United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hällepä vastasi näin uros askelnopsa Akhilleus: "Laerteen jalo poika, Odysseus, mies monineuvo! Kaiketi täytyy siis mun lausua mieleni julki, kuinka ma aattelen itse ja kuink' on käypäkin, ettei turhaan kärttävä ois mua toinen teistä ja toinen. Hadeen portteja niin en viero ma kuin sitä miestä, toisia mielessään joka hautoo, toisia haastaa; siksipä myös sanon, minkä mä parhaaks arvelen itse.
Maast' ylös törröttää sylen verran puun tyvi, tammen 327 tai ikihongan kanto, jot' ei lahoks saa sade kuunaan. Valkea paasi on pantu sen kumpaisellekin puolle teitten käänteeseen, kuss' aukea on ajotanner. Hautako merkkeineen kenen ammoin kuollehen lienee vai ajokiistämön maali, mi tehty on taattojen aikaan? Pannut on määräks sen nyt askelnopsa Akhilleus.
Vastasi, virkkoi näin Thetis uhkuvin kyynelin jälleen: "Koht' olet, lapseni, kuoleva siis, sanas ilmi sen lausuu; sillä sun kohtalos myös heti Hektorin kuoltua täyttyy." Vastasi kuohahtain uros askelnopsa Akhilleus; "Kuolema korjatkoon minut kohta, kun ystävän surmaa torjua suotu mun ei, joka kaukana syntymämailta kaatui, kaivaten luo mua varjelemaan tuhon alta!
Laivoillensapa jäi uros askelnopsa Akhilleus, Briseun tyttären vuoks hiussorjan mustana mieli, jonk' oli Lyrnessosta hän voittanut töin ani-työläin, konsa hän Lyrnesson sekä Theben murteli muurit, keihäskelvon kaasi Myneen ja Epistrofon, joitten taatto ol' Euenos, isovalta Selepion poika. Naista hän nyt suri sorjaa, vaan oli nouseva kohta.
Hällepä vastasi näin uros askelnopsa Akhilleus: "Kuulu Menoition poika, sa muist' yli ystävä rakkain, nyt pian lie halu polvia mun halaella akhaijein kerjäten auttamahan; hätä näät ylen hirveä heill' on. Nestorin luo kysymään sinä nyt, Zeun suosima, mennös, haavoitettuna pois ketä toi hän kamppaelusta.
Kanssasi käyn halumiellä; mut on herätettävä muutkin, Tydeun keihäskuulu on poika ja oiva Odysseus, Aias askelnopsa ja Fyleun aaluva aimo. Kunpa nyt toisen vain kuka Aiaan ois jumalaimon rientävä kutsumahan sekä ruhtinas Idomeneunkin, laidimmaisina joitten on laivat, kaukana aivan.
Mutta kun tulleet koolle jo kaikk' oli siihen akhaijit, 54 nousi ja virkkoi noin uros askelnopsa Akhilleus: "Siitäpä kummankin etu suuri nyt, Atreun poika, koitui, sun sekä mun, tytön tyhjän vuoksi kun yltyi mieliä-raatelevaan vihan vimmaan kumpikin! Josp' ois Artemis nuolellaan hänet laivalt' ampunut tuolloin, Lyrnesson tuhopäivänä, kun hänet sain sotasaaliiks!
Kulmia tuimistain nimes askelnopsa Akhilleus: "Kautt' älä polvien mult', älä vanhempain ano, koira! Kunp' oma vimmani sais minut silpomahan sekä syömään raa'altaan sinut, moiset työt olet mulle sa tehnyt!
Kohti he astuivat, etumaisena oiva Odysseus, saapuen sankarin luo; ylös soittoineenpa Akhilleus karkasi hämmästyin, heti istuimensa jo heitti; myöskin Patroklos heti nousi, kun saapujat keksi. Tarjosi kättä ja noin nimes askelnopsa Akhilleus: "Terve, te rakkaat! Teit' ikävöinkin, mielehisemmät mulle akhaijeja muita, jos tunnenkin vihan tuiman!"
Jo siis lepy, armoton ällös luon' oman lietesi olko: on kattosi alla akhaijein uskotut vierainas, ja sun ystäväs viel' yli muitten, parhaat, rakkaimmat väen kaiken paljoudesta." Hällepä vastasi näin uros askelnopsa Akhilleus: "Aias, urhojen pää, Telamonin poika sa aimo! Haastoit kohdalleen, kuin mun sydämestäni melkein.