Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Sun kaikille riittävän rakkautesi sen annoit myöskin sä kuvallesi mut moittia nyt jos tahtoisit: miks kuvani kirkkahan tahrasit ja harhaan vieviä teitä kuljit ja Luojasi ääneltä korvasi suljit?
"Kodista köyhäst' oli hän, laps saloseudun synkeän, ei suvultansa suuri, vaan tuli kunniaksi maan, nous' arvoon arvaamattomaan, ol' lujin Suomen muuri, ja muistons' elää ainiaan." "Ja tämän maineen kirkkahan, sen omaks hälle hehkuvan sydämen lämpö antoi; ja synnyinmaallen armaallen kuin morsiolle, äidillen hän kaikki uhriks kantoi; näin saavutti hän suuruuden."
Nousi nopsa neien jalka, nopsempi kosijan jalka, siro siukoi hirven nilkka, kinner kiireempi ajajan, tahtoi jo tavata kaunon, kiinni kirkkahan kopata; putosi polulle kukka rinnoilta ripeän immen. Poika tuota poimimahan. Taas oli paossa peura yhdeksännen suon selällä.
Niinkuin rientelevät kuohut virtojen maan koskin kymmenin kohti kaukaista, siintelevää ikimerta, tahto taitajan käy kautta myrskyn ja yön, kunnes aamuinen aatos muotonsa kirkkahan löytävi kerta; sydänlähteistä tullen korven voimaa se kantaa, järjen järvien päällä päivän päilyä antaa, kunnes äärettömyydet yllä kaartuvat aavat, aallot aatteen ja tunteen siinnon taivaisen saavat mutta kirkkainkin taide kätkevi taitajan ain sydänverta.
Kun turmio, juopumus raastaa Mun kallihin kansani noin, Ja auhtomme täynnä on saastaa, Niin suo, että kauttasi voin Seurakunnassa puhtaana olla, Ja muilleki oppaaksi tulla, Kuin leimusi herttainen! Suo valjeta kansalle aamu, Ja henkesi kirkkahan vaan Niin loistaa, ett' viimeisen haamun Pois mailtamme karkottaa!
Mut vaikk' ois miekoin maailman hän loistoon nostanut ja auringonkin kirkkahan kiillollaan huikaissut, niin häpeän hän kuitenkin saa työstään haudall' Ehrnsvärdin. Runoja, muinais-aikaakin rakastat, nuori mies, sen, minkä tässä kertoilin, sa laulatkin kenties; tuo silloin julki musta työ, mut nimen peittäköhön yö. Suvusta vait!
Kuin koite päivän on kultainen, Mi ain' yhä kirkastuu, Kun nousev' aurinko säteillen Kesk'-otsalle kohouu Jo taivon kirkkahan samoin on Elämä uskovaisen: Luottava Herraan horjumaton, Se nousevi valaisten.
Mut kukkien alla on aalto niin musta ja mutainen. Sun äänesi milloin se säteilee kuin kirkkahan kiteen särmä ja milloin se haavehin hälvenee kuin nukkuvan nurmen härmä. Sen sointua kuulin ma kummaksein ja se syömeni pohjakan syöpyi, se tuskalla täytti mun tuntehein ja unteni vieraaks yöpyi.
Päivän Sana
Muut Etsivät