United States or Dominica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siinä hän seisoi tuo tanakkavartinen mies, viheriä takki yllään, jossa oli punaset käänteet ja punanen kaulus, hyvin muodostuneissa jaloissaan oli valkoiset housut ja vyöllään kultakahvainen miekka, jonka tuppi oli kilpikonnan luulla kirjailtu. Hän oli paljain päin, niin että näki hänen hienon kastanjanruskean tukkansa.
Voi, Mathilda, kuinka ikävää täällä on, minä jo pelkään talvea. Täällä ei ole ainoatakaan ihmistä, jonka kanssa saisin puhella, ei katuja, ei ihmisiä, joita saisi katsella, ainoastaan viheriä, lakea maatilkka.
Tuo kevyt viheriä ratsuväki on hevoskaartin ampujat, joita väliin sanotaan "oppaiksi"; heitä pidetään keisarin mielijoukkona, vaikka hän suuresti erehtyy, jos hän asettaa ne Berchényn husaarien edelle. Toinen ratsuväki, jolla on viheriät turkit, on myös tarkkampujia, vaan minä en voi täältä saakka nähdä, mihin rykmenttiin se kuuluu. Heidän everstinsä johtaa heitä erinomaisesti.
Hän pysähtyi ja hänen katseensa viivähti rappeutuneessa, kurjassa, koko rivin kurjimmassa hökkelissä, jonka oven yllä oli likainen, viheriä kilpi, melkein näkymättömäksi häipyneine kirjotuksineen: »Hans Hackelberg, kylä- ja seurakunnan puuseppä».
Siinä saattoi olla rahaa noin kuudenkymmenen tai sadan guinean vaiheilla. Tuntui kummalliselta, kun näki niin suuren omaisuuden tällaisessa kallion kylkeen kyhätyssä, puiden oksista palmikoidussa hökkelissä. Ja erittäinkin Alanille se oli uhkapeliä, hänellä kun ei ollut turvana muuta kuin viheriä kukkaro ja viiden punnan omaisuus. Onni näytti kääntyvän toisena päivänä.
Etäämpänä oli kylän viheriä laidun, jonka keskellä oli kaunis koulurakennus; ja sitten seurasi pitkä katu, jonka varrella oli valkoisia huoneita, joita ympäröi pienet puutarhat. Heidän kulkiessansa eteenpäin, nousi kuu kaikessa komeudessansa ja hopioitti tien heidän edessänsä. "Kuka on tämän maan omistaja?" kysyi Kenelm. "Hän mahtaa olla hyvä ja varakas mies."
Sano, että minä olen täällä, sanoi mamma suuttuen omista sanoistaan vielä enemmän. Tyttö meni. Alina kulki jyskyttäen eteisessä, avasi kolinalla nurkkakaapin oven ja rupesi ottamaan jotakin rohtopulloa. Silloin mamma kääntyi säikähtyneenä sinnepäin. Mikä nyt on? Alina vastasi kolkolla alttoäänellä: Aarnen vatsa on taas viheriä. Ja kulki takasin.
»Pai pa ai»... hän sanoi katsellen sormiensa lävitse puoleksi umpeenpainunein silmin... »Kun kenen elämä on vain kuihtunut oksa; ja kun hän on tehnyt sen suuren, suuren keksinnön, mitä eläminen merkitsee, niin voi hänellä sittenkin olla jäljellä jonkinlainen puolielämä, ilo siitä, että joku toinen saa elää. Se on kuin pieni viheriä lehti paljaassa vesassa!...»
Asuntoni vieressä oli vähäinen, viheriä, säleistä ja muurivehreästä rakennettu kaarikäytävä, jonka kautta minun sopi puutarhasta, jossa kävelin, nähdä tielle ulkopuolelle huonetta. Moninaisia eri asioita miettiessäni satuin kääntämään silmäni tätä paikkaa kohden ja näin siellä ihmishaamun, joka oli puettu yksinkertaiseen vaippaan. Se notkistui kiihkeästi minua kohden ja viittasi minua.
Herra Claudius istui nojatuolissa seljin minuun päin ja nojasi päätänsä selkälautaa vastaan; viheriä varjostin peitti hänen silmänsä. Hän ei näkynyt huomaavan kenenkään astuneen huoneesen, tahi luuli minua kentiesi neiti Fliedneriksi, sillä hän ei liikahtanut paikaltansa. Ah, nyt oli syvin hartahin toivoni täytetty minä näin hänet jälleen!