Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Jos tyydyt, immyt, sä mökkihin pienehen Jos haaveksi et loistoa, ulkokuorta, Jos tähtitaivas ja kullat myös kuuhuen Voi ihastuttaa mieltäsi herkkää, nuorta, Niin terve! silloin, vihkimätuolin luo! Koht' otsalles silloin morsiusseppel tuo!
Tuli tumman Tuonelan herra myös mökkihin laulajan, ja laulaja silmänsä nosti: Mitä täältä sä tahdotkaan? Ei tääll' ole kukkia kevään, ei toukoja, toivojakaan, tääll' asuvi tuska ja nälkä ja kurjuus ja köyhyys vaan. Ei mull' ole äitiä, isää, ei armasta, ystävää, ja maa, jota lemmin ja lauloin, mua kiljuen kivittää.
Tunsimme silloin nälkää ja vapisimme vilusta, kunnes salon mökissä yömajan saimme. Vaan siihenpä kauaksi vaivuin, ja sairaus mulle kuoloa uhkasi. Mökin miestä palveli uskollinen Kirju: hoitoa niin ansaitsi mulle. Laihtui siinä kärsivä juhta ja heikontui kituva mies, vaan kaukana oli onnetonten koti. Aikoja niin kului, kunnes erään illan tullen mökkihin pussiselkä kulkija yötyi.
Matalast' ovest' astuu mökkiin Mies röyhkeä liikkeiltään. Pukimestaan hohtavi kulta Ja irstaus silmistään. »Hyv' ilta!» »Herran rauha! Mikä mökkihin kreivin toi?» »Olet köyhä, ma tuon avun sulle, Joka puuttehes poistaa voi.» Ja kultia hän pivon täyden Nyt pöydällen levittää, Ja ne valkean hohtehessa Niin ihmeesti välähtää.
Ja kun hän astahti mökkihin, oli permanto peitetty kukkihin ja lämmin, lämmin ol' mökin lies ja lämpeni mökin mies. Ei yksin hän töllissä ollutkaan. Siks vilkkui ikkunan valo, siks hongat kaikk' oli hopeissaan ja kullassa kulisi salo. Ei olleet ne kultia kunnian, ei helyjä mammonan, maailman, oli linnunlaulua sydämen, oli riemuja rakkauden. Mökin lasilla lintunen lauleli. Ja vilkkui ikkunan valo.
Häätalon tuvassa viulu se raikuu Tämän parin häissä, Kylän kansapa hyppiä saa Kuin sirkat heinänpäissä. Laula vaan sinä koria tyttö, Laula kaksi vuotta, Et sinä silloin tätä poikaa Rakastellut suotta. Syys-yöstä hän astui mökkihin Ja kerjäsi työtä ja sai, Oli notkea, sointuva varreltaan, Idän tummakas kasvoiltaan, Oli muualta heimoa kai
Se musta lintu lens puusta puuhun, lens Imatran rannoilta Ruijan suuhun. Näin saapui murhe se matkallaan myös Tieran mökkihin matalaan. Hän astui saunansa kynnyksellä ja kannel polvella helisi hellä. Kun kukkui kuusessa lintu kumma: Jo Pohjolan neien vei Tuoni tumma. Niin värähti oudosti vanhan mieli, niin kajahti kummasti kannelkieli. »On aika laata jo laulamasta. Jo katosi kauneus Kalevalasta.
On karja aarteenamme Ja kukkaset; Niit' tyynnä omistamme Me paimenet. Vaikk' kylmä kukat hyytää Ja myrskyt soi, Mun riemuain ei syytää Ne hautaan voi. Kun talven tuiskut pauhaa, Käyn mökkihin, Siell' lämpimää ja rauhaa Kyll' löydänkin. Siell' lieden loistamassa On hauska työ, Ja karja navetassa Apetta syö. Ma laulan: kukkasvirsi Tuvassa soi, Vaikk' kukat hyyti kirsi, Min talvi toi.
Silloin ilta on, yksin rantaa käyn, tavallista loitommaks mua viehtää koivujen tuoksu ja kukkain arvaamatta ma saavun näin hänen mökkinsä luokse. Vaan kun venheen siinä mä näin telapuilla ja verkot puikoillaan, sekä arvelin ett' oli hän kotosalla, tervehdykseksi tahdoin vain sanan lempeän hälle lausua, ennen kuin menin pois. Näin mökkihin astuin.
Päivän Sana
Muut Etsivät