Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. toukokuuta 2025
Ei meikäläisellä miehellä joka päivä tällaista illallista ole, ei vainkaan. Kuljeksivan soittoniekan pitää ottaa mitä kulloinkin saa, ja väliin ei hän saa yhtään mitään. Silloin hän soittelee säveltänsä yksikseen ja pitää sitä ruokanaan sekä juomanaan tai nääntyy siihen, ja mitä pikemmin hän nääntyy, sitä parempi, vai mitä? liitti hän, isännän puoleen kääntyen.
Ja kun hän pitää harppua käsissään, kun hän mahtavalla voimalla pakoittaa sitä ilmaisemaan kaikki mitä sydän on uneksinut ja toivonut ja vieläkin uneksii, silloin hän soittelee sydämmeni kieliä, silloin tunnustan hänet mestarikseni. Mutta hallita minua, sitä hän ei milloinkaan voi. Siksi hänen henkensä ei ole kyllin mahtava.
Kala siinä, minä tässä, välillämme kireä siima, jolla kosken vesi soittelee hiljaista hymniä, ylemmin ja alemmin äänin sen mukaan kuin rulla hellittää tai kiristää kieltä. Vapakin soi, käsi soi, koko ruumis soi, luontokin tuntuu soivan sitä sähköistä jännitystä, joka tässä on syntynyt yht'äkkiä kuin ukkosen edellä.
Hän on sitä aina hyvästi hoidellut, ja se hörhättää hänelle jo loitolta. Hän pysähtyy sen luo, ruopottelee sen aidan yli ojennettua kaulaa, haastelee sille ja soittelee sen kelloa vähän aikaa. Se on ollut täällä hänen ainoa ystävänsä, joka ei ole sanonut poikkitelaista sanaa ja jonka silmissä ei koskaan ole näkynyt salaistakaan ivaa. On sunnuntaipäivä, kun Junnu palaa korpeensa.
Konsa vaino Suomeamme Kovin kourin koettelee, Silloin kurja Karjalamme Suomen surut soittelee, Ja kun onnen päivän koitto Suomellen taas sarastaa, Silloin riemun suuri soitto Karjalasta kajahtaa! LAULUUN PYYNT
Heleena liehueli kun hempeä hengetär hänen ympärillään. Koko hänen olentonsa oli käynyt varmemmaksi, kaino sydämensä ei vavahtanut enään jokaisesta liikutuksesta. Hänen sielunsa, joka sitä ennen oli niinkun joku noita harppuja, joilla tuuli soittelee epämääräisiä, ihmeellisen ihania, katkonaisia, pikaan raukeavia säveliä, oli nyt saanut mielialansa.
Tämän vuoksi tarvitaan tajuntaa »ohjaamaan keskushermostoa, joka on tullut liian monimutkaiseksi voidakseen itse reguloida itsensä». Jamesin ajatus sisältää todellisuudessa hämmästyttävän virheellisyyden. Juuri tällaista käsitystähän Lotze pilkkaa kun hän puhuu »klaviatuurista», jota sielu mielensä mukaan soittelee. Kuinka ihmeessä voisi »tajuntamme» ohjata keskushermostoa?
Tiell' on aivan kirkas veri: Herran veri, Josta lapset laulelee. Karitsan myös katsehista Kaunehista Suloisaan he soittelee. Niistä sielu riemastuupi, Kainostuupi, Niiden säihkyyn soentuu. Yljän armo kun on suuri, Niin hän juuri Kasvoillensa kallistuu. Jesus on minulle elämä. Jesus on mun terveyteni, Häneen, Häneen luotan vain. Hänessä mä synneistäni Pelastuksen varman sain.
Silloin kansa riemusuulla Ylistystä laulelee; Debora nyt kanneltansa Jumalalle soittelee: Jumalasta tahdon laulaa Herran suurta kunniaa Kirkastaa Hän väkevällä Hengellänsä sulattaa Vuoret itse Sinainkin; Pilvet vettä pisaroi, Vapis maa ja metsä itki Taivas tulta salamoi.
Kiitos, Herra, armostasi Ihmislasta luodessas: Että annoit sieluhuni Elon omast' elostas. Mutta synti saastuttaapi Ihmissielun langenneen: Anna armost' anteheksi Erhetykset eksyneen! Kiitos, armos avarampi On, kuin taivas tähtineen, Totuutesi korkeampi Kuni vuoret lumineen». Siten David Harppuansa Soittelee ja laulelee; Herran Henki sieluansa Liikuttaa ja hallitsee. Sankari.
Päivän Sana
Muut Etsivät