United States or Saudi Arabia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Melkein siihen aikaan, jolloin tunturi-Lappalaiset alkavat vetäytyä takaisin tuntureille, alkoi kuulua kummallisia huhuja, että hirmuinen ruttotauti oli liikkeellä Ruijan itäosassa. Kerrottiin, että se oli tullut sinne Venäjältä ja oli rupulitaudin kaltainen. Ei ainoatakaan lääkäriä löytynyt siihen aikaan näissä seuduin ja kerrotaan, että ihmisiä kuoli niinkuin kärpäsiä.
Tämän suoranaisen ulkomaan kaupan kautta näyttää Ruijan väestö kohonneen jotenkin hyvään varallisuuden tilaan, joka oli yleinen ei ainoastaan porvareissa eli varsinaisissa kauppiaissa, vaan koko väestössä ylimalkaan; sillä nimen omaan mainitaan, että useimmilla talonpojilla oli omat aluksensa.
Ihmekö siis, että jokainen pakeni, ken paeta voi ja mihin vaan sattui pääsemään, etenkin Ruotsiin, vaan myöskin halki Lapinmaan Ruijan rannikoille. Tämä tapahtui niin suuressa määrässä, että Suomen väestö tästä ja siitä syystä, että paljon vietiin vankeina Venäjälle, näinä vuosina supistui 200,000 henkeen.
Se musta lintu lens puusta puuhun, lens Imatran rannoilta Ruijan suuhun. Näin saapui murhe se matkallaan myös Tieran mökkihin matalaan. Hän astui saunansa kynnyksellä ja kannel polvella helisi hellä. Kun kukkui kuusessa lintu kumma: Jo Pohjolan neien vei Tuoni tumma. Niin värähti oudosti vanhan mieli, niin kajahti kummasti kannelkieli. »On aika laata jo laulamasta. Jo katosi kauneus Kalevalasta.
Rannoilta Ruijan jäätyneen Sä Toivonniemeen saakka Kotiinsa kanat eksyneen, Huojennat huolten taakkaa; Sä Pohjolassa vapaassa Ja palmuin maassa kuumassa Levität lippus laajan. Sä pyyhit monta kyyneltä, Mont' autat hukkumasta, Hädästä päästät äitejä, Kuolosta monta lasta. Nuoruuden punaan takaisin Saa monet kasvot valjutkin Sun rakkautes voima.
»Himo, hiili Ruijan rannan, tuli jäämeren takainen, kuolema kuluttavainen, elon-antava elämä, aatos, tehty ainehesta, aine, saatu aatoksesta, sota soipa, myrsky käypä, mielen ainainen ikävä.» Olet jo omamme, Väinö, päivän laulaja päreä, nouset maasta nostamatta, yönp' on urhona ylenet. Nyt sanon sanat ikuiset, kirot painan paasikirjat.
Seuraus tästä liikkeestä oli että "Ruijan rannikoilla ja saarilla pian vilisi ihmisiä".
Näissä Ruijan tunturilaaksoissa, jos missään, on kesän aikana ihana idylli löytänyt tyyssijansa. Tuntuu siltä, kuin tahtoisi aurinko silloin suudella luontoa vielä herttaisemmin siksi, että aika, jolloin saavat olla yhdessä, on niin lyhyt, kuin tahtoisivat molemmat unohtaa, että kohta taas eron hetki lähenee.
Edistys on ajan tunnussana. Valoa kansalle! kaikuu ukkosena Auran rannoilta Ruijan suuhun. Päivärinta on edistyksen mies kuin ei kukaan. Hän on itse kohonnut kerjäläispojasta, joskaan ei juuri yhteiskunnan kukkuloille, niin ainakin niin siedettävään taloudelliseen asemaan, että taival siihen lapsuuden olosuhteista jo näyttää huimaavalta.
Voikos sitä sanoa mahdottomaksi sille kansalle, josta sitten siirtolaisjoukkoja läksi suurin määrin Vermlannin vuorille ja Ruijan vuonoille, sekä molemmista näistä paikoista vieläkin kauemmaksi valtameren taakse? Voikos kukaan Suomen kansan likeisessä tuttavuudessa ollut kieltää siltä leikkisyyttä, humorillisuutta?