietämättömien katurakennuksessa asujain vähän sivistää tuota aron pientä hörriäisiä?"
muut serkkuja, kaikk' kera asujain Joutuu niin voimakkaan liikutuksen valtaan, että peittää kasvonsa nenäliinalla. NEITI SK
Korkeuden uskolliset käskyläiset! Katso: tuossa alas murheen laaksohin Yksi ilon, onnen antajana kiitää, Ohauksillansa öljyseppeli, Helmassansa yltäkylläisyyden sarvi. Onnen tieno, jolle kalliit lahjas suot! Tuossa toinen, mutta otsal karmealla Alas kirmasee, ja vihan astiaa, Maljaa katkeraa hän kädessänsä kantaa. Kaukasen maapiirin kurja asujain, Jonka kiirehelle vuodatetaan malja!