United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ymmärrättekö nyt, muchacho, miksi minä olen niin levoton pääsemään paikalle tällä tasangolla, josta voin saada varmuutta epäilyksilleni. Ooh noita helvetin henkiä! Jos vaan olisivat vallassani, millä innostuksella minä silloin kostaisin!« Keskustellessaan vaelsivat metsämiehet yhä eteenpäin, mutta pensaat ja liaanit olivat joka paikassa esteenä.
Kuin minä tulin puutarhaan ja sain nähdä ne viheriäiset pensaat ja joitakuita hiljan auvenneita kukkia, täytettiin sydämmeni iloisilla muistoilla. Se ensimäinen, jonka täällä kohtaisin, oli se vanha kunniallinen puutarhan hoitaja, jonka apulaisena olin ollut.
Kuunteli siellä lintujen laulua, katseli pilvien kulkua, ei ajatellut paljon mitään, nautti vaan, nautti, oli onnellinen ja rakasti. Nautti elämästä, rakasti luontoa; eikä luontoa ainoastaan, ihmisiä myös ja eläimiä ja Jumalaa ja koko maailmaa. Puut, pensaat, ruohot, kukkaset, ne olivat ystäviä kaikki, herttaisia, suloisia ystäviä.
Hän istui mukavasti keijuvilla rattailla, ihana Diana ohjasi virkkua juoksijata, ja puut ja pensaat kiitivät heidän ohitsensa, ja tuolta näkyi jo hovikin, ja nyt ajettiin sillan yli... "Tpruu!" Nyt oltiin päärakennuksen portaiden edessä. Olipa sekin yö, minkä maisteri nyt ensi kertaa vietti uudessa talossa!
Tämä hetki ei kuitenkaan hänen ajatuksensa mukaan saanut tulla ennenkuin tuli oli valaissut pensaat ylt'ympäri varustusta ja hänen nopea, tarkka silmänsä keksinyt kolme tai neljä ryömivää metsäläistä, jotka katselivat tulen yltymistä semmoisten miesten kylmällä välinpitämättömyydellä, jotka ovat tottuneet tyynenä katselemaan ihmisten kärsimisiä. "Oletteko valmis, ystävä Cap?" kysyi hän.
Melkein tunnottomana hän istui loppumatkan siinä. Hän tunsi olevansa sairas ruumiin ja sielun puolesta. Kuta lähemmäksi saarta hän tuli, sitä enemmän väistyi kuumeentapainen ilo, jolla hän oli sitä odottanut, tuskallisen aavistuksen tieltä. Peloissaan hän katseli, kuinka tien vieressä kasvavat pensaat ja puut kiitivät yhä nopeammin hänen ohitsensa. Vihdoin vaahtoavat hevoset seisahtuivat.
"Mutta nuo pensaat tuolla penkereellä ovat peräisin everstin ajoilta, eikä niihin saa koskea kukaan muu kuin neiti itse..." "Voi, sehän on hirveätä ... mitä me nyt teemme? Lyökö hän meidät kuoliaaksi?..." "Ei..." vastasi neiti Pilo hymyillen heikosti, "ei teitä ... vaan..." "Mutta ... neiti kulta, antakaa anteeksi sanokaa, mitä meidän pitää tehdä ... sanokaa..."
Te ette enää saa puhua sanaakaan», sanoi Dorotea korjaten sairaan peitettä, jottei hänelle tulisi kylmä. Ei kestänyt kauaa, ennenkuin eukko vaipui uneen. Kun Dorotea näki hänen nukkuvan, nousi hän hiljaa sängyn vierestä ja asettui istumaan akkunan ääreen. Siinä hän istui katsoen ulos hiljaiseen kesäyöhön. Hän näki kuun tulevan esiin kesäisten pilvien lomasta ja hopeoivan pensaat ja puut ja veden.
Kuin kahden puolen tien nyt puut ja pensaat, kummut kiitää; kylät ja kaupungit ja muut asunnot ohi liitää! »Kuu kirkas on! Ah armahain! On raisut ratsut vainajain! Sua kammottaako kuolleet?» »Ah! Jätä maahan kuolleet!» Kas, kas! Tuoll' yössä tanhu käy kuin ratas kehräpuinen, se milloin näkyy, taas ei näy, on joukko omituinen. »Hihhei!
Pensaat olivat revityt ja viskellyt sinne tänne; missä ne olivat kasvaneet, siinä näkyi nyt suuri aukko ja hongan paksut juuret riippuivat alas laihasta savi- ja hiekkamaasta. Monesta paikasta näkyi valkoinen puu, sillä kuokat ja lapiot olivat säälimättä repineet juuret rikki. "Siitäpä löysimme kiven", lausui yksi herroista, kun aseet kilisivät kiveä vastaan.