Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. toukokuuta 2025
Tiell' on aivan kirkas veri: Herran veri, Josta lapset laulelee. Karitsan myös katsehista Kaunehista Suloisaan he soittelee. Niistä sielu riemastuupi, Kainostuupi, Niiden säihkyyn soentuu. Yljän armo kun on suuri, Niin hän juuri Kasvoillensa kallistuu. Jesus on minulle elämä. Jesus on mun terveyteni, Häneen, Häneen luotan vain. Hänessä mä synneistäni Pelastuksen varman sain.
Kuunaan sulta jos sai avun auliin taattoni taiston tappavan tiell', ole armias nyt myös mulle, Athene; suo mun surmata mies, liki tuo hänet peitseni tiehen, eeltä jok' ehti jo nuolellaan ja nyt kerskuvi riemuin, valkeutt' auringon ett' ei näe silmäni kauan."
»Ma Marcus olin, mies lombardialainen; maailman tunsin, pyrin kuntoon, johon nyt enää joustaan jännitä ei kukaan. Tiell' olet oikealla noustaksesi.» Näin vastas, lisäs hän: »Ma pyydän, että rukoilet eestäni, kun ylhääll' olet.» Ma hälle: »Mitä multa pyydät, täyttää lujasti lupaan; vaan mun halkaisevi epäily muuan, jos en pääse siitä.
Kohtapa huomasi tuon Menelaos, mies sotimieli, kuink' eturinnass' asteli noin hän askelin aimoin; niinkuin leijona riemastuu, kun on tiell' iso riista kaattuna, kalliokauris tai hatasarvinen hirvi; sen peto nälkiynyt himoll' ahmii, vaikk' ajoparvi vainoten kimppuun käy, rajut koirat, pyytäjät reippaat: riemastui Menelaos Aleksandron jumalsorjan silmin nähdessään, tilin alle jo koituvan konnan, vaunuiltaan asevarjehineen heti karkasi maahan.
Jerusalemin tiell' Liki porttia lampaitten Oli ihme-lampi Betesda, Joka poisteli sairaudet, Kun enkeli taivahinen Tuli tenhoista vettä sen vellomaan; Joka terveeks taas teki rammat, Sai kuurot kuulemahan, Palautteli silmien valon, Sai vaimenemaan joka vaivan, Teki ehjäks raajan ruhjouneen, Min turmio murskas.
Etkö sä peljännyt uromielten akhaijien uhkaa, jotk' ovat niin liki täällä ja niin vihan kiukkua täynnä? Kiitävän yön pimeässä jos ken sinut keksisi heistä, noin ajaessasi aartehias, miten mielesi oiskaan? Etp' ole nuori sa itse, ja vanhus on saattona sulla, kimppuun-karkaajoita jos tiell' ois torjua tarvis.
Läksin sitte kotihin tuolta, Tiell' olin nälkään kuolta; Vaan tuli talo vahva, Siin' oli jalo rahvas, Emäntä ruokaa laittoi, Leipeä pöyälle taittoi, Söin minä mahani täyen, Läksin sitte kotiin käyen; Siit' oli mieleni paha, Rosvot oli vieneet rahan, Enkä mä hevoista saanut; Parempi kun oisin maannut, Ollunna, ajan senkin, Pitkänä päässä penkin. Neion valitus.
»Ma Marcus olin, mies lombardialainen; maailman tunsin, pyrin kuntoon, johon nyt enää joustaan jännitä ei kukaan. Tiell' olet oikealla noustaksesi.» Näin vastas, lisäs hän: »Ma pyydän, että rukoilet eestäni, kun ylhääll' olet.» Ma hälle: »Mitä multa pyydät, täyttää lujasti lupaan; vaan mun halkaisevi epäily muuan, jos en pääse siitä.
Kaarl' kuningas ratsas- ja jalkaväell' Koht' valmisti itsens ja sanoi: Nyt, poikani rakkahat, paastoll' ja hiell' Tykö Herran me astumme anoin, Ett' voisimme viel' Me ratk' tällä tiell' Pois puolestamm' ryssiä luoda! He vastasit kaikki kuin yhdestä suust': Niin, kuningas, kuolla tai voittaa!
Seitsemäs luku. Ei engelsmannit ja skottit viel Rajall' yhtyneet kertaakaan, Ettei, kuni satehentulva tiell' Verivirta ois kastellut maan. *Otterbournin tappelu.*
Päivän Sana
Muut Etsivät